Olen Veronika Honkasalo – kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, nuorisotutkija ja kahden koululaisen äiti Helsingin Pukinmäestä.
Teen tiukasti töitä sen eteen, että koko yhteiskuntamme on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen, ja ihan jokaiselle taataan ihmisarvoinen arki.
Suomi tarvitsee päättäjiä, joilla on rohkeutta kyseenalaistaa talouden vaihtoehdoton politiikka ja kykyä puuttua rakenteisiin, jotka tuottavat eriarvoisuutta ja tuhoavat ympäristöä. Siksi olen mukana politiikassa.
Vasta omien lasteni kautta olen ymmärtänyt kunnolla, kuinka suuri merkitys vanhemmilla on lapsen koulunkäynnin tukemisessa. Myös tutkimuksissa näkyy vahvasti se, että vanhempien myönteinen suhtautuminen koulutukseen heijastuu lasten koulumenestykseen. On tietenkin hienoa, jos lapsella on kannustavat ja koulutuksen merkitystä korostavat vanhemmat, mutta viime vuosina Suomessa on ikävä kyllä menty vahvasti siihen suuntaan, että perheen ja vanhempien… Lue lisää
Jätin eilen lakialoitteen lakisääteisestä kampanjakatosta eduskunta-, kunnallis- ja europarlamenttivaaleihin. Aloitteessa esitetään vaalirahoituslakiin eduskuntavaaleissa 30 000 euron, kunnallisvaaleissa 7 500 euron ja europarlamenttivaaleissa 50 000 euron ylärajaa vaalikampanjan yhteenlasketuille kuluille. Lisäksi aloitteessa esitetään avoimuuden lisäämistä muuttamalla vaalirahoitusta koskeva ennakkoilmoitus pakolliseksi. Vaalikampanjoiden koko on karannut pahasti käsistä, ja se on ongelmallista demokratian kannalta. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus osallistua vaaleihin. Demokraattiset osallistumismahdollisuudet… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Pohjoismaisen hyvinvointivaltion keskeinen idea on pitkään ollut se, ettei se turvaa vain eniten hädässä olevien arkea vaan tarjoaa puitteet sellaiselle elämälle, jossa mahdollisimman harva putoaa turvaverkkojen ulkopuolelle. Hyvinvointivaltion ideaan kiteytyy myös ymmärrys siitä, etteivät ihmiset ponnista samalta lähtöviivalta. Elämään vaikuttavat olosuhteet eivät ole vapaasti valittavissa. Kuulun sukupolveen, joka on jäämässä kaikkein korkeimmin koulutetuksi.… Lue lisää