Vasemmistoliiton kevätpiirikokous, 5.4.2014
Hyvät ystävät,
Helsingin poliittinen tilanne ei tyhjene viiteentoista minuuttiin. Siksi tässä vain keskeisimmät asiat. Kovimmat poliittiset väännöt käydään tänä vuonna kaupungin liikelaitosten kohdalla, kun virkamiesjohto ja kokoomus pyrkivät yhtiöittämään kaiken mahdollisen ja järjestämään hallintotavat vielä niin, että ne karkaavat mahdollisimman kauas kaupunkilaisten käsistä. Tulevien yhtiöiden hallituksiin ei nimittäin haluta poliittisia luottamushenkilöitä sotkemaan asioita, sillä se olisi kuulemma vapailla markkinoilla toimivien yhtiöiden edun vastaista.
Vallan vapaaehtoinen luovuttaminen ”ammatti”asiantuntijoille on kehitys, joka kuvaa myös meneillään olevaa metropolihallintohanketta ja erityisesti sote-uudistusta. Vasemmistoliittolainen Tampereen apulaispormestari Mikko Aaltonen kirjoitti eilisessä (4.4.14) Hesarin vieraskynässä, että ”uusi sote-ratkaisu ja vaikutusmahdollisuuden karkaaminen kuntien ulottumattomiin on vakava uhka, sillä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut muodostavat suurimman osan kuntien palveluista. Ne ovat juuri niitä palveluita, joita jokainen kuntalainen tarvitsee ja käyttää”.
Ystävät,
Minun on vaikea ymmärtää sitä kokoomuksen ja välillä myös vihreidenkin, vimmaa vapaaehtoisesti luopua lähipalveluista ja varsinkin niiden päätösvallasta – tämä on juuri päinvastaista politiikkaa mitä molemmat puolueet vaalikentillä lupaavat tehdä. Ja kaikki tämä tapahtuu usein hiljaa hissukseen politiikan kabineteissa. Näistä asioista päätetään vielä kuulematta niitä ihmisiä, jotka aktiivisimmin käyttävät lähipalveluita, ja joiden arjessa lähipalveluiden katoaminen vaikuttaa kaikkein karuimmin. Nämä päättäjät ovat myös samoja ihmisiä, jotka antavat julkisille palveluille kaikkein huonoimman arvosanan. Tämä siksi, että he harvoin itse ovat julkisten palveluiden tehokäyttäjiä, vaan ostavat varsinkin terveyspalvelunsa yksityiseltä sektorilta.
Jos Helsingissä sote-palveluiden päätösvalta karkaa vielä ylempään byrokraattiseen päätöksentekoon, tarkoittaa se sitä, että samalla Helsingin kaupunginvaltuuston asioista puolet katoaa, muodostaahan sote-viraston budjetti puolet koko Helsingin lähes viiden miljardin budjetista.
Sote-lautakunnasta kuuluu jo nyt viestiä, että asiakokonaisuudet ovat niin massiivisia, että niitä on yhden luottamushenkilön haastavaa hallita. Päätettävänä olevien asioiden paisuttaminen on tapa lisätä virkamies- ja ammattivaltaa. Poliittisten luottamushenkilöiden huomio kohdistetaan näin helpommin pieniin asiakokonaisuuksiin, joista sitten väännetään ja jotka vievät myös tiedotusvälineiden huomion.
Ystävät,
Meidän ei pidä suostua tähän. Meidän ei tule vapaaehtoisesti luovuttaa valtaa pois. Meidän ei tule tukea kehitystä, jossa palveluiden laatua mittaavat viivoittimien ja laskukoneiden kanssa hääräävät kokoomuslaiset, vaan meidän on nostettava esille kaupunkilaisten ääni ja kokemus. Mutta tulee muistaa, että myös Helsingin kaupungin työntekijät ovat kaupunkilaisia, niitä, joiden etuja olemme luvanneet vaalikentillä ajaa.
Olen erittäin huolestuneena seurannut varsinkin sote-viraston kohdalla kehitystä, jossa johto on käskenyt työntekijöitä olematta yhteydessä poliittisiin luottamushenkilöihin. Tuntuu siltä, että tämän kaupungin johto olisi vietävä demokratiaoppitunnille oppimaan perusasiat. Mikä se sellainen kaupunki on, joka kaventaa työntekijöidensä sananvapautta näin raa’alla tavalla? Tämä samaan aikaan kun valtapuolueet kurjistavat työntekijöiden toimintamahdollisuuksia jakamalla niukkuutta. Miksi johto ei halua kuulla kentän ääntä ja miksi se estää poliitikoiden mahdollisuuden kuulla kenttää? Nyt lautakunnista on jopa viestitetty, että viraston johtotapaa ei sovi epäillä, sillä poliitikoiden tulee luottaa johtaviin virkamiehiin. Eli työntekijöiden ääni tulisi ohittaa kokonaan.
Meidän ei tule suostua tähänkään. Meidän on otettava asioista selvää, vaikka se tarkoittaisi vielä syvempää uppoutumista politiikan kysymyksiin.
Ystävät,
Helsingin saavuttama kunnallisvaalien voitto syksyllä 2012 on voima, joka vie työtämme eteenpäin edelleen ja joka motivoi ja tekee meistä varteenotettavia myös muiden silmissä. Meidän tekemisiämme ja moniäänisyyttämme ihmetellään, mutta meidän voimaamme, periaatteellisuuttamme ja paneutumistamme myös ihaillaan.
