Transhoitoihin pääsyä on helpotettava ylimääräisten hoitoportaiden rakentelun sijaan

Puheeni Oikeus olla minä – ei takapakkia transterveydenhuoltoon! -mielenosoituksessa 23.6.2020:

Hyvät ihmiset,

Transihmisten ihmisoikeustilanne Suomessa on tällä hetkellä kestämätön ja se on ollut sitä jo pitkään. Sukupuoliristiriidan hoitoprosessi on Suomessa epäinhimillisen pitkä, henkisesti kuluttava ja loukkaa monella tapaa transihmisten ihmisoikeuksia. Kaiken lisäksi PALKO:n uudet suositukset eivät paranna vaan heikentävät nykytilannetta.

Suosituksissa on useita vakavia ongelmia, yhtenä niistä hoidontarpeen arvioinnin siirto asiantuntijapoliklinikoilta kunnallisen terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon piiriin. Nykytilanteessa sukupuoliristiriitaa kokeva henkilö ohjataan suoraan asiantuntevaan hoitoon. Perusterveydenhuollossa transterveydenhoidon osaaminen saattaa olla puutteellista, ja terveyskeskuksista voi muodostua portinvartija, joka hankaloittaa entisestään transihmisen hoitoon pääsyä. Suositusten edellyttämä transihmisten psykososiaalinen tuki on tärkeää varmistaa, mutta se ei saa tarkoittaa prosessin pitkittymistä sen vuoksi, että kunnallisen terveydenhuollon mielenterveyspalvelut ovat jo nyt ruuhkautuneet.

Transhoitoprosessia pitää sujuvoittaa, ei pitkittää sitä lisäämällä ylimääräisiä hoitoportaita. Suositus asettaa ihmisiä myös alueellisesti eriarvoiseen asemaan.

Palko perustelee suositusta terveydenhuollon resurssien kohdentumisella. Transpolilähetteiden määrä onkin viime vuosikymmeninä merkittävästi lisääntynyt. Pitää kuitenkin kysyä, millaisessa maailmassa palveluita tarvitsevien hoidonsaannin vaikeuttaminen on ratkaisu resurssipulaan? Jos ja kun asiantuntijayksiköiden resurssit ovat koetuksella, ratkaisu on lisätä niitä, ei polkea ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksien edistämisestä pitää olla valmis maksamaan, ilmaiseksi ja automaattisesti ne eivät tässä maailmassa etene. 

PALKO:n suositukset eivät perustu uusimpiin kansainvälisiin suosituksiin (WHO:n ja WPATH:n). Suosituksissa vaaditaan sukupuolidysforialta kahden vuoden minimikestoa ennen tutkimusjaksoa. Kuitenkin kansainväliset arviointi- ja luokittelujärjestelmät (kuten DSM-V ja uusi ICD-11)  määrittelevät sukupuoliristiriidan kevyemmin: DSM-V asettaa aikuisiän sukupuolidysforian kriteeriksi kuuden kuukauden keston. Suosituksissa on huomioitava uusin tutkimustieto, jotteivät ne ole jo käyttöön otettaessa vanhoja.

Uudessa ICD-11-luokituksessa myös luovutaan sukupuoliperusteisesta jaottelusta terveydenhoidossa ja keskitytään oireisiin ja hoitoon riippumatta potilaan sukupuolesta. Myös tämä olisi tarkoituksenmukaista.

Me vasemmistoliitossa olemme sitä mieltä, että transihmisten hoitojen lähtökohtana on oltava yksilön itsemääräämisoikeuden toteutuminen.  Sukupuolen vahvistamisen on perustuttava yksilön omaan ilmoitukseen, ja lääketieteellinen ja juridinen prosessi on erotettava toisistaan. Myös lisääntymiskyvyttömyysvaatimus on ehdottomasti poistettava.

Myös lapsille ja nuorille on varmistettava pääsy yksilölliseen sukupuoliristiriidan hoitoon ja palveluihin. Eläminen kokemassaan sukupuolessa täytyy mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä varhaiskasvatuksen ja koulun tuella. Mielestämme juridisen sukupuolen korjaamisen pitää olla mahdollista yli 15-vuotiaille omalla ilmoituksella ja alle 15-vuotiaille huoltajan tai lastensuojelun luvalla. Murrosikää jarruttavien hormoniblokkerien saatavuutta pitää helpottaa. Alaikäisen transprosessin pitää perustua lapsen iän ja kehitystason huomioimiseen YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti.

Transihmisten ihmisoikeuksien turvaamisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että vanhanaikainen translaki uudistetaan rohkeasti ja vauhdilla. Tästä jätin pari viikkoa sitten kirjallisen kysymyksen asiasta vastaavalle ministerille. Myös muunsukupuoliset on huomioitava laissa.

Transihmisten ja muunsukupuolisten oikeudet voivat kuitenkin toteutua täysin vain, jos otamme asiaksemme purkaa yhteiskunnan sukupuolittavia rakenteita järjestelmällisesti kaikkialla, missä niitä ilmenee. Vain näin etenemme kohti yhdenvertaista yhteiskuntaa.

Vastaa