Lukuisat tutkimukset (Suomen kontekstissa mm. Hatakka, Niemi, Välimäki) ovat jo pitkään tarkastelleet äärioikeiston poliittisia toimintatapoja ja retoriikkaa ympäri Eurooppaa. Tutkimusten keskeisenä havaintona on ollut, että äärioikeisto hyödyntää taitavasti perinteistä mediaa oman politiikkansa levittämiseen.
Usein hyödyntäminen tapahtuu niin, että tehdään huolella ennakkoon suunniteltu provokaatio esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Skandaalin keskeisenä elementtinä on antaa yksinkertaistettuja ja liioiteltuja vastauksia monimutkaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin ja pelata ihmisten pelolla. Seuraavaksi perinteinen media tarttuu äärioikeiston skandaaliin, joka pian nostetaan mediaan uutisaiheeksi sellaisenaan. Näin äärioikeisto on saanut syötettyä suoraan median lapaan ja kehystettyä mediakeskustelun toiveidensa mukaan.
Äärioikeisto saa mediatilaa puolustautuessaan, uhriutuessaan ja levittäessään lisää omalle agendalleen suotuisaa retoriikkaa. Media puolestaan vauhdittaa ja oikeuttaa äärioikeiston sanomaa vetoamalla tasapuolisuuteen ja velvollisuuteensa tarkastella ongelmallisia ulostuloja kriittisesti. Tämä kuitenkin tapahtuu usein tavalla, jota kutsutaan tasapuolisuusharhaksi. Sille on ominaista, että näkökulmat, jotka ovat tietoisesti valheellisia ja esimerkiksi väkivaltaan ja vihaan lietsovia, asetetaan vastakkain perusteltujen näkökulmien kanssa.
Juuri näin ovat äärioikeiston logiikka ja perinteinen media kietoutuneet toisiinsa Laura Huhtasaaren tapauksen ympärillä tällä viikolla. Mediakeskustelun keskiössä ei ole ollut se, että äärioikeistolainen poliitikko on altistanut alaikäiset koululaiset vihapuheelle ja väkivallalle ja se, että koulu on joutunut turvautumaan mm. vartijoihin niin kuin kansainvälinen media asian on kehystänyt. Sen sijaan Yleisradio on toistanut Huhtasaaren agendaa sellaisenaan muun muassa niin, että Yleisradion toimittaja jakoi maanantaina Huhtasaaren blogin kyseenalaistamatta sen sisältöä Twitterissä. Samana iltana klo 18 TV-uutisissa Huhtasaari sai puolestaan vapaasti puhua provokaatiostaan.
Kaikki huipentuu kuitenkin siihen, että äärioikeistolainen poliitikko kutsutaan parhaaseen katseluaikaan Yleisradion keskusteluohjelmaan tänään perjantaina ja ohjelmaa mainostetaan mm. saatteella: ”Aivopesevätkö opet kouluissa?” Äärioikeistolainen poliitikko siis palkitaan lasten maalittamisesta ja vihalietsonnasta prime time –ruutuajalla.
On tärkeää huomata äärioikeiston tietoinen tapa hyödyntää median sille suomaa tilaa. Samaan aikaan on jokseenkin ristiriitaista, että samat mediatahot ovat usein huolissaan äärioikeiston noususta ja selittävät sitä äärioikeiston omilla argumenteilla muun muassa niin, ettei maahanmuutosta ole keskusteltu tai että ongelmista on vaiettu. Näiden painotusten ja tasapuolisuusharhan johdosta media antaa korostunutta tilaa juuri samoille liikkeille. Muun muassa Mari K. Niemi ja Annu Perälä osoittavat tänä vuonna julkaistussa tutkimuksessa, että perussuomalaiset näkyivät puolueista selkeästi eniten kun YLE:n kun ajankohtaisohjelmat käsittelivät maahanmuuttoa syksyllä 2015.
Medialla on erityinen vastuunsa äärioikeistolaisen retoriikan ja näkökulmien normalisoituessa osaksi julkista keskustelua ympäri Eurooppaa. Median vastuun ja itsereflektion korostaminen ei tarkoita sitä, että vaikeiden aiheiden kohdalla vaiettaisiin, vaan että tarkoin pohditaan kenelle ääni annetaan, mistä näkökulmasta yhteiskunnallisia aiheita käsitellään ja mitkä näkemykset legitimoidaan.