Kategoria: Yleinen

  • Kirjallinen kysymys Irakin tilanteesta

    Jätin tänään hallitukselle alla olevan kirjallisen kysymyksen mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta Irakissa. Suomen tulee EU:n puheenjohtajamaana toimia rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi ja demokratiakehityksen edistämiseksi Irakissa. Hallituksen on vastattava kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin kolmen viikon kuluessa.

  • Eduskunnan ihmisoikeusverkosto: Humanitaarisen avun pääsy ja avustusjärjestöjen toiminta Pohjois-Syyriassa on turvattava

    Eduskunnan ihmisoikeusverkosto on erittäin huolissaan Turkin hyökkäyksen humanitaarisista seurauksista Pohjois-Syyrian kurdialueille. Syrian Observatory for Human Rights -järjestö arvioi Turkin operaatiosta koituneen ainakin 120 siviiliuhria. YK:n mukaan yli 180 000 ihmistä, mukaan lukien 80 000 lasta, on tähän mennessä paennut Turkin aloittamia sotatoimia. Nämä ihmiset ovat akuutin humanitaarisen avun tarpeessa. Vaikka suurin osa on etsinyt turvaa lähialueilta, tuhannet…

  • Kirjallinen kysymys Chilen tilanteesta

    Jätimme tänään edustajakollegani Mai Kivelän kanssa hallitukselle kirjallisen kysymyksen Chilen tilanteesta. Chilen hallitus on vastannut kovin ottein korruptiota ja epätasa-arvoa vastustaviin mielenosoituksiin. Suomi ei voi olla hiljaa tilanteen edessä.

  • Sisäministeriltä vastaus kysymykseen turvapaikanhakijoiden palautuksista Afganistaniin – ”Ei juuri uutta”

    – Tiedote – Sisäministeri Maria Ohisalo vastasi tiistaina vasemmistoliiton kansanedustajan Veronika Honkasalon jättämään kirjalliseen kysymykseen turvapaikanhakijoiden palautuksista Afganistaniin. – Vähän pettymyshän paperinmakuinen vastaus on. Vastaus ei sisällä juuri uutta. Kysymykseni koskivat sitä, miten hallitus aikoo toimia, mutta vastaus käsittelee lähinnä perusasioita turvapaikkalainsäädännöstä ja Maahanmuuttoviraston omasta toiminnasta. Poliittisiin valintoihin vastaus ei ota kantaa, Honkasalo kertoo.

  • Talous on politiikassa ennen kaikkea keino, ei päämäärä

    Eduskunta käsitteli 1.10.2019 kokoomuksen tekemää välikysymystä hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikasta. Tässä puheenvuoroni keskustelusta: Arvoisa puhemies, ”Meidän on pakko säästää palveluista, sillä ajattelemme tulevaisuuden lapsia ja nuoria.” Tuo oli suurin piirtein ensimmäinen lause, jonka kuulin kokoomuslaisten valtuutettujen suusta, kun olin noussut Helsingin kaupunginvaltuustoon ja kaupunki käsitteli budjettiaan syksyllä 2013. Sen jälkeen olen kuullut tuon hokeman uudestaan,…

  • Kirjallinen kysymys turvapaikanhakijoiden palautuksista Afganistaniin

    Eduskunnan puhemiehelle Institute for Economics and Peace -järjestön laatiman Global Peace Indexin mukaan Afganistan on maailman vaarallisin maa. Syyskuun lopun presidentinvaalien lähestyminen on heikentänyt maan turvallisuustilannetta entisestään. Viime vuonna Afganistanin konflikti vaati enemmän siviiliuhreja kuin kertaakaan aiemmin: YK:n mukaan 3 804 kuollutta, mukaan lukien 927 lasta, sekä 7 189 haavoittunutta. YK:n mukaan viime heinäkuu oli…

