Arvoisat kuulijat,
Mitä tapahtuu demokratialle, jos päätöksiä tehdään ilman tutkittua tietoa?
Entä mitä tapahtuu tieteelle, jos sen tehtäväksi tulee tuottaa vain sellaisia tuloksia, jotka sopivat kulloinkin vallassa olevien poliittisiin tavoitteisiin?
Nämä kaksi kysymystä haluan nostaa esiin puheenvuorossani tänään.
Tarkastelen aihetta kahdesta näkökulmasta. Olen toiminut sekä tutkijana että kansanedustajana. Olen saanut nähdä läheltä sen, miten tutkimustietoa tuotetaan, ja sen, miten sitä käytetään poliittisessa päätöksenteossa.
Nämä kaksi maailmaa tarvitsevat toisiaan. Niiden väliseen suhteeseen liittyy kuitenkin myös jännitteitä ja haasteita, joita meidän pitäisi nykyistä paremmin tunnistaa ja ratkoa.
Vuoden 2026 Tiedebarometri antaa tähän keskusteluun oivan lähtökohdan. Se kertoo yhtäältä suomalaisten vahvasta luottamuksesta tieteeseen. Toisaalta se kertoo huolestuttavasta ristiriidasta: kansalaiset arvostavat tiedettä, mutta samaan aikaan tieteen asemaan, tutkimuksen riippumattomuuteen ja tutkimustiedon käyttöön liittyy haasteita.
Puheessani tänään haluan nostaa esiin kolme huomiota Tiedebarometrin tuloksista:
Ensinnäkin suomalaisten luottamus tieteeseen on vahvaa, mutta sitä ei pidä pitää itsestäänselvyytenä.
Toiseksi kansalaiset odottavat tutkimustiedolta nykyistä vahvempaa roolia poliittisessa päätöksenteossa.
Kolmanneksi meidän on huolehdittava siitä, että tiede voi täyttää tämän tehtävänsä vapaasti, riippumattomasti ja riittävästi resursoituna.
Hyvät kuulijat,
Aloitan myönteisistä uutisista.
Vuoden 2026 Tiedebarometrin mukaan 85 prosenttia suomalaisista luottaa tieteeseen ja tutkimukseen erittäin tai melko paljon. Tulos on vahva ja kertoo tieteen merkittävästä asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa
Luottamus tieteeseen on merkittävä yhteiskunnallinen voimavara. Sen varaan rakentuvat terveydenhuolto, koulutus, teknologinen kehitys, ympäristöpolitiikka ja monet niistä ratkaisuista, joiden avulla pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.
Luottamuksen rinnalla on myös syytä nähdä varoitusmerkkejä.
Yksitoista prosenttia kertoo luottavansa tieteeseen vain vähän. Barometrin mukaan noin joka kymmenes suhtautuu tieteeseen johdonmukaisen epäilevästi, ja jonkinlaista epäilyä osoittavien osuus nousee aiheesta riippuen lähes 30 prosenttiin.
Luottamus ei synny pelkästään tiedon määrästä. Se syntyy myös kokemuksesta, osallisuudesta, ymmärrettävästä viestinnästä ja siitä, kokevatko ihmiset tieteen liittyvän heidän omaan elämäänsä.
Erityisen kiinnostava tulos on, että 86 prosenttia vastaajista katsoo ristiriitaisten näkemysten kuuluvan tieteeseen.
Tiede ei ole erehtymätön. Sen vahvuus on kyvyssä kyseenalaistaa itseään, arvioida tuloksiaan uudelleen ja korjata virheitään.
Tämä on tärkeä viesti myös meille poliittisille päättäjille.
Arvoisat kuulijat,
Kansanedustajan näkökulmasta Tiedebarometrin ehkä kaikkein kiinnostavimmat tulokset liittyvät tieteen ja politiikan suhteeseen.
Peräti 88 prosenttia suomalaisista pitää oikeana sitä, että tutkijat osallistuvat julkiseen keskusteluun ja antavat suosituksia päätöksenteon pohjaksi.
76 prosenttia katsoo, että poliittisessa päätöksenteossa käytetään liian vähän hyväksi tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa.
Nämä ovat poikkeuksellisen vahvoja viestejä kansalaisilta.
Ne kertovat, että ihmiset odottavat, että tutkijat osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun ja että päättäjät ottavat tutkimustiedon vakavasti.
Tutkimustuloksissa näkyy myös kiinnostava jännite: 58 prosenttia vastaajista katsoo, etteivät tutkijat saa sekaantua politiikkaan.
Miten nämä tulokset voidaan ymmärtää yhtä aikaa?
Ajattelen, että kyse on ainakin osittain siitä, että ihmiset että ihmiset erottavat tutkijan asiantuntijaroolin poliittisesta vallankäytöstä.
Tutkijoilta odotetaan tietoa, analyysia ja suosituksia, mutta poliittiset valinnat kuuluvat demokraattisesti valituille päättäjille.
Tämä ero on tärkeä myös minun näkökulmastani.
