Nuorten asunnottomuus kasvava ongelma Helsingissä – merkittävä osa ilmiöstä jää piiloon

Viime vuonna nuorten asunnottomuutta tarkastelleen tutkimuksen mukaan vain kolmasosa asunnottomista nuorista on virallisesti rekisteröity asunnottomiksi. Suurin osa nuorten asunnottomuudesta jää siis piiloon. Osiltaan tätä selittää se, että vailla omaa asuntoa olevat nuoret asuvat usein tuttavien ja perheenjäsenten luona. Lisäksi nuorten siirtymiä kuvaa yleisesti muutto pois kotoa opiskelemaan, ja huonon taloudellisen tilanteen takia takaisin vanhempien luo, jos mahdollista. Myös nuorten kynnys hakeutua majoituspalveluihin on hyvin korkea. Nuorten asunnottomuutta tarkastellessa tulee huomioida myös se asumisen epävarmuutta kuvaava trendi, että nuoret muuttavat yhä myöhemmin pois kotoa. Monen nuoren kohdalla päätös jäädä asumaan vanhempien luo johtuu epävarmasta taloudellisesta tilanteesta.

Surullista on, että nuorten asunnottomuus on kaikilla mittareilla noussut. Tietokeskuksen tutkija Jeremias Kortelainen kysyykin aiheellisesti artikkelissaan, ”ovatko asunnottomuuden ehkäisyyn suunnatut toimenpiteet auttaneet asumisongelmaisia nuoria mitenkään”. Minusta meidän tulee suhtautua tähän kysymykseen vakavasti Helsingissä, jossa nuorten asunnottomuus on isompi ongelma kuin missään muualla maassa.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Nuorten asunnottomuutta on tähän mennessä ratkottu ennen kaikkea yksilöä auttavilla toimenpiteillä ja huomio on kohdistunut nuorten asunnottomuutta aiheuttaviin riskitekijöihin. Paljon vähemmän huomiota on kiinnitetty asunnottomuutta synnyttäviin rakenteellisiin tekijöihin, ennen kaikkea kohtuuhintaisten asuntojen puutteeseen ja asumisen korkeaan hintaan. Mutta onneksi meidän vasemmistoliiton valtuustoryhmän esitykset vastaavat tähänkin. Rakennetaan enemmän kohtuuhintaisia asuntoja ja huolehditaan vuokrankorotusjarrulla siitä, että vuokrat eivät karkaa käsistä.

Nuoret on se ikäryhmä, joka kärsii korkeista vuokrista Helsingissä hyvin merkittävällä tavalla – mikä puolestaan näkyy sekä opiskelijoiden että pienituloisten nuorten köyhyytenä että asunnottomuutena. Yksi vaihtoehto valtion tasolla olisi, että asuminen ulotettaisiin koskemaan nuorisotakuuta. Ympäristöministeriön arvion mukaan noin 2000 nuorelle voitaisiin taata asuminen noin 20 miljoonan vuosi-investoinnilla, joka vielä maksaisi itsensä takaisin muutamassa vuodessa. Eikö Helsingin kannattaisi edistää valtion suuntaan tällaista ideaa?

Arvoisa puheenjohtaja,

Haluaisin vielä kiinnittää valtuutettujen huomioon yhteen nuorten asunnottomuutta kuvaavaan yleistyvään ongelmaan, nimittäin siihen, miten asuntomarkkinat syrjivät tällä hetkellä erityisesti maahanmuuttajataustaisia nuoria Helsingissä. Saman syrjinnän nämä nuoret kohtaavat myös työmarkkinoilla, ja niin noidankehä on valmis. Monille nuorille ei tarjota työtä eikä harjoittelupaikkaa, kun työvoimatoimisto tulkitsee että asumisjärjestelyihin menee liikaa aikaa. Asuntoa ei taas voi hankkia ilman työtä.

Meidän on vastattava nuorten kasvavaan asunnottomuuteen, joka ei näillä näkymin ole häviämässä mihinkään, päinvastoin. Rakennetaan lisää kohtuuhintaisia asuntoja, hillitään vuokrankorotuksia ja tarjotaan nuorille matalan kynnyksen paikkoja, joissa nuoret saavat tukea eri tilanteisiin, ja joissa nuoria tuetaan monesta näkökulmasta samanaikaisesti.

Vastaa