Olen Veronika Honkasalo – kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, nuorisotutkija ja kahden koululaisen äiti Helsingin Pukinmäestä.
Teen tiukasti töitä sen eteen, että koko yhteiskuntamme on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen, ja ihan jokaiselle taataan ihmisarvoinen arki.
Suomi tarvitsee päättäjiä, joilla on rohkeutta kyseenalaistaa talouden vaihtoehdoton politiikka ja kykyä puuttua rakenteisiin, jotka tuottavat eriarvoisuutta ja tuhoavat ympäristöä. Siksi olen mukana politiikassa.
Arvoisa puhemies, Lapsilla ja nuorilla on oikeus väkivallattomaan elämään ja arkeen. Kaikkeen väkivaltaan on puututtava tiukasti, tekijät saatava vastuuseen ja avun piiriin. Uhreille tulee antaa tukea – aina. Lasten ja nuorten rikollinen käyttäytyminen on merkki yhteiskunnan ja palvelu- ja tukijärjestelmän epäonnistumisesta. Rikollinen käyttäytyminen on aina oire jostakin. Rikoksiin syyllistyneet lapset ja nuoret ovat aina ensisijaisesti… Lue lisää
Arvoisa puhemies, Helmikuun 24. päivän muistavat kaikki. Venäjän aggressiivinen ja kansainvälistä oikeutta räikeästi rikkova hyökkäys itsenäiseen Ukrainaan on ollut niin raaka, ettei sitä rationaalisesti ole voinut jäsentää. Venäjä toi Eurooppaan sodan. Tällaista aikakautta ei kukaan olisi halunnut kokea. Ukrainan tukemista on jatkettava vankkumattomasti. Sodan pitkittyessä ukrainalaiset tarvitsevat solidaarisuuttamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suomen ja EU:n… Lue lisää
Ihmisoikeudet eivät ole asia, jonka puolustaminen on ajankohtaista vain tuolla jossain muualla maailmassa, vaan ihmisoikeudet ovat läsnä meidän arjessamme joka päivä. Sanon usein, että meidän tulee rohkeammin puolustaa esimerkiksi vanhusten- ja mielenterveyspalveluiden riittävää resurssointia juuri ihmisoikeusnäkökulmasta. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään myös sen loppuvaiheilla. Jokaisella parantumattomasti sairaalla mielenterveyspotilaalla on oikeus ihmisarvoiseen hoitoon, asumiseen ja perusturvaan. … Lue lisää