Helsinki on sitoutunut lisäämään kerhopaikkoja ja kaavailuissa on, että kaupunki tarjoaisi noin 1200 kerhopaikkaa kotihoidossa oleville lapsille vuonna 2013. Tämä on tuntuva lisäys, sillä vielä vuonna 2011 kerhopaikkoja oli noin 500. Kerhopaikkojen houkuttelevuutta on lisätty maksuttomuudella.
On hienoa, että kunnallinen varhaiskasvatus ulottuu laajentuneen kerhotoiminnan myötä koskettamaan myös kotihoidossa olevia lapsia. Näin lasten sosiaaliset verkostot vahvistuvat ja vanhemmat (useimmiten äidit) saavat helpotusta pikkulapsiarkeen. Kerhotoiminnan vahvistamisella keinotekoista kuilua kotihoidossa olevien lasten ja päiväkotilasten välillä saadaan myös kavennettua.
Mutta voi tilanteessa nähdä uhkakuviakin. Kerhotoiminnan laajentamista perustellaan sillä, että näin vanhempien valinnanvapautta hoitomuotojen suhteen monipuolistetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun kaupunki taistelee kasvavien lapsimäärien kanssa ja lapsimääriin liittyvät ennusteet vielä harvoin vastaavat todellisuutta, päivähoidon tarvetta halutaan vähentää lisäämällä kerhotoimintaa. Ja onhan kerhotoiminnan tarjoaminen ja kotihoidon painottaminen myös kustannuksiltaan paljon halvempaa kuin kunnallisen päivähoidon tarjoaminen.
Pahimmassa tapauksessa tämä kehitys tarkoittaa sitä, että esimerkiksi äiti, joka on pyrkimässä takaisin työelämään ja joka hakee lapselleen päiväkotipaikkaa, ohjataan harkitsemaan päivähoidon sijaan kerhotoimintaa. Näitäkin viestejä pienten lasten vanhemmilta tulee jatkuvasti.
Kotihoidontukea käyttävät erityisesti ne naiset, joilla ei ole töitä, joihin palata vanhempainvapaan jälkeen. Sen sijaan, että päivähoidon tarvetta pohditaan vain lapsimäärien mukaan, pitäisi systemaattisemmin selvittää, miten päivähoito mahdollistaa erityisesti naisten paremman työllistymisen. Tähän liittyen on yllättävää, kuinka vähän osapäiväistä päivähoitoa halutaan kehittää.