Teemme lähipäivien aikana eduskunnassa historiallisen turvallisuuspoliittisen päätöksen, jota ei voi tehdä kevein perustein. Olen halunnut näiden muutaman kuukauden ajan suhtautua asiaan rauhallisesti, demokraattista käsittelyä vaalien ja aidosti kuullen Nato-jäsenyyden eri puolista, hyödyistä ja riskeistä. Nyt olen tehnyt asiassa oman analyysini. Kantani pysyy kriittisenä.
Venäjän hyökkäyssota on dramaattisella tavalla järisyttänyt meidän kaikkien turvallisuudentunnettamme. Se on pakottanut meidät arvioimaan Suomen turvallisuuspoliittista linjaa hyvin epävarmassa tilanteessa. Venäjän yksipuolinen ja kansainvälistä oikeutta räikeästi loukkaava hyökkäyssota riistää raa’immalla mahdollisella tavalla ukrainalaisten itsemäärämisoikeuden ja oikeuden olla olemassa. Se on mittaluokassaan karmeimmasta päästä, mutta noudattaa Venäjän imperalistista ja kansainvälisistä sopimuksista piittaamatonta pitkää linjaa, jota maa on toteuttanut vuosien ajan sortaen sekä Venäjän omia kansalaisia että sotilaallisilla hyökkäyksillä niin Ukrainan alueella, Georgiassa kuin Tsetseniassa. Myös luottamus Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin on menetetty hyvin pitkäksi aikaa.
Suomen turvallisuuspoliittinen linja on vuosikymmenten ajan perustunut liittoutumattomuuteen. Olemme rauhanvälityksessä arvostettu tekijä ja kansainvälisen sääntöperustaisen järjestelmän vahva tukija. Turvallisuuspoliittinen linjamme on harkiten rakennettu tiedostaen alueemme historia ja turvallisuuspoliittiset riskit. Liittoutumattomuuteen pohjautuva linjamme on luotu kestämään konflikteja ja kriisejä. Nyt meidän on arvioitava, onko muuttunut turvallisuuspoliittinen tilanne sellainen, että tätä vakaata ja pitkää linjaa on syytä muuttaa.
Arviointi on tehtävä vuosikymmeneksi eteenpäin maailmassa, jossa kukaan ei osaa ennustaa tulevaa. Tärkeää on kuitenkin asiantuntijatietoon perustuen arvioida eri skenaarioita ja riskejä, ja valita käytettävissä olevilla tiedoilla paras mahdollinen ratkaisu Suomen turvallisuuden kannalta. Analyysiä ei helpota se, että selonteon valmistelussa ja käsittelyssä vähemmälle on jäänyt Nato-jäsenyyden seurausten kriittinen punninta. Analyysiä ei myöskään ole helpottanut se valtava kiire ja paine, joka asian käsittelyyn liittyy. Nato-jäsenyydestä kriittisiä arvioita kaivanneena on saanut osakseen myös valtavasti aggressiivista palautetta. Ajattelen kuitenkin, että kriittisen keskustelun vaatiminen on ollut demokratiateko, jota ehkä arvostetaan jälkikäteen. Oli päätös mikä tahansa, sen takana on pystyttävä seisomaan.
Nyt, kun asiaa on käsitelty eduskunnassa ja erilaisissa asiantuntijatilaisuuksissa, omat pohdintani tiivistyvät muutamaan olennaiseen näkökulmaan:
1. Ydinasedoktriini
Naton pelotevaikutus perustuu ydinaseisiin. Ydinasepelote on osa Naton sisäänkirjoitettua doktriinia. Tähän kuuluu ajatus siitä, että kynnys hyökätä ydinasepelotteeseen nojaavaan Nato-maahan pysyy korkeana. On totta, että pelote voi olla vaikuttava nyt, mutta siinä on myös paljon riskejä. Itse en näe tätä pitkällä tähtäimellä turvallisuutta lisäävänä, vaan jännitteitä lisäävänä tekijänä. Lisäksi Naton sisällä ydinaseriisunnan ajaminen on haastavampaa kuin sotilaallisesti liittoutumattomana. Nato-jäsenyyden hyväksyminen tarkoittaa, että me myös hyväksymme ydinasepelotteeseen pohjautuvan turvallisuuspolitiikan. Tämä ei ole tulevaisuuden kannalta kestävää. 86 maata on allekirjoittanut ja 60 maata on ratifioinut YK:n ydinaseet kieltävän sopimuksen, ei kuitenkaan yksikään Nato-maa. Suomen pitäisi edistää ydinaseriisuntaa voimallisesti, ei liittyä osaksi sotilasliittoa, jonka toiminnan ytimeen kuuluvat ydinaseet, ydinasepelote ja jaettu ydinasepolitiikka.
