Olen Veronika Honkasalo – kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, nuorisotutkija ja kahden koululaisen äiti Helsingin Pukinmäestä.
Teen tiukasti töitä sen eteen, että koko yhteiskuntamme on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen, ja ihan jokaiselle taataan ihmisarvoinen arki.
Suomi tarvitsee päättäjiä, joilla on rohkeutta kyseenalaistaa talouden vaihtoehdoton politiikka ja kykyä puuttua rakenteisiin, jotka tuottavat eriarvoisuutta ja tuhoavat ympäristöä. Siksi olen mukana politiikassa.
Hyvät ystävät, Ensimmäinen taival oppositiossa 2023 eduskuntavaalien jälkeen on näyttänyt toden teolla, mitä tapahtuu kun oikeisto vallanhimoissaan myy periaatteensa ja liittoutuu parlamentaarisen äärioikeiston kanssa: vaalilupaukset petetään ja kylmää kyytiä annetaan niin tavallisille suomalaisille, maahanmuuttajille, kulttuurille ja taiteelle, koko kansalaisjärjestökentälle, ay-liikkeelle kuin ilmastolle ja luonnollekin. Oikeisto se on kautta historian ajatellut, että äärioikeisto tainnutetaan tekemällä yhteistyötä… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Minulle yksi tärkeimmistä syistä lähteä mukaan puoluepolitiikkaan 2012 oli nousevan rasismin vastustaminen. Tätä ennen olin vuosia tutkijana ja kansalaisaktivistina seurannut, kuinka rasismi vahvistui suomalaisessa yhteiskunnassa, sekä arkipäivän rasismin että rakenteiden kautta. Rasismin normalisoitumista vauhditti sen leviäminen osaksi myös muiden kuin avoimesti maahanmuuttoa vastustavien puolueiden agendaa. Ja sama on tapahtunut muissa Pohjoismaissa – Tanska… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Turvapaikanhakijat ovat pitkään leimanneet suomalaista maahanmuuttokeskustelua – vuosikausia. Tämä siitä riippumatta, kuinka paljon Suomesta on haettu turvaa. Tämä siitä riippumatta, että turvapaikanhakijat muodostavat suomalaisesta maahanmuutosta vain pienen osan. Suomeen muutetaan ennen kaikkea perheen, työn ja opiskelun vuoksi. Näiden viiden eduskuntavuoteni aikana olen myös pistänyt merkille, että turvapaikanhakijat muodostavat eduskunnassa sellaisen ihmisryhmän, josta on… Lue lisää
Arvoisa puhemies! Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustusyhteistyösopimus, DCA-sopimus, allekirjoitettiin jo viime joulukuussa, mutta sopimuksen virallinen hyväksyntä vaatii oikeutetusti vielä eduskunnan käsittelyn ja päätöksen. Vaikka itse sopimustekstiä ei voi enää muuttaa, merkityksellistä on kuitenkin se, miten sopimusta Suomessa tulkitaan, ja tässä keskeisessä roolissa on eduskunnan mietintö. Vasemmistoliiton mielestä Suomen turvallisuus on ensiarvoisen tärkeä asia, ja siksi… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Jokainen nuori nainen tietää tämän: Epäasiallisesta ja ahdistavasta seksualisoidusta kohtelusta on vaikea kertoa eteenpäin, sillä pelko siitä, ettei sinua uskota on niin suuri. Pelko kertoa epäasiallisesta kohtelusta on suuri sen vuoksi, että pelkäät että sinun maineesi pilataan, sinut suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Sinut mustamaalataan. Sinun väitetään valehdelleen, sinun väitetään tavoittelevan vain mainetta ja kunniaa… Lue lisää
Mikään muu kuntapoliittinen kysymys ei ole herättänyt yhtä suurta huomiota mediassa valtuustourani aikana kuin Guggenheim, ja sitä on vaikea välillä ymmärtää. Toivoisin, että yhtä suuri tarmo ja kiinnostus, suunnattaisiin esimerkiksi siihen, miten epäoikeudenmukaisesti taiteen perusopetus kaupungissamme jakautuu, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että perheiden sosioekonominen tausta edelleen vaikuttaa voimakkaasti siihen, päästäänkö taidetta ja kulttuuria edes pienestä… Lue lisää
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Tutustuin Vartiosaareen ensimmäisen kerran loppukesällä 2004. Muistan hetken hyvin. Olin vastarakastunut ja soudin lemmittyni kanssa Björknäsin huvilalle osallistuakseni yhteisen perheystävän syntymäpäiväjuhlille. Huvilalle, joka silloin oli Kirjailijaliiton käytössä, nykyään aktiivisen asukasyhteisön vuokraamana. Nykyään tuo Björknäsin huvila on helsinkiläisten loma- ja virkistysyhdistyksen käytössä. Huvilaa käyttää 56 helsinkiläistä perhettä yhteisesti. Lue lisää
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, arvoisat kaupunkilaiset lehtereillä ja kotikatsomoissa, Haluan vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta lausua vielä muutaman sanan itse yleiskaavaprosessista ja varsinkin viher- ja virkistysalueiden tärkeydestä. Me vasemmistoliiton valtuustoryhmässä kannatamme yleiskaavaa Keskuspuistoon osoitettua rakentamista lukuunottamatta. Julkisuudessa on esitetty mitä hurjimpia väitteitä, että haluamme kaataa kaavan ja mitä vielä. On hurjaa, kuinka luonnon- ja virkistysalueiden suojelun kannalta… Lue lisää