• Talous kuuluu meille kaikille, ei vain virkamiehille

    Eduskuntavaalitentissä 2015 MTV3:n studion seinällä tikitti valtava velkakello. Se osoitti valtionvelan reaaliajassa, mutta se myös kertoi konkreettisesti, mikä oli median talouspoliittinen agenda vaaleissa. Idean velkakellosta lanseerasi tuolloin Keskuskauppakamari. Noin kuukausi ennen vaaleja valtiovarainministeriön virkamiesjohto julkaisi oman arvionsa ja vaatii julkisiin menoihin kuuden miljardin leikkauksia. Arviossa ei sanallakaan viitattu aiemmin ilmestyneeseen Talouspolitiikan arviointineuvoston raporttiin, jossa varoiteltiin… Lue lisää

  • Kilpailutus repii rikki kotoutumiskoulutuksen

    Räikeä voitontavoittelu hoivassa ja varhaiskasvatuksessa on viimein noussut otsikoihin. Ja hyvä niin, sillä vanhusten ja lasten hyvinvoinnilla ei pidä tehdä raakaa bisnestä. Mutta yritystoiminta on rantautunut myös koulutukseen, kun esimerkiksi kotoutumiskoulutusten järjestäminen on siirtynyt perinteisiltä oppilaitoksilta yksityisille yrityksille. Ylen verkkouutiset nosti ansiokkaasti esiin muutoksen hälyttäviä seurauksia – epäpätevät opettajat vaihtuvat tiuhaan, testeissä kaikki saavat saman… Lue lisää

  • Kirjani ”Toivon politiikka” julkaistaan tammikuussa

    Toivon politiikka (Into) valaisee suomalaisen vasemmistolaisuuden nykytilaa Veronika Honkasalon omakohtaisten kokemusten kautta. Kirjoittaja kuvaa vakuuttavasti, miten monesta eri näkökulmasta liikettä voidaan lähestyä 2010-luvulla. Sisällä saatetaan vääntää kättä siitä, mikä on oikeaoppista samalla, kun julkisessa keskustelussa esiin nousee kerta toisensa jälkeen oikeiston ja vasemmiston akselin vanhanaikaisuus. Teoksen tärkeiksi teemoiksi nousee muun muassa tunteiden rooli politiikassa, hyvinvointivaltion merkitys ja… Lue lisää

  • Politiikka politiikkaan

    Kyllä – lähden ehdolle eduskuntaan! Tässä ajassa kaipaamme rohkeita ja asiantuntevia politiikkoja, jotka tarttuvat eriarvoisuuden ja ilmastonmuutoksen torjuntaan vakavasti ja ymmärtävät, että nämä asiat ratkaistaan ennen kaikkea politiikan kautta. Haluan palauttaa politiikan politiikkaan ja luoda toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Toivo syntyy siitä, että toimimme aktiivisesti yhdessä ilmastonmuutoksen torjumiseksi niin politiikassa kuin kansalaisyhteiskunnassakin. Lue lisää

  • Äärioikeiston logiikka ja median vastuu

    Lukuisat tutkimukset (Suomen kontekstissa mm. Hatakka, Niemi, Välimäki) ovat jo pitkään tarkastelleet äärioikeiston poliittisia toimintatapoja ja retoriikkaa ympäri Eurooppaa. Tutkimusten keskeisenä havaintona on ollut, että äärioikeisto hyödyntää taitavasti perinteistä mediaa oman politiikkansa levittämiseen. Usein hyödyntäminen tapahtuu niin, että tehdään huolella ennakkoon suunniteltu provokaatio esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Skandaalin keskeisenä elementtinä on antaa yksinkertaistettuja ja liioiteltuja vastauksia… Lue lisää

  • Helsinki harppasi kohti maksutonta toista astetta

    Köyhyys ja taloudellinen eriarvoisuus ovat asioita, jotka ovat lasten ja nuorten näkökulmasta monesti aikuiskatseiden ulottumattomissa. Se ilmenee nuorten keskuudessa esimerkiksi hienovaraisena ulossulkemisena, kun vaatteita ja tavaraa ja niiden puutetta arvioidaan esimerkiksi ystävyyden ehtona. Räikeimmillään taloudellinen eriarvoisuus pudottaa lapsia ja nuoria esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle ja kaventaa siten merkittävällä tavalla mahdollisuuksia hyvään elämään. Suomen hallitus kiillotti kilpeään… Lue lisää

