Varhaiskasvatuksen resurssit ja lapsimäärän yllättävä kasvu ovat kestoaiheita joka vuosi budjettineuvotteluiden yhteydessä. On varsin ihmeellistä, että vuodesta toiseen voi tulla yllätyksenä se, että niin moni helsinkiläisperhe haluaa lapselleen päivähoitopaikan, varsinkin kun kaupungilla on erinomaiset mahdollisuudet seurata väestömäärän kehitystä.
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että talousarvioehdotuksen laatijat vuodesta toiseen olettavat, että vanhemmat, käytännössä äidit, hoitavat lapsiaan pidempään kotona. Itse asiassa tämä viranomaistoive toteutuu tällä hetkellä myös siinä tavassa, miten vanhempainvapaan päättyessä äitejä ohjataan pysymään kotona pidempään.
Monet ovat yllättyneitä kun päivähoitopaikkaa hakiessa äidiltä tiedustellaan, voisiko hän jäädä vielä kotiin kun lapsikin on niin pieni, tai todetaan että jos toinen vanhemmista on kotona työttömyyden takia, pitäisi ymmärtää että ne perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat töissä, ovat nyt etusijalla. Että meillä on niin haastava tilanne kun lapsia on niin paljon. Tai sanotaan että lapsen olisi hyvä osallistua vaikka leikkipuiston kerhotoimintaan, eli suositellaan naista jäämään kotihoidontuelle. Ja näinhän se on, kotihoidontuelle ohjaaminen tulee Helsingille halvemmaksi kuin päivähoitopaikan tarjoaminen. Tästä kotihoitoon kannustavasta näkökulmasta keskustellaan minusta aivan liian vähän.
Ymmärrän, että viranomaiset tasapainoilevat vähäisten resurssien kanssa ja suorittavat mahdotonta tehtävää tilanteessa, jossa päiväkotipaikkoja on vähemmän kuin hoitoa tarvitsevia lapsia. Ei ole virkamiesten syytä, että varhaiskasvatus on aliresursoitu vuodesta toiseen. Silti liian hanakka puuttuminen perheen päätökseen aiheuttaa tilanteen, jossa päivähoitopaikan saa omista oikeuksistaan taistelevat hyvin resursoidut vanhemmat ja muut vaikenevat ja taipuvat helpommin viranomaisen edessä. Tämä näkyy suoraan myös niissä tilastoissa, jotka kuvaavat 1-6-vuotiaiden osallistumisastetta kaupungin päivähoitoon. Östersundomissa ja Kulosaaressa osallistumisprosentti on 73-74 % ikäluokasta, Jakomäessä 55%. Hauras sosioekonominen tausta heijastuu siihen, kuinka lapset osallistuvat päivähoitoon. Tasa-arvoisessa kaupungissa ei näin pitäisi olla.
THL:n tuore tutkimus osoittaa, että kotihoidontuelle jäädään pidemmäksi ajaksi myös siitä syystä, että päivähoidon laatuun ei luoteta tai suuret ryhmäkoot ja työntekijöiden jaksaminen huolettavat. Helsingin tulisikin siirtyä tarkastelemaan varhaiskasvatusta myös sukupuolten tasa-arvoon liittyvänä laajempana kysymyksenä – se on varsin ajankohtaista juuri nyt kun perhevapaita uudistetaan valtakunnan tasolla. Tuntuukin ristiriitaiselta että samaan aikaan kun lähinnä miespolitiikot valtakunnan tasolla ajavat vimmatusti tasa-arvon nimissä kotihoidontuen leikkausta, kuntatasolla kotihoidontuelle työnnetään varsinkin hauraassa asemassa olevia naisia.
Hyvät valtuutetut,
Varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus ja investointi varhaiskasvatukseen on tasa-arvoteko. Virkamiesten ja poliittisten päättäjien tulee huolehtia siitä, että oikeus toteutuu yhdenvertaisena myös käytännössä asuinpaikasta ja perheen taustasta riippumatta.
(Puheenvuoro Helsingin kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyn yhteydessä, 15.11.2017)