2. Yhdysvaltojen vahva rooli Natossa
Ajankohtaisselonteon mukaan “Naton ennaltaehkäisevä vaikutus perustuu viime kädessä Yhdysvaltojen sotilaalliseen kykyyn ja ydinasepelotteeseen.” Yhdysvaltojen demokratiakehitys tulevaisuudessa on kuitenkin epävarmaa, emmekä tiedä, kuka johtaa Yhdysvaltoja tulevina vuosina. Toimijat voivat olla epädemokraattisia ja Yhdysvaltojen poliittiset intressit ovat hyvin erilaiset kuin Suomen. Ylipäänsä meidän tulee ottaa huomioon, että Naton 5. artiklan turvatakuista tai niiden sisällöstä ja muodosta ei ole täyttä varmuutta. Naton turvatakuut eivät ole mikään automaatio, vaan päätös artikla 5:n aktivoinnista edellyttää päätöstä kaikkien 30 jäsenmaan pääkaupungeissa. Artikla 5 aktivointi ei myöskään velvoita Naton jokaista jäsenvaltiota osallistumaan sotilaallisesti hyökkäyksen kohteeksi joutuneen jäsenmaan puolustamiseen, vaan kaikilla on velvollisuus antaa jonkinlaista apua. Hyökkäyksen tapahduttua jäsenmaat kävisivät keskustelua tuosta velvoitteesta ja siitä, mitä se apu olisi. Jokainen maa vastaa viime kädessä aina itsenäisesti, myös Naton jäsenenä, omasta puolustuksestaan. Suomi saisi myös EU:n jäsenenä apua ja tukea kriisitilanteessa, sillä Lissabonin sopimuksen 42.7 artikla velvoittaa jäsenmaat auttamaan toisiaan.
3. Suomeen kohdistuvien uhkien lisääntyminen
Mikäli Suomi nyt päättää hakea Naton jäsenyyttä, on varauduttava laaja-alaiseen ja vaikeasti ennakoitavaan vaikuttamiseen ja riskeihin. Nato-jäsenyyden seurauksena Suomelle syntyy myös jännitteinen raja Venäjän kanssa, joka tulee olemaan uusi pysyvä tila turvallisuuspolitiikassamme. Osana Natoa Suomi olisi osana myös aivan uudenlaista turvallisuuspoliittista globaalia järjestystä. Olisi ensisijaisen tärkeää arvioida pitkällä tähtäimellä, miten Nato-jäsenyyden myötä tuleva mahdollinen kasvava osallisuus eri konflikteissa voisi lisätä Suomeen kohdistuvaa vihamielistä asennoitumista ja siten sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvia uhkia. On totta, että päätökset Nato-operaatioista tehdään aina kansallisesti, mutta poliittinen asetelma lienee tulevaisuudessa sellainen, että se voi suosia aktiivista roolia Natossa mm. sotilasoperaatioihin osallistumisessa. Mikä olisi vasemmiston Nato-politiikka tässä tilanteessa? Suomen tulisikin korostaa mahdollisessa jäsenyydessään, että jäsenyys Natossa on puolustuksellinen, eikä maahan oteta ydinaseita, pysyviä sotilastukikohtia tai pysyviä Naton joukkoja.
4. Suomen ihmisoikeusperustainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka
Naton jäsenenä Suomi kuuluisi samaan yhteisöön sellaisten maiden kanssa, joissa on todettu dramaattisia ihmisoikeusongelmia ja demokratiahaasteita, Turkki näistä yhtenä räikempänä esimerkkinä. Suomen kyky Nato-maana tehdä uskottavaa ihmisoikeusperustaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa joutuu koetukselle. Mitkä ovat Suomen mahdollisuudet tulevaisuudesta vaatia esimerkiksi Turkilta ihmisoikeuksien noudattamista ja vetäytyä sellaisesta yhteistyöstä, joka polkee ihmisoikeuksia? Miten kävisi asekaupan suhteen? Erdoganin hallinnon viimeaikaiset puheet ovat antaneet ymmärtää, että kurdeja Syyriassa ja Irakissa pommittava Turkki haluaa, että maahan tulisi viedä aseita vastoin viime vuosien asevientikieltoa. Unkarin ja Puolan kehitykseen on puolestaan reagoitu osana EU:ta sanktioilla, mutta Natossa ei mitenkään.
**
Muun muassa näiden edellä todettujen näkökulmien perusteella suhtaudun Nato-jäsenyyteen edelleen kriittisesti. Ymmärrän, että turvallisuuspoliittisen tilanteen muutosta voi arvioida myös siten, että Nato-jäsenyyden nähdään olevan epävarmassa tilanteessa turvallisuudellemme paras ratkaisu. Itse kuitenkin näen, että Nato ei lisää turvallisuuttamme, vaan sen sijaan se lisää asevarustelua ja sotilaallisia jännitteitä pitkällä tähtäimellä. Kun asiasta äänestetään, aion äänestää Natoon liittymistä vastaan.
Olemme vasemmistolaisina hyvin vaikeassa tilanteessa. Teimme analyysimme Nato-jäsenyyden puolesta tai sitä vastaan, löytyy aina kannattajia ja tukijoita, jotka ovat hyvin pettyneitä päätökseen. Ajattelen kuitenkin, että puolueeseen on mahduttava erilaisia kantoja ja pohdintoja ja tärkeintä on tässä vaikeassa tilanteessa kunnioittaa erilaisia ajattelutapoja ja analyyseja. Se, miten Nato-päätöksestä selviämme on Vasemmistoliitolle suuri koetinkivi. Demokraattista keskustelua on kuitenkin vaalittava myös ja erityisesti silloin kun yhteiskunnallinen tilanne on jännitteinen. Kiire ei saa olla keino tukahduttaa kaikkien näkökulmien syvällistä punnintaa.
Minulle tärkeää on, että ihmisillä on kokemus siitä, että he voivat olla samassa puolueessa, vaikka ajattelisivatkin tässä perustavanlaatuisessa asiassa eri lailla. Meitä yhdistävät niin monet periaatteelliset asiat: sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ajaminen, ilmastokestävän hyvinvointivaltion rakentaminen ja ihmisoikeuksien kunnianhimoinen edistäminen.
Meidän on yhdessä jatkettava työtä Suomen parhaaksi, ei vain sotilaallisen turvallisuuden vaan myös laajan turvallisuuden ja kestävän hyvinvoinnin näkökulmat huomioiden