”Meidän täytyy tehdä jotain!” Oli vuosi 1999 ja Merita-pankin pääjohtaja oli puhunut julkisuudessa vähävaraisista pankkiasiakkaista ”kannattamattomina.” Ystäväni Veronika oli raivoissaan. ”Jokaikinen
suomalainen on ollut pelastamassa Meritaa pankkituella. Siihen köyhimpienkin rahat kelpasivat”, hän sanoi.
Muutaman päivän päästä Veronika johti joukkoa, joka valtasi Merita-pankin pääkonttorin
protestina pankinjohtajan puheille. Minä en ollut mukana. Olin juuri aloittanut uudessa työssä enkä uskaltanut lintsata työpaikalta.
Kymmenen vuotta myöhemmin maahanmuuttajanuorista väitöskirjaa valmisteleva Veronika kirjoitti Helsingin Sanomissa, että maahanmuuttokysymyksiin perehtyneet tutkijat saavat osakseen niin
paljon häirintää, että monet heistä eivät uskalla osallistua julkiseen keskusteluun. Internetin keskustelupalstat täyttyivät anonyymeistä, Veronikaa riepottelevista viesteistä. Mutta poliittinen keskustelu
heräsi.
Olen tuntenut Veronikan yli 20 vuotta. Sinä aikana olen monta kertaa ihaillut vilpittömyyttä, jolla Veronika puolustaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä, rohkeutta, jolla hän tarttuu asioihin, älyä, jolla hän
käsittelee tietoa ja kunnioitusta, jolla hän keskustelee myös eri mieltä olevien ihmisten kanssa. En ole kiinnostunut poliitikoista, jotka lupaavat tehdä Helsingistä kivemman paikan minulle. Haluan
päättäjiksi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tekemään Helsingistä paremman paikan niille, joiden elämä täällä on vaikeinta. Siksi äänestän Veronikaa.
Elina Hirvonen, kirjailija, dokumentaristi