Arvoisa puhemies,
Tänään käsiteltävä kansalaisaloite on meille päättäjille tervetullut keskustelunaloitus. Kiitän tästä lämpimästi aloitteen tekijöitä.
Aloitteessa esitetään kannabiksen käytön ja pienten määrien hallussapidon ja kasvatuksen rangaistavuuden poistamista. Aloitteessa ei ole esimerkiksi kyse kannabiksen myynnin laillistamisesta eikä muiden huumausaineiden rangaistavuuden poistamisesta.
Keskustelua aloitteesta on kuitenkin vaikea käydä kiihkottomasti ja tutkittuun tietoon perustuen. Keskustelua leimaa usein niin sanottu narkofobia. Narkofobialla tarkoitetaan pelokasta ja tunnepitoista suhtautumista huumausaineisiin ja niitä käyttäviin ihmisiin. Narkofobia kuvaa hyvin sitä ilmapiiriä, jolla keskustelua kannabiksen käytöstä tänäänkin käydään – huumeita pelätään ja niitä käyttäviä henkilöitä leimataan.
Tärkeää olisi kuitenkin pystyä keskustelemaan aloitteen hyödyistä ja haitoista faktoihin perustuen.
Tosiasia on, että kannabiksen käyttö on yhteiskunnassamme, kuten ympäri maailmaa, yleistynyt. Lähes neljäsosa suomalaisista on kokeillut kannabista ainakin kerran. Ero entiseen on suuri. Vuonna 1992 vain kuusi prosenttia suomalaisista oli kokeillut kannabista.
Emme voi siis vain sulkea silmiämme ja ajatella, että kun huumeet täysin kielletään, huumerintamalla ei tapahdu mitään. Tosiasia on, että päihteitä käytetään, halusimme sitä tai emme. Meidän tehtävämme onkin tehdä viisasta politiikkaa, jolla vastataan niihin muutostarpeisiin, joita yhteiskuntamme tarvitsee.
Arvoisa puhemies,
Lain tulee olla väline, ei päämäärä. Meidän tuleekin kysyä, mikä on se päämäärä, jonka päihdepolitiikalla haluamme saavuttaa. Minkälaisia ovat ne välineet, joita tarvitsemme?
Tehtävänämme on katsoa nykyisen päihdepolitiikan vaikutuksia yhteiskunnassamme ja avoimesti pohtia, tarvitsemmeko muutosta.
Me Vasemmistoliitossa tavoittelemme yhteiskuntaa, jossa jokaisen hyvinvointi on tärkeää ja jossa jokaisen ihmisarvo toteutuu. Kuitenkin päihteidenkäyttäjät ovat usein se leimatuin ryhmä, josta puhutaan vailla ihmisarvon kunnioitusta.
Päihteiden ongelmakäyttäjiä koskevat viimeaikaiset tutkimukset kertovat syvästä huono-osaisuudesta, joka on alkanut usein jo varhain. Päihteiden käyttäjiin suhtaudutaan helposti kielteisesti viranomaisten keskuudessa, jolloin hoitoon pääseminen ja avun hakeminen vaikeutuu. Päihteidenkäyttäjä helposti syrjäytyy.
Onko tämä päämäärä, jonka yhteiskunnassamme haluamme?
Arvoisa puhemies,
Kriminalisointi ja kontrolli eivät ole paras keino huumausaineiden haittojen ehkäisyssä. Tiedämme, että rangaistuksiin perustuva huumepolitiikka ei ole johtanut kehuttaviin tuloksiin. Päihteiden käyttö ja kauppa eivät ole vähentyneet ja käyttäjiä on sysätty marginaaliin.
Rikosoikeuden käyttö vain pahentaa päihteiden aiheuttamia ongelmia aiheuttamalla kohtuuttomia oheisseuraamuksia. Moni käyttäjistä on satunnaisia käyttäjiä tai kokelijoita. Käytöstä ja pienenkin määrän hallussapidosta rangaistaan rikosmerkinnällä, joka voi pysyä henkilön rekisterissä jopa kymmenen vuotta. Käyttörikoksia tulee poliisin tietoon vuosittain noin 15 000. Merkintä voi haitata työ- tai opiskelupaikan saamista – selvityksen mukaan yli 60 alalla.
Voi vain kuvitella, mitä merkintä tarkoittaa nuoren elämässä, jolla on työnhaku ja elämä edessä. Tämä on myös yhteiskunnallista haaskausta ja vie suuren resurssin poliiseilta.
Rikosoikeuden tulisi olla viimesijainen keino intressien suojaamiseksi.Päihdepolitiikkaa tulisi tehdä haittoja vähentäen, ei rangaistukset edellä.
Meidän olisikin parannettava päihdehoito- ja kuntoutusjärjestelmäämme sekä turvattava enemmän resursseja mielenterveyspalveluihin rankaisemiseen perustuvan järjestelmän sijaan.
Arvoisa puhemies,
Huumausainepolitiikassa on kyse vahvasti myös perus- ja ihmisoikeuksista. Päihteiden käyttäjien vähäisenkin käytön rangaistavuus ja stigmatisointi loukkaa perusoikeuksia; päihteidenkäyttäjät eivät aina uskalla käyttää sosiaali- ja terveyspalveluja viranomaisten ja rangaistusten pelossa. Palveluita saatetaan myös evätä päihteiden käytön takia.
Myös kannabiksen lääkekäyttö on tehty kohtuuttoman vaikeaksi aiheuttaen turhaa kärsimystä. Nykyinen käytäntö on kannabista lääkinnällisesti käyttäville mahdoton, kun kipuun kannabiksesta apua hakeva syyllistyy rikokseen ja joutuu jäämään vaille apua tai vaarantamaan itsensä. Lääkekäyttöä koskeva erillinen keskustelu on ehdottomasti tarpeen.
Tiedämme myös, että kansainvälisesti huumausainepolitiikka on tiiviisti kytköksissä ihmisoikeuksiin. Niin sanottu huumeiden vastainen sota on paitsi epäonnistunut huumeongelman ratkaisemisessa, myös johtanut inhimilliseen kärsimykseen ja valtaviin sosiaalisiin, terveydellisiin ja ympäristöongelmiin ympäri maailmaa. Rangaistuksista huolimatta kasainvälinen huumebisnes kukoistaa, ruokkien muun muassa lapsityövoimaa ja ihmiskauppaa.
Arvoisa puhemies,
Kun puhutaan kannabiksen käytön ja hallussapidon rangaistavuuden poistamisesta, on hyvä puhua siihen liittyvien haittojen lisäksi sen hyödyistä.
Rangaistavuuden poistamisen hyötynä olisi muun muassa se, että kannabiksen käytön ja hallussapidon rankaisemisen poisto vähentäisi käyttäjiin kohdistuvaa stigmaa ja madaltaisi käyttäjän kynnystä hakeutua avun ja tuen piiriin. Se tehostaisi hoitoonohjausta ja varhaista puuttumista. Se vähentäisi rikosmerkintöjä ja niistä aiheutuvia negatiivisia ilmiöitä sekä vapauttaisi poliisin resursseja.
Julkisen vallan velvoite on perustuslain mukaan edistää kansalaisten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta. Tämä velvoite koskee myös päihteiden käyttäjiä.Päihdepolitiikkaa tulisikin tehdä faktapohjaisesti tavoitellen suurempaa hyvinvointia ja ihmisarvioista elämää jokaiselle.
Puheenvuoro eduskunnan täysistunnon lähetekeskustelussa liittyen kansalaisaloitteeseen kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi, 26.11.2020.