Kategoria: Yleinen

  • Kirjallinen kysymys työttömyysturvalain yrittäjyystulkinnasta

    Eduskunnan puhemiehelle Korona-aika on kurjistanut ennen näkemättömällä tavalla taide- ja kulttuurialan toimijoiden toimeentuloa. Hallitus on helpottanut tilannetta tuomalla yrittäjät työttömyysturvan piirin. Silti osa taiteilijoista on jäänyt ilman ansiopäivärahaa, sillä työttömyysturvalain mukaan heidät on tulkittu yrittäjiksi. Tämä on tarkoittanut käytännössä huomattavasti odotettua pienempää tukea, sillä taiteilijalla tai muulla freelancerilla on tällöin oikeus työmarkkinatukeen ansiosidonnaisen sijaan. Toimeentulo-ongelmien…

  • Talousarvioaloite helsinkiläisten vapaan kentän taiteilijoiden tukemisesta koronakriisin yli

    Taide- ja kulttuuriala ja luovat alat kokonaisuudessaan ovat kärsineet koronasta eniten heti lentoliikenteen jälkeen. Kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat freelancetaiteiljat, joiden tulotaso on alhainen ja ansioperustainen sosiaaliturva poikkeuksellisen heikko heistä riippumattomista syistä.  Teatteri- ja medialan ammattiliitto TEME:n selvityksen mukaan freelancerit ovat menettäneet 32 miljoonaa euroa koronavuoden aikana. Yleisradio uutisoi puolestaan laajassa selvityksessä, että kulttuurialoilta katosi kokonaisuudessaan…

  • Valtion omistamien yhtiöiden oltava edelläkävijöitä vastuullisuudessa

    Hallituksen antaman omistajaohjauslinjauksen mukaan vastuullisuuteen kuuluu muun muassa se, että johdon palkitsemisen pitää olla kohtuullista ja oikeudenmukaista. Kysyin kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta 19.2.2021, onko tämä kohtuullisuus ja oikeudenmukaisuus toteutunut, kun Finnairin toimitusjohtajalle maksettiin viime vuonna 400 000 euron bonukset. Kirjallinen kysymykseni herätti odotetusti oikeistossa nurinaa. Esimerkiksi Liberan mielestä kyseessä bonuksista luopuminen olisi asettanut Finnairin ”kilpailullisesti epäedulliseen…

  • Kaikilla on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ilman pelkoa

    Arvoisa puhemies,  Suomessa naisen turvattomin paikka on oma koti. Yhteiskunnassamme voimistuva vihapuhe on puolestaan vahvasti seksualisoitunutta ja ilmiö, jonka uhriksi erityisesti naiset joutuvat. Tällä hetkellä lukuisat nuoret ja vähemmistöihin kuuluvat naiset eivät uskalla lähteä vaaleihin ehdolle juuri vihapuheen takia. Naisiin kohdistuva vihapuhe on ilmiönä selvitystenkin mukaan lisääntynyt merkittävästi. Erityisesti vähemmistöön kuuluminen on altistanut varsinkin naisia…

  • Kirjallinen kysymys Finnairin bonuksista

    Eduskunnan puhemiehelle Koronapandemian vuoksi erityisesti lentoliikenne on kohdannut ennenäkemättömiä tappioita. Suomen hallituksen kanta on ollut selvä: valtionyhtiö pitää auttaa pahimman yli, ja sen palveluksessa työskenteleviä 6 200:a työntekijää ei saa jättää yksin. Valtio pääomitti Finnairia viime vuonna lähes 300 miljoonalla eurolla ja takasi lainoja 600 miljoonalla eurolla. Tästä huolimatta yhtiön tappiot olivat niin suuret vuonna…

  • Palestiinalaiset ansaitsevat oikeudenmukaiset vaalit

    Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Palestiina-ystävyysryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien Palestiinan vaaleja. Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti perjantaina 15. tammikuuta, että palestiinalaisalueilla pidetään tänä vuonna vaalit. Ne olisivat ensimmäiset vaalit palestiinalaisalueilla yli 15 vuoteen. – Vastuu vapaista ja oikeudenmukaisista vaaleista on palestiinalaisilla itsellään, mutta myös miehittäjämaa Israelilla ja kansainvälisellä yhteisöllä. On erittäin tärkeää,…

