Veronika Honkasalo

Yliopistojen demokratiavaje on korjattava

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän selvitys yliopistojen hallinnollisesta autonomiasta valmistui 1.3.2021 Selvityksen lopputulos on iso pettymys yliopistoyhteisölle. Niin myös minulle.

Yliopistodemokratialla ja -autonomialla on suuri merkitys yliopistoille ja koko yhteiskunnalle: ne osaltaan varmistavat opetuksen ja tutkimuksen tekemisen itsenäisyyden vallalla olevista poliittisista ja muista trendeistä sekä rahoittajien oikuista. On tarkoituksenmukaista, että opetuksen ja tutkimuksen vahtikoirana toimii itse yliopistoyhteisö, ihmiset, jotka ovat sitoutuneet tai opettelevat sitoutumista tieteen tekemisen periaatteisiin. Esimerkiksi elinkeinoelämän vahva vaikutus yliopistomaailmassa voi heikentää perustutkimuksen roolia ja kaventaa tutkimuskohteita, jolloin moni tieteellinen läpimurto voi jäädä tekemättä.

Vuonna 2010 Vanhasen kakkoshallitus uudisti yliopistolain nykyisen kaltaiseksi. Uudistuksen vastustajat, kuten vasemmistoliitto, uumoilivat jo tuolloin, että uudistus tulisi heikentämään yliopistodemokratiaa, keskittämään valtaa johdolle ja siirtämään sitä yliopistojen ulkopuolelle säätiöyliopistoissa. Nämä ennustukset ovatkin valitettavasti näkyneet kymmenen vuoden ajan selkeästi muun muassa yliopistojen henkilöstökyselyissä, joiden mukaan henkilöstö kokee demokratian heikentyneen ja ettei todellista vaikutusvaltaa ole. Myös useat asiasta erikseen laaditut selvitykset toistavat samaa viestiä.

Tämänkertaisen järjestyksessä jo kolmannen selvityksen taustoitusluku on oikein ansiokas ja avaa autonomiasta käytyä keskustelua sekä yliopistolain taustoja hyvin. Samoin kerätty aineisto on kohtuuhyvä ja tulokset kiinnostavia. Sen sijaan raportin loppupäätelmät ovat melkeinpä häpeällisiä suhteessa tuloksiin. Raportin suositukset eivät ole missään linjassa löydösten kanssa.

Yliopistojen kollegioiden ja monijäsenisten toimielinten jäsenten merkittävällä enemmistöllä (67%, säätiöyliopistoissa 82%) oli vahva näkemys siitä, että lainsäädännöllisiä muutoksia tarvitaan yliopistoyhteisöjen vaikutusmahdollisuuksien ja kolmikantaisen demokratian toteutumisen varmistamiseksi. Enemmistö myös piti kolmikantaista yliopistodemokratiaa tärkeänä mutta näki, ettei se tällä hetkellä toteudu kunnolla. Yliopistolain avaamista toivotaan.

Raportin loppupäätelmissä nämä vaatimukset kuitenkin sivuutetaan, eikä työryhmä esitä mitään muutoksia. Näin ryhmä asettuu kannoissaan suoraan yliopistojen rehtorien ja säätiöyliopistojen perustajien kantojen taakse, sillä nämä tahot olivat selvityksessä selkeästi sitä mieltä, ettei muutoksia tarvita. Työryhmä toteaa itsekin, että tuloksissa näkyy kahtiajako yhteisöjen edustajien kantojen ja yliopiston johdon ja perustajien välillä, ja päätyy kokonaan asettumaan jälkimmäisten kannalle.

Tämä on klassinen esimerkki prosessista, jossa yliopistolaisia on, jälleen kerran, kuultu, muttei kuunneltu. Samansuuntaisia tuloksiahan on tullut jo kahdesta muusta OKM:n selvityksestä, kuten Professoriliittokin tviitissään totesi: ministeriöllä on nyt käsissään kolme selvitystä, joista kaikista käy ilmi, että johto on tyytyväinen nykytilanteeseen mutta yhteisöt eivät. Johtopäätös on myös joka kerta ollut sama: ei lakimuutoksia vaan lisää vuoropuhelua.

