Talousarvioaloite helsinkiläisten vapaan kentän taiteilijoiden tukemisesta koronakriisin yli

Taide- ja kulttuuriala ja luovat alat kokonaisuudessaan ovat kärsineet koronasta eniten heti lentoliikenteen jälkeen. Kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat freelancetaiteiljat, joiden tulotaso on alhainen ja ansioperustainen sosiaaliturva poikkeuksellisen heikko heistä riippumattomista syistä. 

Teatteri- ja medialan ammattiliitto TEME:n selvityksen mukaan freelancerit ovat menettäneet 32 miljoonaa euroa koronavuoden aikana. Yleisradio uutisoi puolestaan laajassa selvityksessä, että kulttuurialoilta katosi kokonaisuudessaan satoja miljoonia euroja ja töitä tuhansilta. Samaan aikaan kunnat ovat säästäneet merkittävästi monissa palveluissa. 

Moni freelancetaiteilijoita ja taide- ja kulttuurialaa työllistävä taho on niin ikään kaatumassa koronaan, mikä johtaisi vähäisten työllistävien rakenteiden katoamiseen ja negatiivisiin aluetalousvaikutuksiin valtionosuus- ja myyntitulojen jäädessä kotiutumatta alueelle jatkossa. 

Helsingillä on rutkasti mahdollisuuksia omilla toimillaan huolehtia suoraan siitä, että taide- ja kulttuurikenttä selviää koronakriisin yli. 

Helsingissä taide- ja kulttuuritoiminta rakentuu vahvasti vapaan sektorin työn hyödyntämiselle. Jotta se on olemassa laadukkaana, moninaisena kaupunkilaisten hyvinvoinnin tukena ja alueen vetovoimana jatkossakin me tämän talousarvioaloitteen allekirjoittajat esitämme, että kaupunki varaa pikaisesti lisämäärärahan kulttuuripalveluille seuraaviin kohteisiin:

  • Kaupunki jakaa vähintään 40 kpl puolen vuoden työskentelyapurahoja taiteilijoille.
  • Kaupunki tarkistaa vapaan kentän taiteilijoita työllistävien tahojen toimintaedellytysten tuen tason, jotta ne selviävät koronarajoitusten ajan yli.
  • Kaupunki ostaa kevään ja kesän 2021 ajan merkittävästi lisää ulkoesityksiä päiväkoteihin, kouluihin ja vanhusten ja vammaisten palvelutaloihin näiden hyvinvoinnin tueksi.
  • Kaupunginhallitukselle tuodaan ennen vuotta 2022 koskevaa talousarviokäsittelyä selvitys helsinkiläisten vapaan kentän taiteilijoiden toimeentulotilanteesta koronapandemian aikana ja toimenpide-ehdotuksista, miten tilannetta pyritään parantamaan. 

Helsingissä 3.3.2021

Veronika Honkasalo