• Kerhotoiminnalla ei saa korvata päivähoitoa

    Helsinki on sitoutunut lisäämään kerhopaikkoja ja kaavailuissa on, että kaupunki tarjoaisi noin 1200 kerhopaikkaa kotihoidossa oleville lapsille vuonna 2013. Tämä on tuntuva lisäys, sillä vielä vuonna 2011 kerhopaikkoja oli noin 500. Kerhopaikkojen houkuttelevuutta on lisätty maksuttomuudella. On hienoa, että kunnallinen varhaiskasvatus ulottuu laajentuneen kerhotoiminnan myötä koskettamaan myös kotihoidossa olevia lapsia. Näin lasten sosiaaliset verkostot vahvistuvat… Lue lisää

  • Kenen ehdoilla palveluita kehitetään?

    Saimme kuulla Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa tammikuun lopulla, että helsinkiläiset ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin, mutta eivät niiden saatavuuteen. Samanlaista viestiä tuli Kuntaliiton tekemästä tutkimuksesta. Pääosa terveydenhoitopalveluita käyttävistä helsinkiläisistä on tyytyväisiä neuvoloiden palveluihin ja myös terveyskeskusten toimintaan. Mutta ketä näillä asiakastyytyväisyystutkimuksilla tavoitetaan? Ja mitä tulokset meille kertovat? Kuntaliiton kyselytutkimuksesta esimerkiksi selviää, että Helsingissä neuvoloita koskevaan kyselyyn vastanneista… Lue lisää

  • Strategiaseminaarissa

    Tänään on vuorossa toinen valtuustokokous. Loppuviikko vietetään strategiaseminaarissa Hyvinkäällä. Teen töitä sen eteen, että Helsingissä jatkossakin ehkäistään asuinalueiden polarisaatio ja huono-osaisuuden kasautuminen ja että nämä asiat nostetaan esille näkyvästi strategiassa. ”Kiva kaupunki kaikille” ei riitä! Lue lisää

  • Ensimmäinen valtuusto

    Politiikka on koostuu yhteistyöstä, kompromisseista ja sopimuksista. Näin minua on opastettu tulevaan valtuustokauteen. Se, mikä äänestäjän suuntaan voi näyttää omien periaatteiden syömiseltä, voikin siis olla tulosta joistain yllämainituista asioista. Huomenna vuorossa ensimmäinen valtuustokokous. Jännittää! Lue lisää

  • Yle: Hon blev invald i fullmäktige med 98 cent per röst

    http://svenska.yle.fi/artikel/2013/01/02/hon-blev-invald-i-fullmaktige-med-98-cent-rost Lue lisää

  • Vaalirahailmoitus

    Jätin juuri vaalirahailmoituksen. Kampanjan kulut yhteensä 817,78 euroa. Melko vähällä selvittiin, varsinkin jos vertaa muihin läpimenneisiin. Ensi vuonna sitten tositoimiin! http://www.puoluerahoitus.fi/fi/index/vaalirahailmoituksia/ilmoituslistaus/KV2012/091/6BFxr4iSU/E_VI_KV2012.html Lue lisää

  • Kiitos!

    Tarkastuslaskennassa tuli 11 ääntä lisää. Lopullinen äänimäärä 829. Kiitos luottamuksesta! Nyt kamppailu vasta alkaa. Toivon, että olette minuun yhteydessä sähköpostitse: [email protected] tai Facebook-sivujen kautta. Lue lisää

  • Tapulikaupungin asemakaavaa

    Tänään järjestetään keskustelutilaisuus Tapulikaupungin Maatullinpuiston alueen asemakaavaluonnoksesta. Klo 18-20 Maatullin ala-asteen (Kimnaasipolku 5) ruokasalissa. Sinne! http://www.hel.fi/hel2/ksv/liitteet/2012_hankepalvelu/0627_1_kirje.pdf Lue lisää

  • Töissä Helsingillä

    Lue lisää

  • Hbl etusivu 30.10.2012

    Lue lisää

”Ehdottomiin perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluu palautuskielto, johon sisältyy myös oikeus hakea kansainvälistä suojelua ja epäinhimillisen kohtelun kielto. Ne velvoittavat valtioneuvoston yleisistuntoa…” Muistutukseksi, jos pushback-laki otetaan käyttöön.

Jihuu! 🎉 Seuraavaksi persujen ohi!

Ja hurja uutinen on myös tämä:

”Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus on tällä hetkellä 37,3 prosenttia”!

Todella selkärangatonta Helsingin kokoomuslaisilta kansanedustajilta äänestää 35 miljoonan leikkauksen Helsingin sote-rahoituksesta. Tämä hankaloittaa sote-palveluiden saatavuutta ja toimivuutta.