• Nuorten pitkäaikainen toimeentulotukeen turvautuminen on merkki ulossulkemisesta

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Kaupungin strategiassa linjataan toimenpiteenä, että sosiaalityöntekijöiden pitää tavata henkilökohtaisesti kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat. Toimeentulotukilukujen valossa nuorten tilanne on synkkenemään päin. Kaikista väestöryhmistä suhteellisesti eniten toimeentuloasiakkaita on 20–24 -vuotiaissa – sekä miehissä että naisissa. Viimesijaiseksi tulomuodoksi tarkoitetusta toimeentulotuesta on siis nuorten kohdalla tullut monesti ensisijaista. Tähän on osaltaan vaikuttanut jo 1990-luvulla… Lue lisää

  • Vastaus Forenomia koskevaan valtuustokysymykseen

    Vastaus valtuutettu Veronika Honkasalon kysymykseen Forenom Oy:n roolista tilapäismajoituksen järjestäjänä 27.3.2013 HEL 2013-003958 T 00 00 03 Sosiaali- ja terveystointa viransijaisena johtavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus Valtuutettu Veronika Honkasalo kysyy, miten sosiaali- ja terveysvirasto on päätynyt kalliiseen yhteistyösopimukseen Forenom Oy:n kanssa ja mihin toimiin sosiaali- ja terveysvirasto aikoo ryhtyä, jotta kriisiasuminen voidaan hoitaa kustannustehokkaammin ja eettisesti kestävämmin kaupungin… Lue lisää

  • Keinotteleeko Forenom asunnottomien hädällä?

    Jätin juuri Helsingin kaupungin kirjaamoon ensimmäisen valtuustokysymykseni. Olen seurannut Forenomin toimintaa jo pidemmän aikaa. Toivottavasti asialle tehdään jotain ja pian. *** 18.3.2013 Helsingin kaupungin kirjaamo Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty VALTUUSTOKYSYMYS KOSKIEN FORENOMIN ROOLIA TERVEYS- JA SOSIAALIVIRASTON TILAPÄISMAJOITUKSEN JÄRJESTÄJÄNÄ Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto on solminut Baronan tytäryhtiön Forenomin kanssa laajamittaisen yhteistyösopimuksen. Koska Helsingin kaupunki ei pysty… Lue lisää

  • Neuvoloiden ajanvaraus palkkaa lisää väkeä

    http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/226608-neuvoloiden-ajanvaraus-palkkaa-lisaa-vakea Lue lisää

  • Neuvoloiden keskitetty ajanvaraus uuvuttaa työntekijät ja jättää vanhemmat heitteille

    Soitin neuvolan ajanvaraukseen varatakseni lapsilleni neuvola-ajan. Takaisinsoittopalvelusta soitettiin kahdenkymmenenneljän tunnin päästä. Kun ihmettelin tilanteen hitautta ystävilleni, tuli vanhempien palauteryöppy. Helsingin keskitetystä ajanvarauksesta monilla oli pelkästään turhautunutta sanottavaa. Vanhemmat valittivat, että tutun terveydenhoitajan kanssa ei enää pääse juttelemaan ja kynnys ottaa yhteyttä vaikeassa elämäntilanteessa kasvaa, kun takaisinsoittoa joutuu odottamaan niin kauan. Ja kuka ylipäätään pystyy päivystämään kalenterin… Lue lisää

  • Kun kotihoidosta tulee helvetti

    http://stadinvaltuusto.vas.fi/2013/03/01/veronika-honkasalo-kun-kotihoidosta-tulee-helvetti/ Lue lisää

  • Hyvä tahto on valikoivaa

    Lastensairaalan remontti ja siihen liittyvä yksityinen rahoitus ovat herättäneet viime aikoina vilkasta keskustelua hyvinvointiyhteiskunnan roolista. Remontin on arvioitu maksavan 160 miljoonaa ja puolet potista puuttuu. Jotta remontti valmistuisi kolme vuotta aiottua aikaisemmin, eli vuonna 2017, tarvitaan rutkasti yksityistä rahaa varainkeruun, investointien ja lainojen kautta. Varainkeruuta varten on perustettu yksityinen säätiö, jonka tehtävänä on kerätä 30… Lue lisää

  • Kerhotoiminnalla ei saa korvata päivähoitoa

    Helsinki on sitoutunut lisäämään kerhopaikkoja ja kaavailuissa on, että kaupunki tarjoaisi noin 1200 kerhopaikkaa kotihoidossa oleville lapsille vuonna 2013. Tämä on tuntuva lisäys, sillä vielä vuonna 2011 kerhopaikkoja oli noin 500. Kerhopaikkojen houkuttelevuutta on lisätty maksuttomuudella. On hienoa, että kunnallinen varhaiskasvatus ulottuu laajentuneen kerhotoiminnan myötä koskettamaan myös kotihoidossa olevia lapsia. Näin lasten sosiaaliset verkostot vahvistuvat… Lue lisää

  • Kenen ehdoilla palveluita kehitetään?

    Saimme kuulla Helsingin kaupunginvaltuuston strategiaseminaarissa tammikuun lopulla, että helsinkiläiset ovat tyytyväisiä saamiinsa palveluihin, mutta eivät niiden saatavuuteen. Samanlaista viestiä tuli Kuntaliiton tekemästä tutkimuksesta. Pääosa terveydenhoitopalveluita käyttävistä helsinkiläisistä on tyytyväisiä neuvoloiden palveluihin ja myös terveyskeskusten toimintaan. Mutta ketä näillä asiakastyytyväisyystutkimuksilla tavoitetaan? Ja mitä tulokset meille kertovat? Kuntaliiton kyselytutkimuksesta esimerkiksi selviää, että Helsingissä neuvoloita koskevaan kyselyyn vastanneista… Lue lisää

  • Strategiaseminaarissa

    Tänään on vuorossa toinen valtuustokokous. Loppuviikko vietetään strategiaseminaarissa Hyvinkäällä. Teen töitä sen eteen, että Helsingissä jatkossakin ehkäistään asuinalueiden polarisaatio ja huono-osaisuuden kasautuminen ja että nämä asiat nostetaan esille näkyvästi strategiassa. ”Kiva kaupunki kaikille” ei riitä! Lue lisää

Ristamäki on nousemassa mediakentän johtavaksi uussuomettuneisuuden äänitorveksi, joka vahtii haukan lailla sitä, ettei Suomen ulkopoliittisesta linjasta käytäisi keskustelua – varsinkaan eduskunnassa.

Keskustelu on pahasta, ehdoton uskollisuus suurvalloille tärkeintä. 🫡

”Sosiaalidemokraattien uskottavuus ilmastokysymyksissä on mennyttä. Vaikuttavan päästövähennyspolitiikan sijaan demarit ovat valinneet bensapopulismin ja selkääntaputusten hakemisen perussuomalaisilta ja kokoomukselta.”

@ainoahelmi Olisi upeaa, jos näiden valheiksi osoitettujen väitteiden sijaan puhuisitte jotakin ihan oikeaa ja käytännöllistä kouluista ja niiden rahoituksesta.

Mutta ei, päivästä toiseen jauhatte kalukuvista ja syväkurkuista, ja päätteeksi väitätte muiden pervoilevan.

Tässä nähdään mikä laitaoikeiston sananvapauspolitiikka on käytännössä: kielletään jopa tiettyjen sanojen käyttöä, kuten ”injustice (epäoikeudenmukaisuus)”.
Tässä on kyse autoritaarisuudesta, ei vapaudesta.