  • Vuokrankorotuksista pitää päättää demokraattisesti

    Helsingin tulee asuntopolitiikassaan lisätä kohtuuhintaista asumista ja vähentää segregaatiota. Uusi vuokrantasausjärjestelmä kulkee täysin päinvastaiseen suuntaan. Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja hallinnoivan Hekan hallitus päätti ­loppuvuodesta 2017, että Helsingin kaupungin vuokra-asunnoissa siirrytään uuteen vuokran­tasausjärjestelmään, jossa kaupungin asuntojen vuokrien halutaan seuraavan alueiden markkinavuokria. Vuokran­tasausjärjestelmä on uudestaan käsittelyssä Hekan hallituksessa 2. lokakuuta. Uusi vuokrantasausjärjestelmä tarkoittaa, että vuokrat nousevat tasausmallin seurauksena… Lue lisää

  • Pienituloisilla oltava oikeus asua missä päin Helsinkiä hyvänsä

    Hekan hallitus päätti loppuvuodesta 2017, että Helsingin kaupungissa siirrytään Hekan asuntojen osalta vuokrantasausjärjestelmään, jossa asuntojen vuokrat sidotaan alueellisiin markkinavuokrien vaihteluihin. Vuokrantasausjärjestelmä otetaan käyttöön 2019 ja tämän jälkeen vuokria tarkistetaan joka vuosi. Järjestelmää on vain niukasti esitelty Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaostolle, eikä konsernijaoston jäsenillä ja poliittisilla luottamushenkilöillä ole ollut todellista mahdollisuutta päästä vaikuttamaan vuokraustasausjärjestelmän sisältöihin ja käyttöönottoon.… Lue lisää

  • Helsinki ei halua hallituksen lehmänkaupan tuloksena syntynyttä sote-uudistusta

    Sote- ja maakuntauudistus on Suomen historian suurin aluehallintouudistus. Se on myös Euroopan mittakaavassa ennennäkemättömän jättimäinen pyrkimys markkinaehtoistaa hyvinvointivaltion keskeiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Toteutuessaan valinnanvapauslaki avaisi miljardien markkinat terveysyrityksille. Näistä lähtökohdista käsin tuntuu oudolta, että Helsingin kritiikkiin sote ja maakuntauudistukseen liittyen suhtaudutaan joko pormestari Vapaavuoren henkilökohtaisena ristiretkenä tai helsinkiläisten yleisempänä ylimielisenä kiukutteluna. Ei, Helsingin kanta ei… Lue lisää

  • Helsingillä on vastuu sisällissodan muistamisessa

    26.1. tulee kuluneeksi 100 vuotta sisällissodan puhkeamisesta. Sisällissota on yksi Suomen historian traagisimpia koettelemuksia. Sisällissota koetteli myös helsinkiläisiä raa’alla tavalla, ja tähän liittyvää tietoa on koonnut ansiokkaasti myös täällä valtuustossa istuva varavaltuutettu Jarmo Nieminen, joka johti Helsingin sotasurmat -hanketta. Tuon hankkeen mukaan Suomenlinnan punavankileireillä kuoli 1554, joista valtaosa haudattiin Santahaminan joukkohautaan. Kaikkiaan Helsingin vankileireillä menehtyi… Lue lisää

USA:s attacker bryter mot internationell rätt. Den totala avsaknaden av diplomatiska lösningar gör detta brott än mer allvarligt. Sverige får aldrig under några omständigheter stödja Trumps krigföring. Civila måste skyddas. Mellanöstern behöver fredliga lösningar, inte krig.

Olen huomannut Iran-ketjuissa, ettei osa tiedä tätä asiaa:

”Pahlavin taustalla kummittelee myös synkkä sukuhistoria. Vaikka hänen šaahi-isänsä oli länsimielinen uudistaja, tämä tukahdutti väkivaltaisesti kaikenlaisen opposition salaisen poliisin avulla”🧵
https://yle.fi/a/74-20168507

I don’t want to hear any 🇪🇺 statement that the 🇺🇸 has the right to defend itself. This is a clearcut violation of international law.

Se oli joskus keväällä 2022 kun liberaali maailmanjärjestys ryhmittyi vastustamaan hyökkäyssotaa käyvää tyranniaa.

Kolmessa vuodessa päästiin siihen, että maailmanjärjestys muuttui liipasinherkkien koliikkiaikuisten kilpailuksi siitä, kuka aloittaa typerimmän sodan.