Kategoria: Yleinen

  • Nato-punninta tehtävä huolella ja harkiten

    Arvoisa puhemies, Olemme historiallisen päätöksen äärellä. Kukaan ei tämän eduskuntakauden alussa osannut kuvitellakaan, kuinka dramaattinen kaudesta tulisi. Alussa oli pääministerin vaihtuminen, sitten Alhol, sitten alkoikin kaksi vuotta piinaava pandemia, sitten Afganistanin historiallinen evakuointi ja nyt Euroopassa on Venäjän aloittama hyökkäyssota. Koko tänä aikana eduskunnan asemasta ylimpänä päättävänä elimenä on pidetty kiinni ja vaalittu demokratiaa. Siitä…

  • Suomen ei pidä kauppapolitiikalla tukea kansainvälisen oikeuden vastaisia miehityksiä

    Arvoisa puhemies Maailmalla tapahtuvat ihmisoikeusrikkomukset ovat myös meidän ongelmamme. Emme voi sulkea silmiämme muualla tapahtuvilta ihmisoikeusloukkauksilta tai kuvitella, että olisimme eristetty muusta maailmasta. Muualla tapahtuvat loukkaukset koskevat myös aina meitä. Minä ja muut lakialoitteen allekirjoittajat esitämme säädettäväksi maahantuontikieltoa alueilta, joiden miehityksen yhteydessä rikotaan vakavasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta tai ihmisoikeussopimuksia. Tarkoituksena olisi estää ihmisoikeusloukkauksia ja kansainvälisen…

  • Koulun joulujuhlat kirkossa? Konservatiivit riemuitsevat, perustuslakivaliokunta siunaa

    Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi eilen viivästyneen mietinnön eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksesta vuodelta 2019. Oikeusasiamies, joka ylimpänä laillisuusvalvojana valvoo perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista ja lain noudattamista julkisissa tehtävissä, antaa vuosittain eduskunnalle kertomuksen toiminnastaan ja valvonnassa esiin tulleista ongelmista. Eduskunnan valiokunnilla on tapana kiinnittää kertomuksen valiokuntakäsittelyssä huomiotaan kertomuksen esiin nostamiin keskeisiin teemoihin ja perusoikeusongelmiin. Kertomusvuoden aikana oikeusasiamies ja apulaisoikeusasiamiehet…

  • Ihmisoikeuksia polkeva translaki uudistettava

    Arvoisa puhemies, Transihmiset ovat joutuneet odottamaan pitkään – aivan liian pitkään. Transihmiset ovat joutuneet kokemaan jatkuvaa kamppailua, kun syntymässä todettu sukupuoli ei vastaa sisäistä kokemusta. Lapsi voi jo hyvin varhain osoittaa, että todettuun sukupuoleen liittyy ristiriitaa, tai asian voi ymmärtää vasta myöhemmällä iällä.  Transihmisen elämä on joka tapauksessa täynnä ristiriitoja, koulussa sukupuolen perusteella tehty ryhmittely…

  • Perussuomalaiset haluaa erottaa perheenjäsenet toisistaan

    Arvoisa puhemies,Käsiteltävän välikysymyksen lukeminen on surullista kuultavaa. Välikysymyksen tekijät puhuvat täysin pelosta käsin. Pelosta käsin kaikki näyttää vaaralliselta –myös pieni lapsi, joka saa kasvaa perheensä kanssa.Siitähän tässä on kyse. Välikysymyksen tekijöiden halusta kieltää perheiltä yhdessäolo – lapsilta ja nuorilta mahdollisuus kasvaa vanhempiensa kanssa turvallisessa ympäristössä. Arvoisa puhemies,Nykyinen lainsäädäntö perheenyhdistämistä koskien on epärealistinen ja epäinhimillinen. Ei…

  • Ilmasto ja ihmisoikeudet eivät odota!

