Veronika Honkasalo

Kuuntelemisen vaikeus

”Our culture is one that rather speaks than listens. From reality TV to political rallies there is a clamour to be heard, to narrate and gain attention. Consumed and exposed by turns, ‘reality’ is reduced to revelation and voyeurism” (Les Back 2007).

Joulukuun alussa seison Malmin torilla Vasemmistoliiton teltalla. Takana on kiireinen ja raskas syksy. Olen revennyt kaikkialle ja selvinnyt ehjin nahoin vaikeassa elämäntilanteessa. Nyt olen viikonlopun yksin ja koska en ole ehtinyt aikoihin telttailemaan ja ”kansan pariin”, niin kuin politiikassa tavataan sanoa, otan tilanteesta vaarin.

Pipo syvällä päässä värisen, mieli lähes tyhjänä teltan edessä, kun eteeni ilmestyy keski-ikäinen huojuva mies. Ostokset muovikassissa. Viinan höyry tarttuu ensimmäisenä. Tervehdin ja kysyn, miten miehellä menee. Kuuluu hakkaava, lyhyt nauru ja mies toteaa: ”Miten voi mennä kun on suussa kaksi syöpää?”

Seison hiljaa, enkä saa sanaa suustani. Omat murheeni tuntuvat täysin mitättömiltä. Epäoikeudenmukaisuus minun ja miehen välillä kuivaa kurkkua. Sitten kysyn:

”Kerro minulle tästä alueesta, Malmista, jotain.”

”Olen asunut täällä koko ikäni ja mikään ei saa muuttamaan täältä pois. Tää naapurusto on lapsesta asti ollut tärkeä”, mies vastaa. Juttelemme lisää, vitsailemme hieman. Sitten mies siirtyy juttelemaan Paavon kanssa.

Tuo mies on noussut mieleeni toistuvasti viimeisten viikkojen aikana.

Ensimmäinen vuosi kaupunginvaltuutettuna lähenee loppuaan. Tämän vuoden aikana olen oppinut politiikasta paljon. Untuvikkona olen ihmetellyt valtataisteluita ja valtuustosalin poliittisia performansseja. Olen oppinut, että teksti ja puhe ovat politiikassa keskeisiä välineitä. Keskustelu ja dialogi olisivat se, mitä kohti politiikassa pitäisi pyrkiä. Näitä enemmän politiikassa on kyse retoriikasta, siis siitä, että toinen osapuoli vakuutetaan oman näkökulman oikeudesta, tai että huonotkin päätökset saadaan näyttämään hyviltä.

Politiikka on nopeatempoista. Sosiaalinen media koukuttaa poliitikot ottamaan kantaa salamannopeasti. Ja useimmiten se, joka ottaa ensimmäisenä haltuun jonkin yhteiskunnallisen epäkohdan ja tarjoaa ratkaisun, kerää pisteet.

Hektisyys, häly ja valtataistelut jättävät harvoin tilaa kuuntelemiselle. Aina emme edes huomaa, milloin pitäisi pysähtyä kuuntelemaan. Kuunteleminen vaatii keskittymistä ja aikaa. Se edellyttää keskustelijoilta myös itsereflektiota ja omasta etuoikeutetusta asemasta luopumista. Kuunteleminen vaatii valmiutta asettua epämukaviin tilanteisiin, omien käsitysten haastamista ja lähtökohtien tarkistamista. Ennen kaikkea kuunteleminen vaatii kuitenkin toisen puheen ottamista tosissaan.

Lähiöpuheesta kuunteleminen puuttuu useasti. Mediassa lähiöt samoin kuin sen asukkaat leimautuvat helposti ongelmiksi. Tutkimuksissa on havaittu, että leimaava puhe vaikuttaa myös asukkaiden minäkuvaan. Ulkopuolisten tuottama negatiivinen käsitys alueesta muuttuu lopulta todeksi.

Mies Malmin torilla kertoi minulle paikallisidentiteetin merkityksestä. Siitä, että on tämä alue, josta ei halua pois. Samalla mies sai minut ymmärtämään, kuinka tärkeää on pysähtyä kuuntelemaan.

Kiitän Malmin miestä juttelusta, samoin kaikkia muita, jotka ovat vuoden aikana lähettäneet viestejä, nostaneet esille epäkohtia, kritisoineet, tukeneet ja haastaneet väittelemään. Vuosi 2013 on ollut tapahtumarikas ja unohtumaton.