• Miksi olen ehdolla?

    Sukupolveani kuvaavalla etuliitteellä ”pullamössö” halutaan usein kertoa ihmisistä, jotka ovat saaneet kaiken valmiina, mutta, jotka silti jaksavat valittaa, ettei kaikki ole hyvin. Pulla-argumentti jatkuu, että olemme saaneet isovanhempiemme ja vanhempiemme rakentaman hyvinvointivaltion, jota ei tosin monen mielestä enää ole olemassa. Me saamme kouluttautua rauhassa ennen kuin haemme töitä ja/tai ryhdymme lapsentekoon, eikä siihenkään ole pakko… Lue lisää

Ristamäki on nousemassa mediakentän johtavaksi uussuomettuneisuuden äänitorveksi, joka vahtii haukan lailla sitä, ettei Suomen ulkopoliittisesta linjasta käytäisi keskustelua – varsinkaan eduskunnassa.

Keskustelu on pahasta, ehdoton uskollisuus suurvalloille tärkeintä. 🫡

”Sosiaalidemokraattien uskottavuus ilmastokysymyksissä on mennyttä. Vaikuttavan päästövähennyspolitiikan sijaan demarit ovat valinneet bensapopulismin ja selkääntaputusten hakemisen perussuomalaisilta ja kokoomukselta.”

@ainoahelmi Olisi upeaa, jos näiden valheiksi osoitettujen väitteiden sijaan puhuisitte jotakin ihan oikeaa ja käytännöllistä kouluista ja niiden rahoituksesta.

Mutta ei, päivästä toiseen jauhatte kalukuvista ja syväkurkuista, ja päätteeksi väitätte muiden pervoilevan.

Tässä nähdään mikä laitaoikeiston sananvapauspolitiikka on käytännössä: kielletään jopa tiettyjen sanojen käyttöä, kuten ”injustice (epäoikeudenmukaisuus)”.
Tässä on kyse autoritaarisuudesta, ei vapaudesta.