Samalla voin todeta, ettei Vasemmistoliiton valtuustoryhmän vetäminen taatusti ole tylsää puuhaa. Se on välillä myös raskasta. Samalla lailla kuin valtakunnallisella tasolla, on myös meidän ryhmässämme erilaisia näkemyksiä siitä, miten politiikkaa tulisi tehdä. Ja nämä näkemykset ovat välillä hyvin kaukana toisistaan eikä välttämättä yhteen sovitettavissa. Mutta nähdäkseni kyse ei ole siitä, ettemme jakaisi samaa poliittista arvomaailmaa, ettemmekö ajattelisi, että meidän tehtävänämme on ajaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asioita.
Olen pyrkinyt ryhmäni kohdalla ajattelemaan niin, ettei meistä kukaan ole väärässä, vaan tähtäämme muutokseen eri tavoin. Samalla ryhmämme toimintaan vaikuttaa voimakkaasti eri poliittisten sukupolvien läsnäolo. Ryhmässämme on juuri politiikkaan astuneita valtuutettuja, joille Vasemmistoliiton valtuustoryhmän työ ja sen historia eivät ole kirjautuneita mieleen samalla tavalla kuin vanhemmalla sukupolvella. Siksi olen pyrkinyt valtuustoryhmän puheenjohtajana myös siihen, että kaikkea tuota hiljaista tietoa nyt sanoitettaisiin.
Ystävät,
Helsingin suurimpia haasteita tällä hetkellä on vastata kasvavaan eriarvoisuuteen ja eriytymiseen. Me kaikki jaamme näkemyksen siitä, että meidän tulee ajaa tämän kaupungin heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asioita. Ihmisten, jotka eivät jaksa vaatia, että myös heidän lapsilleen kuulu päivähoitopaikka, vaikka vanhemmat olisivat kotona työttömänä tai sairauden takia. Niiden ihmisten, jotka eivät pysty saamaan ääntänsä kuuluviin, koska kaikki energia menee arjesta selviämiseen.
Tämä on vaikea tehtävä tilanteessa, jossa päätöksentekoon vaikuttaa yhä enemmän aktiivisten ja hyvinvoivien kaupunkilaisten massa. Nämä ryhmät nousevat barrikadeille varsinkin silloin kun esim. oma lähikoulu on lakkautusuhan alla. Nämä ihmiset osaavat vaatia laatua ja sisältöä julkisilta palveluilta. Ihmisten aktiivisuutta tulee tukea, mutta poliittisten päätöstentekijöiden tulee yhdistää tietoa monesta eri lähteestä. Muuten uhkaa tilanne, jossa ajammekin vain hyväosaisten asioita. Oivallinen esimerkki tästä kehityksestä näkyy kaupunkien koulujen korjausinvestointien listalta. Sen kärjessä on hyväosaisten alueiden koulut, esim. Jakomäen koulu, joka rapistuu silmissä, ei ole listalla ollenkaan.
Haluammeko oikeasti Helsingin, jossa hyväosaiset valitsevat jo lasten päiväkodit sen mukaan, mihin hyvämaineeseen kouluun on jatkossa mahdollista päästä? Meillä on alueita, joissa hyvä- ja huono-osaisuuden rajat menevät yhden kadun varrella. Meillä on idyllisiä kouluja, joiden vanhemmat aktiivisesti vastustavat sitä, että kouluun otettaisiin erityistä tukea tarvitsevia lapsia, joiden vanhemmat vastustavat sitä, että oppilaaksiottoalueita laajennettaisiin niin, että idyllikouluissa kävisivät myös vuokratalojen lapset.
Meidän tulee ajaa sellaista politiikkaa, jossa julkisia palveluita käyttävät kaikki väestöryhmät. Havainnoin tätä yhden konkreettisen esimerkin avulla. Varhaiskasvatuslautakunnassa jotkut vihreät ja kokoomuslaiset ovat ihmetelleet, miksi vastustan niin voimakkaasti ylimmän maksuluokan päivähoitomaksujen korottamista. Minä vastustan sitä siksi, että jos ylin päivähoitomaksu nousee tarpeeksi, kynnys siirtyä yksityiselle puolelle madaltuu. Minusta on tärkeää, että kunnallisissa päiväkodeissa on lapsia kaikista eri väestöryhmistä. Pääpaino on Helsingissä vielä kunnallisissa päiväkodeissa, mutta naapurikunnissa yksityisten päiväkotien osuus nousee huimaa tahtia. Keravalla yksityisten osuus on jo 30 %.
Ystävät,
Olen ylpeä valtuustoryhmästämme ja kaikista Helsingin Vasemmistoliiton luottamushenkilöistä. Nämä ihmiset uhraavat vapaa-ajan poliittiselle työlle, maailman muuttamiselle, nämä ihmiset viettävät välillä unettomia öitä, kun kaupungin epätasa-arvoisuus tulee numeroina iholle. Vasemmistolaisena tiedän, että aatteellistamme työtämme riivaa välillä eripuraisuus. Terveet konfliktit vievät aatetta eteenpäin, mutta, ihan oikeasti. Voisimme välillä myös pysähtyä hetkeksi ja olla ylpeitä siitä hienosta vasemmistolaisesta työstä, jota teemme. Ainakin minä aion pysähtyä useammin. Sillä pysähtyminen voi tarkoittaa myös asioiden syvällisempää pohdintaa. Se voi tarkoittaa sitä, että haluaa ottaa asioista selvää – rauhassa. ”Älä pelkää kysyä, toveri. Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä. Tarkista lasku, sinun täytyy se maksaa. Laske sormesi joka erälle ja kysy, miksi tämä on näin? Sinun täytyy astua johtoon”.