    Puhe vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa 19.8.2021. Tämä kesä oli jälleen ennätyksellisen kuuma. Metsäpalot ja massiiviset tulvat aiheuttivat ennennäkemätöntä tuhoa. Kasvit, eläimet ja hyönteiset nääntyivät kuumuudessa myös meillä Suomessa. Helleiltaisin lohdutin alakouluikäistä lastani, jota ahdisti sekä koko ruumiiseen tunkeutuva kuumuus että päällevyöryvä ilmastokriisi. Vanhemmuuden ydin on kai siinä, että lohdun on löydyttävä, vaikka mikä olisi. Ilmastokriisi on…

  • Valtuustoaloite tutkimushankkeesta demokratian edistämiseksi Helsingin lähiöissä

    Kuntavaalit 2021 Helsingissä toivat esille monta alueiden segregaatioon liittyvää näkökulmaa. Koko kaupungin äänestysprosentti jäi edelleen alhaiseksi (62 %), mutta erityisesti äänestysprosenttien voimakkaat erot eri kaupunginosien välillä ovat hyvin huolestuttava signaali demokratian toteutumisesta Helsingissä ja siihen liittyvästä vahvasta polarisaatiosta. Korkein äänestysprosentti oli Munkkiniemessä (80 %) ja alhaisin prosentti Kivikossa (37 %). Eri äänestysalueiden välisiä eroja selittävät…

  • Keskustelualoite äärioikeiston uhasta yhteiskuntajärjestykselle

    Eduskunnan puhemiehelle Alkuvuoden hyökkäys Yhdysvaltojen kongressiin oli poikkeuksellinen väkivallanteko Yhdysvaltojen historiassa, mutta tapahtumaan johtanut kehitys oli jatkunut vuosia. Suunniteltuun hyökkäykseen osallistui militantteja äärioikeistolaisia, salaliittoteoreetikkoja sekä presidentti Trumpin fanaattisia ja väkivaltaisia kannattajia. Vallankaappausyrityksellä pyrittiin mitätöimään vaalitulos, estämään rauhanomainen vallan vaihtuminen ja horjuttamaan demokraattista järjestelmää. Hyökkäykseen johtanut kehitys piti sisällään muun muassa republikaanipuolueen myönnytyksiä äärioikeistolle. Puolueessa on…

  • Kirjallinen kysymys Israelin-Palestiinan konfliktista

    Kirjallinen kysymys Israelin-Palestiinan konfliktista Eduskunnan puhemiehelle Israelin ja palestiinalaisten välinen aseellinen konflikti on jatkunut jo yli viikon, ja sen seurauksena mediatietojen mukaan on Gazassa kuollut yli 220 ihmistä, joista ainakin 60 lapsia, miehitetyllä Länsirannalla surmansa saaneita on ainakin 20 ja Israelissa 12. Gazassa yli 1500 ihmistä on haavoittunut ja kotinsa on joutunut jättämään ainakin 52000…

  • Yliopistojen demokratiavaje on korjattava

    Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän selvitys yliopistojen hallinnollisesta autonomiasta valmistui 1.3.2021 Selvityksen lopputulos on iso pettymys yliopistoyhteisölle. Niin myös minulle. Yliopistodemokratialla ja -autonomialla on suuri merkitys yliopistoille ja koko yhteiskunnalle: ne osaltaan varmistavat opetuksen ja tutkimuksen tekemisen itsenäisyyden vallalla olevista poliittisista ja muista trendeistä sekä rahoittajien oikuista. On tarkoituksenmukaista, että opetuksen ja tutkimuksen vahtikoirana toimii itse…

  • Kansanedustajan tärkeimpiä tehtäviä on perusoikeuksien ja oikeusvaltion puolustaminen

    Arvoisa puhemies,  Tasan vuosi sitten kun tässä salissa iltamyöhään käytiin lähetekeskustelu Uudenmaan sulusta, joka oli toimenpiteenä Suomen historiassa hyvin poikkeuksellinen, keskityin puhumaan perusoikeuksista. Niin teen myös tänään. Meillä on nyt käsittelyssä esitys, joka kajoaa vielä rajummin perusoikeuksiin kuin Uudenmaan sulku.  On täysin selvää, että me kaikki suhtaudumme koronapandemiaan äärimmäisellä vakavuudella. Sen osoittaa pelkästään jo se,…

  • Valtuustoaloite: Kierrätyspiste Tapanilaan

    Tapanilassa asukkaat ovat pian kahden vuoden ajan yrittäneet saada kierrätyspistettä alueelle kun Fallkullan kierrätyspiste lakkautettiin. Aktiivinen vaikuttaminen sekä asukkaiden että paikallisten poliitikkojen toimesta ei ole tuottanut tulosta ja asukkaat joutuvat vieläkin viemään kierrätettävät jätteet esimerkiksi Malmille tai Jakomäkeen. Tämä ei ole millään tasolla ekologisesti kestävää ja ilmastoystävällistä. Maailman toimivimmassa kaupungissa kierrätyksen on oltava helppoa ja…