Avainsana: varhaiskasvatus
-
Talous on politiikassa ennen kaikkea keino, ei päämäärä
Eduskunta käsitteli 1.10.2019 kokoomuksen tekemää välikysymystä hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikasta. Tässä puheenvuoroni keskustelusta: Arvoisa puhemies, ”Meidän on pakko säästää palveluista, sillä ajattelemme tulevaisuuden lapsia ja nuoria.” Tuo oli suurin piirtein ensimmäinen lause, jonka kuulin kokoomuslaisten valtuutettujen suusta, kun olin noussut Helsingin kaupunginvaltuustoon ja kaupunki käsitteli budjettiaan syksyllä 2013. Sen jälkeen olen kuullut tuon hokeman uudestaan,…
-
Uusi näkökulma varhaiskasvatuksen maksuttomuuteen: Lapsen oikeus huolenpitoon
Maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on tullut monen poliitikon lemmikki. Tarvetta perustellaan varhain aloitetun tavoitteellisen pedagogisen kasvatuksen tehokkuudella ja lasten elämänkestävällä menestyksellä. Varhaiskasvatuksen onkin tutkimuksissa todettu tasoittavan lähtökohtia etenkin niillä lapsilla, joiden kasvuympäristössä on paljon tervettä kehitystä vaarantavia uhkia. Pedagoginen ja menestykseen tähtäävä näkökulma on kuitenkin vain yksi syy puolustaa maksutonta varhaiskasvatusta.
-
Päivähoito-oikeuden rajaaminen on estettävä
Nykyinen hallitus on sitoutunut rajaamaan lasten oikeutta päivähoitoon siten, että lapset, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaalla, saisivat olla hoidossa vain osa-aikaisesti kuitenkin ”sosiaaliset perusteet huomioivalla tavalla”. Eilen hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat keskenään, että päivähoito-oikeutta rajataan, mutta yksityiskohdista sovitaan myöhemmin.
-
Omantunnon politiikkaa
Professori Jorma Sipilä on todennut, että varhaiskasvatus hyödyttää enemmän kuin mikään muu myöhempi koulutus. Varhaiskasvatuksesta eniten hyötyä saavat huono-osaiset perheet ja pitkällä aikavälillä varhaiskasvatus myös vähentää sosiaalimenoja. Siksi juuri nyt olisi tärkeää, että myös meidän kesken täällä valtuustosalissa syntyisi solidaarisuudentunne sen suhteen, että yhdessä päättäisimme investoida lasten tulevaisuuteen. Se, että virasto on jatkuvasti aliresursoitu eikä…
-
Ihan tavallista vyönkiristämistä
Lapset ja nuoret ovat usein kaunistamassa juhlapuheita tulevaisuudesta. Olen nyt istunut puoli vuotta Helsingin varhaiskasvatuslautakunnassa ja siellä kauniit puheet tuntuvat jo jokseenkin irvokkailta. Tänään meille esiteltiin viraston talouden madonluvut. Jo valmiiksi täysin aliresursoitu toimiala joutuu kiristämään taloutta entisestään. Nyt virkamiehet etsivät hätäratkaisuja mahdottomassa tehtävässä. Syksyn alussa lyödään todennäköisesti pöytään suunnitelma, joka sisältää ehdotukset siitä, että…
-
Helsingin puistoruokailu ainutlaatuista koko Suomessa
Helsingin kaupungin maksuton puistoruokailu aloitettiin kesällä 1942. Puistojen kesäruokailu on nimenomaan helsinkiläinen keksintö ja sen toiminnan jatkuvuuden takaa tänäkin päivänä historialliset juuret. Keskellä sotaa alkanut puistoruokailu tuli tarpeeseen, sillä elintarvikepula vaivasi suurta osaa helsinkiläisistä. Tänään Helsingissä yhden maksuttoman puistoaterian hinta kaupungille on vähän yli euron. Maksuton alle 16-vuotiaille lapsille tarkoitettu puistoruokailu on vuosien mittaan herättänyt…
-
Kerhotoiminnalla ei saa korvata päivähoitoa
Helsinki on sitoutunut lisäämään kerhopaikkoja ja kaavailuissa on, että kaupunki tarjoaisi noin 1200 kerhopaikkaa kotihoidossa oleville lapsille vuonna 2013. Tämä on tuntuva lisäys, sillä vielä vuonna 2011 kerhopaikkoja oli noin 500. Kerhopaikkojen houkuttelevuutta on lisätty maksuttomuudella. On hienoa, että kunnallinen varhaiskasvatus ulottuu laajentuneen kerhotoiminnan myötä koskettamaan myös kotihoidossa olevia lapsia. Näin lasten sosiaaliset verkostot vahvistuvat…
-
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on kaikkien lasten oikeus
Päivähoito nousee tasaisin väliajoin kiivaaksi yhteiskunnalliseksi keskustelunaiheeksi. Useimmiten keskustelu jakautuu päivähoidon ja kotihoidon rintamiin. Tässä keskustelussa perhe on usein näyttämö, jossa on hyvinvoivat vanhemmat ja lapset. Tässä normiperheessä on aikaa, rakkautta, toimeentuloa ja halua kasvattaa oikein. Keskustelusta unohtuvat sen sijaan helposti ne lapset, joille arki kotona ei ole helppoa ja joiden perheissä ongelmat kasautuvat. Tutkimukset…