Maksuttomasta varhaiskasvatuksesta on tullut monen poliitikon lemmikki. Tarvetta perustellaan varhain aloitetun tavoitteellisen pedagogisen kasvatuksen tehokkuudella ja lasten elämänkestävällä menestyksellä. Varhaiskasvatuksen onkin tutkimuksissa todettu tasoittavan lähtökohtia etenkin niillä lapsilla, joiden kasvuympäristössä on paljon tervettä kehitystä vaarantavia uhkia. Pedagoginen ja menestykseen tähtäävä näkökulma on kuitenkin vain yksi syy puolustaa maksutonta varhaiskasvatusta.
Monet ovat pilkanneet historiaan jäänyttä sosiaalihuoltopainotteista päivähoitoa ”lasten säilömisenä” ja korostaneet, että varhaiskasvatuksessa on kyse jostain aivan muusta: ”vaka” on vakava tavoite lasten jalostamiseksi yhä terävämpään kuntoon. Keskustelussa unohdetaan, että päivähoidon sosiaalipalvelu-ulottuvuus ei ole kadonnut mihinkään – ei, vaikka haluaisimme kuinka uskoa, että Suomessa elää vain hyvinvoivia ja terveitä lapsia. Moni lapsi tarvitsee varhaiskasvatuksen lisäksi edelleen päivähoidon tuomaa perusturvaa – arjen ennakoitavaa rytmiä, aikuisen vankkaa ohjausta, terveellistä ravintoa, päivittäistä ulkoilua ja tapakasvatusta. Sen vuoksi puolustan varhaiskasvatuksen maksuttomuutta sosiaalisin myös argumentein.
Suomessa asuu tuhansia lapsia, joille mahdollisuus leikkiä samanikäisessä lapsiryhmässä, luoda luottamussuhde perheen ulkopuolisiin aikuisiin, saada päivittäin lämmin ja täysipainoinen ateria, oppia vessa- ja pöytätavat, päästä ulkoilemaan, kuulla satuja ja nukkua päiväunet ei onnistuisi ilman kodin ulkopuolista päivähoitoa. Nämä päivähoidon elementit ovat nähdäkseni vielä pedagogisia ulottuvuuksia tärkeämpiä, koska ilman sosiaalista turvallisuudentunnetta ei yksikään lapsi kykene vastaanottamaan kasvatusta.
Moni on sitä mieltä, että jos ei lapsi kotonaan saa leikkiä, ilman turvallista aikuista, täysipainoista ravintoa, päivittäistä ulkoilua, satuhetkiä tai päiväunia, ei hänen kuulu olla kotonaan lainkaan. Monessa perheessä kuitenkin painitaan juuri näiden arkisten asioiden parissa, eikä niistä selviäminen ole kaikille helppoa. Uupumus, mielenterveyden häiriöt, somaattiset sairaudet, taloudellisista vaikeuksista johtuva ahdistuneisuus ja aloitekyvyttömyys ovat nuorten aikuisten keskuudessa tavallisia. Kodin haastavien olosuhteiden ei tarvitse johtaa lasten menetykseen, jos perheelle voidaan tarjota riittävästi tukea peruspalveluiden muodossa. Varhaiskasvatus ja päivähoito ovat juuri niitä peruspalveluita, jotka paitsi ehkäisevät ennalta, myös korjaavat perheiden uupumusta ja elämänhallinnan vaikeuksia. Lapsi saa päivittäin tunteen ryhmään kuulumisesta ja hänestä välittävistä aikuisista. Mahdollisesti hän voi päivähoidon jälkeen näyttää vanhemmilleen ylpeänä, mitä kaikkea hän on päivän aikana oppinut, ja käpertyä sitten levänneen vanhemman kainaloon.
Maksuton varhaiskasvatus on perusteltua ennen kaikkea lapsen sosiaalisen ja terveydellisen hyvinvoinnin kannalta. Vasta tämän jälkeen voi korostua sen pedagoginen merkitys.