Eduskunnan puhemiehelle Koronapandemian vuoksi erityisesti lentoliikenne on kohdannut ennenäkemättömiä tappioita. Suomen hallituksen kanta on ollut selvä: valtionyhtiö pitää auttaa pahimman yli, ja sen palveluksessa työskenteleviä 6 200:a työntekijää ei saa jättää yksin. Valtio pääomitti Finnairia viime vuonna lähes 300 miljoonalla eurolla ja takasi lainoja 600 miljoonalla eurolla. Tästä huolimatta yhtiön tappiot olivat niin suuret vuonna… Lue lisää
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja Palestiina-ystävyysryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien Palestiinan vaaleja. Palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas ilmoitti perjantaina 15. tammikuuta, että palestiinalaisalueilla pidetään tänä vuonna vaalit. Ne olisivat ensimmäiset vaalit palestiinalaisalueilla yli 15 vuoteen. – Vastuu vapaista ja oikeudenmukaisista vaaleista on palestiinalaisilla itsellään, mutta myös miehittäjämaa Israelilla ja kansainvälisellä yhteisöllä. On erittäin tärkeää,… Lue lisää
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo vaatii, että koronarokotteiden lisenssit ja patentit tulisi avata, jotta rokotteita voitaisiin valmistaa nykyistä useamman valmistajan toimesta ja niiden saatavuutta siten parantaa. Honkasalon mielestä koronarokotteiden sekä hoitomenetelmien ja lääkkeiden saatavuus tulee varmistaa kaikkialla maailmassa. Intia ja Etelä-Afrikka ovatkin ehdottaneet patenttien jäädyttämistä, ja tähän pyyntöön on yhtynyt yli sata muuta valtiota. Rikkaat teollisuusmaat,… Lue lisää
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen alaikäisten vankien tilanteesta Suomessa. Honkasalo kysyy kysymyksessään oikeusministeriltä lapsen oikeuksien huomioimisesta sijoitettaessa alaikäisiä vankeja, mahdollisesti samoihin tiloihin aikuisten vankien kanssa. Honkasalo tiedustelee myös, miten alaikäistenvankien sijoittamista ja kotimaista lainsäädäntöä ollaan kehittämässä ja harkitseeko Suomi peruuttavansa lapsivankien sijoittamista koskevan varaumansa YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan sopimukseen.… Lue lisää
Arvoisa puhemies Nyt saadaan käsiteltäväksi esitys, jota on odotettu pitkään ja laajasti. Olen iloinen, että eduskunta saa viimein käsiteltäväkseen esityksen, jonka puolesta olemme vasemmistoliitossa työskennelleet pitkään ja joka koronan myötä on ikävä kyllä viivästynyt. Oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti viranomaisessa, oikeus muutoksenhakuun ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin sekä muut hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet ovat perusoikeuksia… Lue lisää
Jo lähetekeskustelun ensimmäisellä kierroksella tuli todennetuksi se, että päihde- ja huumausainepoliittinen keskustelu on hyvin usein aihe, johon liittyy valtavasti erilaisia harhakäsityksiä. Tuntuu hyvin surulliselta, että erityisesti tämä aihe on sellainen, ettei faktoilla ole oikeastaan toisinaan mitään välillä, tärkeintä on, että pääsee räiskimään asenteellisia näkemyksiään. Päihde- ja huumausainepolitiikalla ja siitä käytävällä keskustelulla on merkittävät seuraukset monen… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Tänään käsiteltävä kansalaisaloite on meille päättäjille tervetullut keskustelunaloitus. Kiitän tästä lämpimästi aloitteen tekijöitä. Aloitteessa esitetään kannabiksen käytön ja pienten määrien hallussapidon ja kasvatuksen rangaistavuuden poistamista. Aloitteessa ei ole esimerkiksi kyse kannabiksen myynnin laillistamisesta eikä muiden huumausaineiden rangaistavuuden poistamisesta. Keskustelua aloitteesta on kuitenkin vaikea käydä kiihkottomasti ja tutkittuun tietoon perustuen. Keskustelua leimaa usein niin… Lue lisää
Pelko estää tällä hetkellä monia ihmisiä osallistumasta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Pelko ohjaa sitä, mistä ylipäätään käydään keskustelua ja ketkä siihen osallistuvat. Pelko estää ihmisiä asettumasta ehdolle. Pelko lamaannuttaa. Pelko hiljentää. Pelko tuntuu koko kehossa. Arvoisa puhemies, Monesti sanotaan, ettei pelolle tule antaa valtaa. Olen miettinyt tuota sanomaa usein. Miltä se tuntuu siitä ihmisestä, joka jatkuvasti joutuu… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Aluksi tärkein viesti: Tyttöjen sukuelinten silpomisesta on aina kyse raa’asta väkivallasta ja räikeästä ihmisoikeusloukkauksesta. Silpomista on käsiteltävä yhtenä naisiin kohdistuvan väkivallan muotona. On hienoa, että tänään käsittelyssä oleva kansalaisaloite omalta osaltaan jatkaa tärkeää keskustelua silpomisen vastaisesta työstä. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee laaja yhteisymmärrys silpomisen vastaisten toimien tärkeydestä. On tärkeää, että tämä yhteisymmärrys näkyy myös… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Olemme nyt todella historiallisen hetken äärellä. Teemme keskellä lähihistorian vaikeinta kriisiaikaa merkittävän koulutuksellista tasa-arvoa lisäävän uudistuksen kun pidennämme oppivelvollisuutta 18-ikävuoteen. Tämä uudistus on aivan välttämätön, jotta osaamis- ja koulutustaso Suomessa nousevat. Koulutustaso on merkittävällä tavalla yhteydessä työmahdollisuuksiin, tulotasoon, hyvinvointiin ja terveyteen. Tällä uudistuksella edistämme lapsen oikeutta koulutukseen ja lisäämme yhdenvertaisuutta. Arvoisa puhemies, Köyhyys… Lue lisää