Kummallinen on myös loppupäätelmien argumentti: “Myös vallitsevan tilanteen ylläpitämiselle ja yliopistojen toiminnan vakaudelle on annettava oma arvonsa”. Päätelmä tuntuu kumpuavan rehtorien näkemyksestä, että muutokset kuormittaisivat yliopistoyhteisöä, joka itse kuitenkin ilmoittaa niitä kaipaavansa.

Tässä tiivistetysti työryhmän yhteenveto tuloksista:

“Yliopistoyhteisön enemmistö kannattaa muutoksia lainsäädäntöön, mutta yliopistojen johto, samoin kuin useat muut selvitysryhmän kuulemat tahot, eivät näe muutoksille tarvetta. (…) Yhteisön näkökulmasta keskeiset muutostarpeet liittyvät yliopistokollegion aseman vahvistamiseen suhteessa hallitukseen, säätiöyliopistoissa monijäsenisen hallintoelimen asemaan ja sen puheenjohtajan valintaan.”

Yliopistoyhteisön näkemyksestä huolimatta työryhmä ei esitä yliopistolain muuttamista, vaan vuoropuhelua, kuuntelua, luottamusta, keskustelua ja muita yliopistojen sisäisiä toimenpiteitä.

Raportin toimenpidesuosituksessa vilisee paljon kauniita sanoja. Työryhmä nostaa esiin niin henkilöstön osallistamisen, valmistelevien työryhmien hyödyntämisen, vuoropuhelun, yhteistyön, luottamukseen perustuvan toimintakulttuurin ja yhteistyöhalukkuuden. Yliopistokollegion tai sitä vastaavan säätiöyliopiston monijäsenisen toimielimen ja yliopiston hallituksen yhteiset kokoukset ja toimielinten puheenjohtajien läsnäolo toisen elimen kokouksissa päätösvaltaa tai vastuunjakoa muuttamatta nostetaan myös keinoiksi parantaa tilannetta.

Toimenpidesuosituksissa työryhmä nostaa esiin, että yliopistojen johtosäännöillä on mahdollista vaikuttaa oleellisesti hallinnon järjestämiseen. Päätöksenteon legitimiteetin tueksi ehdotetaan hallintoprosessien avoimuutta.

Vaatimukset lakimuutoksista pohjaavat kokemukseen, ettei vuoropuhelu riitä. Ei kukaan vaadi lakimuutoksia lakimuutosten vuoksi vaan siksi, etteivät asiat tällä hetkellä toimi. Ei ole realismia odottaa, että nämä ongelmat voidaan korjata osallistamisella, kokouskäytäntöjen tai johtosääntöjen muuttamisella yliopistojen sisällä tilanteessa, jossa yliopistoyhteisön valtaa on siirretty yliopistojen ylimmälle johdolle, ja yliopistoyhteisöjen ja johdon välillä on merkittävää erimielisyyttä siitä, miten yliopistojen hallintoa on tarpeen kehittää. Tämän tosiasian työryhmä nyt kokonaan sivuuttaa.

On kovin vaikea nyt välttää vaikutelmaa, että OKM:ssä tehtaillaan selvityksiä sillä hartaalla toiveella, että vielä jokin päivä tulokset vastaisivat korkeakoulujen valtaapitävien tahtotilaa, eikä lakimuutoksiin tarvitsisi mennä. Tällaista lähestymistapaa en pidä hedelmällisenä enkä vastuullisena. 

Opetusministeriössä tiede- ja kulttuuriministerin hallinnonalalla on nyt vihdoin otettava yliopistoyhteisön viesti ja huolet todesta. Korkeakoulujen aitoa autonomiaa on lisättävä ja yliopistolakia tarkistettava niin, että se varmistaa kollegiaalisen demokratian ja yliopistoyhteisön jäsenten yhdenvertaiset osallistumisoikeudet yliopiston päätöksentekoon. Siksi yliopistolaki on uudistettava.