Kategoria: Yleinen
-
Ihmisoikeuksia puolustetaan kaikissa yhteiskunnallisessa olosuhteissa
Hyvät valtuutetut, Ihmisoikeuksia ja ihmisarvoista elämää on uskallettava puolustaa varsinkin silloin kun niitä kyseenalaistetaan kaikkein eniten. Ihmisoikeudet ovat asia, jonka suhteen ei tehdä kompromisseja minkään yhteiskunnallisen tilanteen vallitessa. Paineen ja pelon edessä ei anneta periksi. Tässä aloitteessa on kyse demokratian perusteista ja ennen kaikkea sen arvopohjasta. Paperittomat ovat jo Suomessa, he ovat olleet Helsingissä jo ennen…
-
Varhaiskasvatukseen osallistumisessa isoja alueellisia eroja
Varhaiskasvatuksen resurssit ja lapsimäärän yllättävä kasvu ovat kestoaiheita joka vuosi budjettineuvotteluiden yhteydessä. On varsin ihmeellistä, että vuodesta toiseen voi tulla yllätyksenä se, että niin moni helsinkiläisperhe haluaa lapselleen päivähoitopaikan, varsinkin kun kaupungilla on erinomaiset mahdollisuudet seurata väestömäärän kehitystä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että talousarvioehdotuksen laatijat vuodesta toiseen olettavat, että vanhemmat, käytännössä äidit, hoitavat lapsiaan pidempään kotona.…
-
On outoa, kuinka huonosti erovanhempia ja eron keskellä eläviä lapsia autetaan
On outoa, kuinka huonosti erovanhempia ja eron keskellä eläviä lapsia autetaan (HS Mielipide 31.10.17)
-
Vanhusten kotihoito on ihmisoikeuskysymys
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Vanhusten kotihoidon tilanteesta puhuvat usein työn parissa toimivat ammattilaiset tai ikääntyneemmät poliitikot. Vanhusten kotihoidon tilanne ei toisin sanoen täällä valtuustossa ole ollut sellainen asia, joka saisi samalla tavalla taakseen puoluerajat ylittävät rivit niin kuin esimerkiksi lasten päivähoito ja koulukysymykset. En ole myöskään nähnyt kotihoidon paremman laadun puolesta järjestettäviä mielenosoituksia tai adresseja?…
-
Aloite sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittamiseksi Helsingissä
Aloite sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittamiseksi Helsingissä Me allekirjoittaneet esitämme, että Helsingin kaupunki aloittaa osana talousarviovalmistelua tekemään sukupuolitietoista budjetointia ja kehittämään budjetin sukupuolivaikutusten arvioinnin menetelmiä. Samaan aikaan Helsingin talousarvioprosessiin integroidaan tasa-arvonäkökulma. Tämän edellyttää mm. kaupungin henkilökunnan koulutusta talouteen ja sukupuolten tasa-arvoon liittyen sekä tasa-arvotutkimuksen hyödyntämistä. Tähän mennessä Helsingissä ei ole toteutettu sukupuolitietoista budjetointia tai arvioitu systemaattisesti budjetin…
-
Kuuntelemisen politiikasta
”Kyllä se pahalta tuntuu kun joutuu tämmöiseen että yhteiskunta potkii päähän niin pahasti ettei pärjää ilman näitä leipäjonoja.” ”Aika hävettävää täällä jonossa loppujen lopuksi on, ja jos tutut näkevät sut, näiden kassien kanssa, niin ne nauravat, kun joillakin on töitä ja mulla ei ole”. ”Ei voi tehdä sitä mitä haluaa, raha ratkaisee tässä maailmassa kaiken…
-
Mielettömän iso kiitos teistä jokaiselle!
