Veronika Honkasalo

Miksi olen ehdolla?

Sukupolveani kuvaavalla etuliitteellä ”pullamössö” halutaan usein kertoa ihmisistä, jotka ovat saaneet kaiken valmiina, mutta, jotka silti jaksavat valittaa, ettei kaikki ole hyvin. Pulla-argumentti jatkuu, että olemme saaneet isovanhempiemme ja vanhempiemme rakentaman hyvinvointivaltion, jota ei tosin monen mielestä enää ole olemassa. Me saamme kouluttautua rauhassa ennen kuin haemme töitä ja/tai ryhdymme lapsentekoon, eikä siihenkään ole pakko ryhtyä, jos ei halua tai jostain syystä voi. Olemme kuulemma vapaita valitsemaan, miten rakennamme tulevaisuutemme. Voimme valita asuinpaikan, koulutuksen, työn, päiväkodin, koulun, harrastukset, ruokavalion, televisio-ohjelmat. Ja jos jostain syystä epäonnistut pätkäprojektissasi, se johtuu siitä, että olet valinnut väärin.

Minäkin elin tässä vapaan valinnan illuusiossa ainakin siihen asti, kunnes valmistuin ja tajusin, ettei tarjolla ole kuin pätkiä, joista kilpailen satojen muiden kanssa. Ei ole tulevaisuutta kuin pätkissä. On pakko työntää leivästä murehtiminen tuonnemmaksi.

Pätkissä eläminen pakottaa ottamaan riskejä. On pakko hypätä korkealta, pistää silmät kiinni ja uskoa, että kaikki järjestyy. Kun elin yksin, tuo vielä jotenkuten onnistui, nyt kun on kaksi suuta ruokittavana, riskipeli ei ole enää kivaa.

Pätkissä elämisessä ei ole kyse valinnasta, vaan juuri ne pätkät pakottavat valitsemaan tietyllä tavalla. Ja jotta voisi maksimoida seuraavan pätkän mahdollisuuden, pitää kouluttautua, verkostoitua ja hankkia uskottavuutta monella saralla.

Ja sitten valitetaan, etteivät yhteiskunnalliset asiat kiinnosta. Että aina vain valitetaan, muttei tehdä asioiden muuttamiseksi mitään. Missä välissä niitä muutoksia tehtäisiin, jos on aina vain pätevöidyttävä lisää? Minusta on pitkään tuntunut, että teen koko ajan jotain.

Minulle arkisten asioiden tekeminen on aina ollut myös yhteiskunnallista. Mutta samaan aikaan olen kokenut vieraantuneeni puoluepolitiikasta niin kuin monet muutkin samanikäiset ja varsinkin minua nuoremmat. Kunnes tajusin, että politiikassakin on kyse arkisista asioista. Politiikassa päätetään meidän kaikkien asioista.

Viimeinen isku oli eduskuntavaali-ilta 2011. En halua, että meidän asiamme on yhtä kuin umpimielinen samanmielisyys, joka sulkee ulkopuolelleen vieraaksi koetut häiriötekijät, ja joka pahimmassa tapauksessa muuttuu yhteiskunnallisen keskustelun normiksi.

Samalla ajattelin, että politiikassa on kyse vastuusta. Minun vastuullani on se, etteivät palvelut häviä tai vain äkkiarvaamatta tuotteistu yksityisten firmojen kultakaivokseksi. Minun vastuullani on se, että asuinpaikasta riippumatta ihmiset voivat kokea elämänsä turvalliseksi ja arvokkaaksi. Että asuinympäristöstään voi olla ylpeä ja kiinnittyä siihen. Minun vastuullani on ajaa myös niiden ihmisten asioita, jotka eivät jostain syystä juuri nyt tai enää jaksa. (Julkaistu Pippuri-lehdessä 2/2012)