Avainsana: turvapaikanhakijat

  • Paperittomuus on suomalaisen yhteiskunnan humanitäärinen kriisi

    Arvoisa puhemies,  Olen äärimmäisen iloinen, että tämä kansalaisaloite saavutti lopulta vaadittavan määrän allekirjoituksia ja saapui eduskuntaan. Haluan omasta puolestani kiittää niitä lukuisia kansalaisaktivisteja, jotka kuukausien ajan tekivät töitä tämän kansalaisaloitteen eteen. Heidän joukossaan oli monia, joita paperittomuus koskee konkreettisesti. Mutta myös monia sellaisia, jotka ovat vuosien ajan pistäneet koko elämänsä peliin, jotta turvapaikanhakijoiden oikeudet toteutuisivat…

  • Palautuskielto on ehdoton. Kyse ihmiselämästä.

    Arvoisa puhemies,  Lainsäädäntö, joka puuttuu keskeisellä tavalla perustavanlaatuisiin ihmisoikeuksiin ja on luonteeltaan perusoikeusherkkä, ei saisi sisältää ristiriitaisia tulkintamahdollisuuksia ja olla sisäisesti ristiriitainen. Sitä nyt käsittelyssä oleva rajavartiolain muutos valitettavasti on. Ja sitä on ollut myös lakiin keskittyvä poliittinen keskustelu. Lisäksi opposition tulkinnat kyseisestä laista rikkovat kansainvälistä oikeutta. Se, että tämä tehdään tietoisesti on huolestuttavaa.   Sanoin…

  • Turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus

    Arvoisa puhemies,  Oikeus hakea turvapaikkaa on ihmisoikeus. Tätä lausetta joutuu nykyään valitettavasti toistamaan päivästä toiseen. Tälle aikakaudelle ominaista on myös se, että aivan perustavanlaatuiset ihmisoikeudet kyseenalaistetaan. Turvapaikanhakijat ovat usein se ryhmä, josta on lupa puhua solvaten ja leimaten, niin että heidän oikeus olemassaoloon kiistetään. Sanat ovat tekoja ja solvaava puhe näkyy turvapaikanhakijoiden arjessa kiristyvinä asenteina…

  • Rohkeus on voima, joka antaa lohduttomina aikoina toivoa

    Arvoisa juhlaväki, ”Miksi te haluatte opettaa meille tulevaisuustaitoja? Taitoja, jotta me oppisimme navigoimaan siinä maailmassa, jonka te olette tuhonneet.” Näin totesi meille nuori lukiolainen kun sivistysvaliokunnassa järjestimme nuorten kuulemisen tulevaisuustaidoista. Olin itsekin suhtautunut tulevaisuustaitoihin käsitteenä kriittisesti ja vielä ennen kuulemista selvitin, mitä kaikkea tällä termillä tarkoitetaan. Mutta lukiolaisen sanat pysäyttivät toden teolla. Sellaisia hetkiä toivoisin…

  • Oikeusvaltiosta voidaan puhua vain silloin kun oikeus toteutuu jokaisen kohdalla

    Arvoisa puhemies Nyt saadaan käsiteltäväksi esitys, jota on odotettu pitkään ja laajasti. Olen iloinen, että eduskunta saa viimein käsiteltäväkseen esityksen, jonka puolesta olemme vasemmistoliitossa työskennelleet pitkään ja joka koronan myötä on ikävä kyllä viivästynyt. Oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti viranomaisessa, oikeus muutoksenhakuun ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin sekä muut hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet ovat perusoikeuksia…

  • Eduskunnan ihmisoikeusverkoston jäsenten kannanotto Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antaman tuomion johdosta

    Me allekirjoittaneet eduskunnan ihmisoikeusverkoston jäsenet haluamme ilmaista vakavan huolemme Suomen turvapaikkapolitiikan ja -prosessin ongelmista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 14.11.2019 tuomion, jossa Suomen todettiin loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaa ja 3 artiklaa palautettuaan irakilaisen turvapaikanhakijan kuolemaan. Mieheen kohdistuneista aiemmista murhayrityksistä huolimatta hänelle ei myönnetty turvapaikkaa ja hänet palautettiin Bagdadiin, jossa hänet surmattiin vain kolme viikkoa paluun jälkeen.…

  • Sisäministeriltä vastaus kysymykseen turvapaikanhakijoiden palautuksista Afganistaniin – ”Ei juuri uutta”

    – Tiedote – Sisäministeri Maria Ohisalo vastasi tiistaina vasemmistoliiton kansanedustajan Veronika Honkasalon jättämään kirjalliseen kysymykseen turvapaikanhakijoiden palautuksista Afganistaniin. – Vähän pettymyshän paperinmakuinen vastaus on. Vastaus ei sisällä juuri uutta. Kysymykseni koskivat sitä, miten hallitus aikoo toimia, mutta vastaus käsittelee lähinnä perusasioita turvapaikkalainsäädännöstä ja Maahanmuuttoviraston omasta toiminnasta. Poliittisiin valintoihin vastaus ei ota kantaa, Honkasalo kertoo.

  • Annetaan työllistyneille turvapaikanhakijoille mahdollisuus

    Melko tasan vuosi sitten Sipilän hallitus julkaisi maahanmuuttopoliittisen ohjelman. Sen tarkoitus oli edistää työvoiman maahanmuuttoa ja sitä tukevaa kotoutumista ja hyviä väestösuhteita eri ryhmien välillä. Tavoitteena oli myös hyödyntää nykyistä tehokkaammin maassa jo asuvien maahanmuuttajien työvoima- ja osaamispotentiaalia. Mutta kuinka kävikään? Helmikuun lopussa hallitus onnistui runnomaan läpi sarjan lakimuutoksia, jotka heikentävät turvapaikanhakijoina tänne tulleiden asemaa…