Ystävät, olen vieläkin aivan mykistynyt kuntavaalien äänimäärästä, en uskaltanut edes unelmoida tällaisesta tuloksesta – 4004 ääntä Helsingissä! Olen valtavan otettu tästä luottamuksen osoituksesta ja niin iloinen, että saan jatkaa työtäni sellaisen kaupungin eteen, joka ottaa ihmisoikeudet todesta. Helsingin vasemmiston tulos on upea. Me osoitimme yhdessä, että äänestäjät arvostavat ruohonjuuritason katutyötä, kuntapoliittista paneutumista ja uurastusta –…
-
Kaikki eivät ole vapaita valitsemaan
Hallituksen valinnanvapausmallin kohdalla ei ole puhuttu vapaudesta moraalifilosofisesta näkökulmasta juuri lainkaan. Oikeiston – ja hallituksen valinnanvapausmallin – vapauskäsitys lähtee siitä amerikkalaisesta ajatuksesta, että ihmiset tulee vapauttaa kaikesta ”holhoamisesta” ja ulkoisista kahleista. Mutta tällainen negatiivinen vapaus voi jättää ihmisen myös täysin toimintakyvyttömäksi. Suomalainen hyvinvointivaltio sen sijaan varmistaa ihmisille paljon positiivista vapautta – vapautta toimia omien arvojensa…
-
Muutoksessa tarvitaan jokaisen ääni
Minulta kysytään hyvin usein puolueiden välisistä eroista ja siitä, mitä saa jos äänestää vasemmistoliittoa. Mitä konkreettisia eroja puolueiden väleiltä löytyy esimerkiksi Helsingissä. Silloin vastaan, että vasemmistoliitto on puolue joka systemaattisesti on ajanut kohtuuhintaista asumista, me olemme vaatineet Helsingissä myös jatkuvasti lisää rahoitusta sote-palveluihin, me olemme puhuneet sellaisten palveluiden puolueista, joihin hyvin harvoilla valtuutetuilla Helsingissä on…
-
Helsinki on ihmisiä, ei taloudellista tulosta varten
Hallituksen epäoikeudenmukainen leikkauslinja ei näytä laantuvan ja uhkaa myös Helsinkiä. Onneksi kunnissa voimme edelleen päättää monista ihmisten hyvinvoinnin kannalta ratkaisevista asioista. Näissä vaaleissa päätetään, mikä on Helsingin linja jatkossa. Kyse on arvovalinnoista. Suomalaista poliittista retoriikkaa luonnehtii usein vastakkainasettelu ”realistien” ja ”idealistien” välillä. Politiikassa idealistit pitävät esillä ihmisoikeuksia ja jokaisen oikeutta hyvinvointiin, realistit painottavat talouskuria. Helsingissä…
-
Kuka avaisi vanhustenhoidon oven Helsingissä?
Tein elokuussa 2016 aloitteen, että sosiaali- ja terveysvirasto järjestäisi kaikille Helsingin luottamushenkilöille mahdollisuuden tutustua kaupungin vanhuspalveluihin. Tämä olisi tietysti vapaaehtoista, ja aloitteen tarkoituksena oli rohkaista poliittisia päättäjiä tutustumaan vanhuspalveluiden arkeen. Tampereella vastaava aloite toteutettiin viime vuonna, ja Super järjesti hiljattain kansanedustajille saman mahdollisuuden. Nämä tutustumiset ovat olleet kävijöilleen silmiä avaavia. Olen erittäin iloinen siitä, että…
-
Uusi näkökulma varhaiskasvatuksen maksuttomuuteen: Lapsen oikeus huolenpitoon
Maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on tullut monen poliitikon lemmikki. Tarvetta perustellaan varhain aloitetun tavoitteellisen pedagogisen kasvatuksen tehokkuudella ja lasten elämänkestävällä menestyksellä. Varhaiskasvatuksen onkin tutkimuksissa todettu tasoittavan lähtökohtia etenkin niillä lapsilla, joiden kasvuympäristössä on paljon tervettä kehitystä vaarantavia uhkia. Pedagoginen ja menestykseen tähtäävä näkökulma on kuitenkin vain yksi syy puolustaa maksutonta varhaiskasvatusta.