Helsingin Sanomat on tällä viikolla ottanut voimakkaasti kantaa Helsingin varhaiskasvatuslautakunnan kesäkuun päätökseen, jonka mukaan maksullisia musiikkileikkikouluja ei tule järjestää Helsingin päiväkodeissa. Tämänpäiväisessä lehdessä ihmetellään pääkirjoitustasolla, miksi varhaiskasvatuslautakunta pyrkii ”tekopyhään tasapäistämiseen”, joka lehden mukaan tarkoittaa sitä, että ”jos kaikki eivät halua, kenellekään ei tarjota” (lihavointi kirjoittajan). Jos yhdenvertaisuuden ymmärtäminen on näin heikoissa kantimissa, on paikallaan tähdentää, mitä käsitteellä tarkoitetaan.
Yhdenvertaisuus kiinnittää huomion siihen, ettei kunnallisissa palveluissa tule luoda sellaisia tilanteita, joihin kaikki lapset eivät voi osallistua. Maksullisiin musiikkileikkikouluihin voivat osallistua vain ne perheet, joilla on varaa ylimääräiseen muskarimaksuun (HS:n tietojen mukaan tämä maksu on Keravalla noin 100 euroa lukukaudessa). Kyse ei ole perheiden ja lasten tahdosta ja halusta, vaan siitä, että lasten osallistumismahdollisuuksiin vaikuttaa esimerkiksi perheiden sosioekonominen asema ja elämäntilanne laajemmin. Helsingissä tärkeänä on pidetty sitä, ettei päiväkotitoimintaa eriytetä maksukyvyn mukaan.
Kun muskarikeskustelussa korostetaan perheiden vapaata valintaa ikään kuin kaikille taivaasta annettuna lahjana, sivuutetaan lapsiperheiden valintoja rajaavat materiaaliset ehdot. Kaupungin päiväkodeissa on tällä hetkellä noin 20 000 lasta. Nämä lapset eivät suinkaan ole tasavertaisessa asemassa, jos tarkastellaan esimerkiksi joitakin helsinkiläisiä elinoloja kuvaavia tilastollisia indikaattoreita. Helsinki on Suomen yksinhuoltajavaltaisin kunta, ja köyhyys rasittaa erityisesti yksinhuoltajaperheitä. Esimerkiksi yksinhuoltajaperheissä tulotaso oli vuonna 2011 44 % keskiarvoa heikompi. Yksinhuoltajatalouksista 29 % sai toimeentulotukea. Vuonna 2011 alle 18-vuotiaista helsinkiläisistä lapsista 13 % asui toimeentulotukea saavassa kotitaloudessa. Tuen piirissä oleva lasten määrä oli 2011 20 % isompi kuin viisi vuotta aikaisemmin. Helsingissä pienituloisissa asuntokunnissa asuvien alle 18-vuotiaiden osuus kasvaa jatkuvasti ja alueelliset erot ovat huomattavia. Vuonna 2010 pienituloisia perheitä oli 16,5 %.
Muskarikeskustelussa vähävaraisten perheiden näkökulmat ovat huutaneet poissaolollaan. Sen sijaan keskiluokkaisten muskaritaistelussa ”köyhien olemassaolo” on koettu asiaksi, joka häiritsee uudenlaisen maksullisen ja innovatiivisen toimintakulttuurin luomista päiväkoteihin. Kaikki tämä energia ja tarmo olisi voitu kanavoida sen pohtimiseen, että ihan kaikilla lapsilla olisi helsinkiläisissä päiväkodeissa mahdollisuus laadukkaaseen taidekasvatukseen ilman ylimääräisiä lisämaksuja. Tämä olisi tärkeää myös sen takia, että taloudelliset tekijät vaikuttavat suuresti siihen, kuinka paljon lapset voivat tällä hetkellä harrastaa.