Avainsana: lähisuhdeväkivalta
-
Väkivallasta vapaa elämä kuuluu jokaiselle
Jokaisella lapsella, nuorella ja aikuisella on oikeus väkivallasta vapaaseen arkeen ja elämään Helsingissä. Helsingin on palveluissaan ja kaikessa toiminnassaan turvattava, että tämä oikeus toteutuu käytännössä. Nyt niin ei aina ole. Sandra Hagmanin tärkeä valtuustoaloite koskee kunniaan liittyvää väkivaltaa ja/tai pakottavan kontrollin alla eläviä tyttöjä ja naisia, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia. Aloitteen keskeinen tahto on, että…
-
Kaikilla on oikeus osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ilman pelkoa
Arvoisa puhemies, Suomessa naisen turvattomin paikka on oma koti. Yhteiskunnassamme voimistuva vihapuhe on puolestaan vahvasti seksualisoitunutta ja ilmiö, jonka uhriksi erityisesti naiset joutuvat. Tällä hetkellä lukuisat nuoret ja vähemmistöihin kuuluvat naiset eivät uskalla lähteä vaaleihin ehdolle juuri vihapuheen takia. Naisiin kohdistuva vihapuhe on ilmiönä selvitystenkin mukaan lisääntynyt merkittävästi. Erityisesti vähemmistöön kuuluminen on altistanut varsinkin naisia…