Veronika Honkasalo

ROHKEA MUUTOKSEN TEKIJÄ

Oikeudenmukainen maailma on mahdollinen!

  • Lähipalvelut eivät kuulu vain niitä äänekkäimmin vaativille

    Monipuoliset lähipalvelut ovat erityisen tärkeitä alueilla, joissa terveyserot ovat suuret ja joissa ongelmat kasautuvat.  Hyvän lähipalvelun yksi ominaisuus on se, että se on kävelymatkan etäisyydellä. Kun päiväkotiin, kouluun, terveyskeskukseen, kirjastoon tai nuorisotaloon on matkaa noin 500 metriä, autoilu on tarpeetonta ja asukkaat kiintyvät lähiyhteisöönsä helpommin. Myös työntekijöitä on oltava tarpeeksi. Ei auta jos alueella on… Lue lisää

  • Miksi äänestän Veronikaa?

    Olen lukenut Veronikan ajatuksia herättäviä ja tietomäärältään vaikuttavia kirjoituksia vuosien varrella Helsingin Sanomista, Tulvasta ja Ylioppilaslehdestä. Muutaman kerran olen nähnyt hänet ”livenä” ja kohdannut lämpimän ja erittäin sivistyneen ihmisen, joka ei pelkää olla eri mieltä, eikä toisaalta haastaa myös itseään tarvittaessa pohtimaan asioita uudelta kannalta. Selma Vilhunen, elokuvaohjaaja Lue lisää

  • Helsingissä keinotellaan asunnottomien hädällä

    Ystäväni naapuri kalliolaisessa kerrostalossa asuu rähjäisessä 23 neliön yksiössä, jonka vuokran maksaa Helsingin sosiaalivirasto. 1 200 euroa kuukaudessa pienestä murjusta kuulostaa epäuskottavan kalliilta, mutta katsaus Oikotie.fi:n vuokra-asuntotarjontaan paljastaa, että summa on linjassa vuokranantajana toimivan Forenomin muiden kohteiden kanssa: yksiö Kalliossa 17m2, 1032€/kk; yksiö Kampissa 22m2, 1286€/kk; kaksio Pasilassa 57m2, 2177€/kk. Forenom on viime vuosina hankkinut… Lue lisää