  • Koronarokotteiden lisenssit ja patentit tulisi avata

    Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo vaatii, että koronarokotteiden lisenssit ja patentit tulisi avata, jotta rokotteita voitaisiin valmistaa nykyistä useamman valmistajan toimesta ja niiden saatavuutta siten parantaa. Honkasalon mielestä koronarokotteiden sekä hoitomenetelmien ja lääkkeiden saatavuus tulee varmistaa kaikkialla maailmassa. Intia ja Etelä-Afrikka ovatkin ehdottaneet patenttien jäädyttämistä, ja tähän pyyntöön on yhtynyt yli sata muuta valtiota. Rikkaat teollisuusmaat,…

  • Kuuluvatko lapset vankilaan?

    Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen alaikäisten vankien tilanteesta Suomessa. Honkasalo kysyy kysymyksessään oikeusministeriltä lapsen oikeuksien huomioimisesta sijoitettaessa alaikäisiä vankeja, mahdollisesti samoihin tiloihin aikuisten vankien kanssa. Honkasalo tiedustelee myös, miten alaikäistenvankien sijoittamista ja kotimaista lainsäädäntöä ollaan kehittämässä ja harkitseeko Suomi peruuttavansa lapsivankien sijoittamista koskevan varaumansa YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan sopimukseen.…

  • Oikeusvaltiosta voidaan puhua vain silloin kun oikeus toteutuu jokaisen kohdalla

    Arvoisa puhemies Nyt saadaan käsiteltäväksi esitys, jota on odotettu pitkään ja laajasti. Olen iloinen, että eduskunta saa viimein käsiteltäväkseen esityksen, jonka puolesta olemme vasemmistoliitossa työskennelleet pitkään ja joka koronan myötä on ikävä kyllä viivästynyt. Oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti viranomaisessa, oikeus muutoksenhakuun ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin sekä muut hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet ovat perusoikeuksia…

  • Myös huumeidenkäyttäjillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään

    Jo lähetekeskustelun ensimmäisellä kierroksella tuli todennetuksi se, että päihde- ja huumausainepoliittinen keskustelu on hyvin usein aihe, johon liittyy valtavasti erilaisia harhakäsityksiä. Tuntuu hyvin surulliselta, että erityisesti tämä aihe on sellainen, ettei faktoilla ole oikeastaan toisinaan mitään välillä, tärkeintä on, että pääsee räiskimään asenteellisia näkemyksiään.  Päihde- ja huumausainepolitiikalla ja siitä käytävällä keskustelulla on merkittävät seuraukset monen…

  • Huumausainepolitiikassa on kyse ihmisoikeuksista

    Arvoisa puhemies, Tänään käsiteltävä kansalaisaloite on meille päättäjille tervetullut keskustelunaloitus. Kiitän tästä lämpimästi aloitteen tekijöitä. Aloitteessa esitetään kannabiksen käytön ja pienten määrien hallussapidon ja kasvatuksen rangaistavuuden poistamista. Aloitteessa ei ole esimerkiksi kyse kannabiksen myynnin laillistamisesta eikä muiden huumausaineiden rangaistavuuden poistamisesta. Keskustelua aloitteesta on kuitenkin vaikea käydä kiihkottomasti ja tutkittuun tietoon perustuen. Keskustelua leimaa usein niin…

  • Pelko ei ole yksityisasia

    Pelko estää tällä hetkellä monia ihmisiä osallistumasta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Pelko ohjaa sitä, mistä ylipäätään käydään keskustelua ja ketkä siihen osallistuvat. Pelko estää ihmisiä asettumasta ehdolle. Pelko lamaannuttaa. Pelko hiljentää. Pelko tuntuu koko kehossa.  Arvoisa puhemies,  Monesti sanotaan, ettei pelolle tule antaa valtaa. Olen miettinyt tuota sanomaa usein. Miltä se tuntuu siitä ihmisestä, joka jatkuvasti joutuu…