  • Puheenvuoroni Suostumus2018-kansalaisaloitteen lähetekeskustelussa

    Arvoisa puhemies, Minun sukupolveni naiset ovat vielä kasvaneet siihen outoon ahdistukseen, jota seksuaalinen väkivalta ja itsemääräämisoikeuden riistäminen aiheuttavat – kun ei osannut nimetä väkivaltaa väkivallaksi, koska kukaan ei niin kertonut. Sitä vain koki ahdistuneena, että nyt on ylitetty raja. Kun minä olin nuori, meidät kasvatettiin ohittamaan, vaikenemaan, sulkemaan seksuaalinen väkivalta ja häirintä sisälle vuosiksi ja…

  • Lakialoite kampanjakatoista vaaleihin

    Esittelypuheenvuoroni lakialoitteen lähetekeskustelussa eduskunnassa 6.9.2019: Arvoisa puhemies Ehdotan yhdessä muiden tämän lakialoitteen allekirjoittaneiden edustajien kanssa, että lakiin ehdokkaan vaalirahoituksesta lisätään vaalikohtainen kampanjakatto. Kampanjakatto koskisi kaikkia vaalikampanjan kuluja. Ehdottamani kampanjakatto olisi kunnallisvaaleissa 7 500 euroa, eduskuntavaaleissa 30 000 euroa ja europarlamenttivaaleissa 50 000 euroa. Lisäksi aloitteessa esitetään vaalirahoitusta koskevan ennakkoilmoituksen muuttamista vapaaehtoisesta pakolliseksi. Kun kampanjoin eduskuntavaaleissa…

  • Koulutuksen ja ihmisoikeuksien kunnianpalautus

    Vasta omien lasteni kautta olen ymmärtänyt kunnolla, kuinka suuri merkitys vanhemmilla on lapsen koulunkäynnin tukemisessa. Myös tutkimuksissa näkyy vahvasti se, että vanhempien myönteinen suhtautuminen koulutukseen heijastuu lasten koulumenestykseen.  On tietenkin hienoa, jos lapsella on kannustavat ja koulutuksen merkitystä korostavat vanhemmat, mutta viime vuosina Suomessa on ikävä kyllä menty vahvasti siihen suuntaan, että perheen ja vanhempien…

  • Demokratia ei saa olla kaupan

    Jätin eilen lakialoitteen lakisääteisestä kampanjakatosta eduskunta-, kunnallis- ja europarlamenttivaaleihin. Aloitteessa esitetään vaalirahoituslakiin eduskuntavaaleissa 30 000 euron, kunnallisvaaleissa 7 500 euron ja europarlamenttivaaleissa 50 000 euron ylärajaa vaalikampanjan yhteenlasketuille kuluille. Lisäksi aloitteessa esitetään avoimuuden lisäämistä muuttamalla vaalirahoitusta koskeva ennakkoilmoitus pakolliseksi. Vaalikampanjoiden koko on karannut pahasti käsistä, ja se on ongelmallista demokratian kannalta. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus osallistua vaaleihin. Demokraattiset osallistumismahdollisuudet…

  • Koulutuksen tasa-arvo on hyvinvointivaltion perusta

    Arvoisa puhemies, Pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeinen idea on pitkään ollut se, ettei se turvaa vain eniten hädässä olevien arkea vaan tarjoaa puitteet sellaiselle elämälle, jossa mahdollisimman harva putoaa turvaverkkojen ulkopuolelle. Hyvinvointivaltion ideaan kiteytyy myös ymmärrys siitä, etteivät ihmiset ponnista samalta lähtöviivalta. Elämään vaikuttavat olosuhteet eivät ole vapaasti valittavissa. Kuulun sukupolveen, joka on jäämässä kaikkein korkeimmin koulutetuksi.…

  • Viisas yhteiskunta satsaa koulutukseen!

    Näin toistin vaalikentillä tänä keväänä kerta toisensa jälkeen. Ja nyt se on totta: Koulutuspolitiikan suunta Suomessa muuttuu dramaattisesti! Yli kahden vaalikauden jälkeen Suomessa on pian vasemmistolaisin hallitus naismuistiin, joka investoi koulutukseen hyvin merkittävästi ihan jokaisella koulutusasteella. Vaikka monet poliitikot puhuvat kauniisti koulutuksen merkityksestä ja on tehnyt lupauksia koulutuksen määrärahojen nostamiseksi, on koulutuksesta leikattu vuosikausia ja…