Ilmasto ja ihmisoikeudet eivät odota!

Puhe vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 19.8.2021.

Tämä kesä oli jälleen ennätyksellisen kuuma. Metsäpalot ja massiiviset tulvat aiheuttivat ennennäkemätöntä tuhoa. Kasvit, eläimet ja hyönteiset nääntyivät kuumuudessa myös meillä Suomessa. Helleiltaisin lohdutin alakouluikäistä lastani, jota ahdisti sekä koko ruumiiseen tunkeutuva kuumuus että päällevyöryvä ilmastokriisi. Vanhemmuuden ydin on kai siinä, että lohdun on löydyttävä, vaikka mikä olisi. Ilmastokriisi on kuitenkin asia, jonka edessä myös minä tunnen suunnatonta pelkoa ja lohduttomuutta, koko maapallon mutta myös lasteni tulevaisuuden näkökulmasta. 

Meillä ei ole vaihtoehtoa ilmastokriisin keskellä. IPCC:n tuoreen raportin mukaan ilmaston lämpeneminen etenee vielä nopeammin ja sen vaikutukset ovat tuhoisampia kuin on arvioitu. Ilmastoteot on tehtävä nyt, ja tämän syksyn budjettiriihen on oltava se piste, jossa loput hallitusohjelman ilmastotavoitteet lunastetaan ja muutetaan konkretiaksi. 

Puolet päätöksistä on tehty, puolet puuttuu. Koko yhteiskunta ja sen jokainen sektori on saatava turvalliselle, hiilineutraaliuuteen vievälle päästövähennyspolulle. Näin olemme suomalaisille luvanneet. Ilmastokestävä yhteiskunta on meidän jokaisen asia, kestävästä liikenteestä kestävään maatalouteen. Jokaista suomalaista tarvitaan muutoksen tekemiseen, mutta vastuu muutokseen johtavista päätöksistä on meillä poliitikoilla. 

Hyvät ystävät,

Hallitusohjelmaa kiiteltiin laajasti kesällä 2019 ihmisoikeuskysymysten huomioimisesta. Kauniit sanat eivät kuitenkaan riitä, vaan hallitusta tullaan arvioimaan tekojen mukaan. Työsarkaa riittää, eikä useiden tärkeiden hankkeiden kanssa ole enää varaa odottaa.

Vanhentuneen, ihmisoikeuksia loukkaavan translain uudistamista on saatu odottaa ihan liian kauan. Hallitus on säätämässä myös vanhemmuuslakia. Uudistus ei saa jäädä muodolliseksi, vaan perheiden moninaisuus ja sateenkaariperheiden asema on pystyttävä huomioimaan nykyistä paremmin. Afganistanin järkyttävä tilanne on tehnyt surullisella tavalla näkyväksi maahanmuuttopolitiikan keskeiset ongemat. Erityisesti perheenyhdistämiseen odotetaan uudistuksia. Vuosien saatossa lukuisat lakimuutokset, tulkinnat ja käytännön esteet ovat tehneet perheen saamisesta Suomeen absurdin vaikeaa. Esteitä on purettava, jos haluamme edistää kotoutumista, perhemyönteisyyttä, lapsen oikeuksia ja inhimillisyyttä.

Myös kipeästi odotettu, uhrin asemaa parantava seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistus on etenemässä, ja on huolehdittava, että siitä tulee kunnianhimoinen. Mutta tarvitsemme yhä lisää resursseja myös lähisuhdeväkivallan vastaiseen työhön ja turvakotipalveluihin. Resursseja tarvittaisiin myös oikeudenhoitoon, jossa ylipitkät ja kalliit oikeudenkäynnit uhkaavat kansalaisten oikeusturvaa. Hallitusohjelman ulkopuolelta esimerkiksi tärkeä kansalaisaloite niin sanottujen eheytyshoitojen kriminalisoinnista on myös etenemässä kovaa vauhtia eduskuntaan ja ansaitsee täyden tuen.

Ystävät, 

Ilmasto ja ihmisoikeudet kulkevat käsi kädessä. Ilmaston kuumeneminen syventää ihmisoikeusongelmia maailmalla ja synnyttää uusia ihmisoikeusloukkauksia. Siksi ilmastoa ja ihmisoikeuksia on puolustettava entistä hanakammin.