Tutkijan tehtävä on tuottaa mahdollisimman luotettavaa tietoa siitä, millaisessa yhteiskunnassa elämme, millaisia seurauksia eri ratkaisuilla voi olla ja mitä emme vielä tiedä.
Poliitikon tehtävä puolestaan on tehdä valintoja tämän tiedon, arvojen, tavoitteiden ja demokraattisen vastuun pohjalta.
Politiikka ei saa määrittää tutkimustietoa, mutta tutkimustiedon on oltava läsnä päätöksenteossa.
Tämä on tutkimukseen perustuvan päätöksenteon ydin.
Hyvät kuulijat,
Jotta tiede voisi palvella yhteiskuntaa ja päätöksentekoa, sen täytyy olla vapaata ja riippumatonta.
Tässä Tiedebarometri antaa meille myös aihetta huoleen.
Vain neljännes suomalaisista pitää Suomen tutkimusrahoituksen tasoa riittävänä. Tämä on erittäin huolestuttava tulos.
Samalla arviot tutkimuksen riippumattomuudesta, tutkijoiden sananvapaudesta ja tutkimuksen hyödyllisyydestä ovat muuttuneet aiempaa kriittisemmiksi. Myös arvio tieteen ja sen tulosten viestimisestä kansalaisille on heikentynyt.
Vain 54 prosenttia vastaajista katsoo, että tieteen edistymisen kannalta on olennaista, että tutkijat itse päättävät, mitä tutkitaan ja miten.
Tutkimuksen vapaus ei tarkoita sitä, etteikö tutkimusrahoituksen suuntaamisesta voitaisi käydä yhteiskunnallista keskustelua.
Se tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei poliittinen valta saa sanella tutkimuskysymyksiä.
Jos tutkija joutuu miettimään, onko jokin tutkimusaihe poliittisesti hyväksyttävä, tai voiko tutkimustulos vaarantaa hänen mahdollisuutensa saada jatkorahoitusta, olemme jo vaarallisella alueella.
Kyse on yhteiskunnallisesta ja demokraattisesta kysymyksestä.
Tarvitsemme myös sellaista tutkimusta, joka kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä, nostaa esiin epämukavia tuloksia ja tarkastelee vallankäyttöä kriittisesti.
Juuri silloin, kun tutkimustulos ei miellytä päättäjää, sen riippumattomuuden merkitys korostuu. Tutkimuksen riippumattomuus on koko yhteiskunnan etu.
Hyvä yleisö,
Tutkijataustaisena kansanedustajana ymmärrän hyvin, miksi tutkimustieto ei aina taivu poliittiseen päätöksentekoon.
Tutkimus ja politiikka toimivat eri aikajänteillä ja eri logiikoilla.
Tutkimus vaatii aikaa, epävarmuuden tunnistamista, vaihtoehtoisten selitysten arviointia ja joskus myös sen myöntämistä, ettei vastausta vielä ole.
Politiikassa taas on tehtävä päätöksiä. Usein nopeasti, joskus puutteellisen tiedon varassa ja tilanteissa, joissa päätöksenteon seuraukset ovat merkittäviä.
Tutkija voi sanoa, että asia on monimutkainen ja että tarvitaan lisää tietoa. Kansanedustajan on silti äänestettävä lakiesityksestä.
Mutta tämä ei saa tarkoittaa sitä, että tutkimuksen tuottamat vaikeat kysymykset sivuutetaan.
Olen nähnyt poliittisessa työssäni tilanteita, joissa asiantuntijakuulemisia on kiirehditty, tutkimustietoon perustuvia kriittisiä huomioita on sivuutettu ja päätöksiä on viety eteenpäin ilman riittävää vaikutusarviointia.
Olen nähnyt myös sen, miten yksittäiset tutkijat voivat joutua julkisen maalittamisen ja epäasiallisen arvostelun kohteeksi tutkimusaiheidensa tai tulostensa vuoksi.
Tällainen kehitys on vaarallista.
Jos tutkijat alkavat pelätä osallistumista julkiseen keskusteluun, menetämme juuri sen asiantuntemuksen, jota yhteiskunnallisesti vaikeissa kysymyksissä eniten tarvitsemme.
Arvoisat kuulijat,
Mitä meidän pitäisi tehdä, jotta tutkimustieto pääsisi paremmin osaksi päätöksentekoa ja tiede säilyttäisi riippumattomuutensa? Nostan esiin neljä ratkaisua.
Ensimmäinen: turvataan tieteen vapaus ja riittävä tutkimusrahoitus.
Tutkimusrahoituksen on oltava pitkäjänteistä ja ennakoitavaa. Tarvitsemme sekä perustutkimusta että soveltavaa tutkimusta, sekä lyhyen aikavälin ratkaisuja että tutkimusta, jonka merkitys voi näkyä vasta vuosien päästä.
Tutkijayhteisön on voitava valita itse tutkimuskysymyksensä. Poliittisen vallan tehtävä ei ole määrätä tutkimuksen sisällöistä tai tuloksista.
Toinen: vahvistetaan tutkimustiedon asemaa lainvalmistelussa ja eduskuntatyössä.
Asiantuntijakuulemisille on varattava riittävästi aikaa, ja tutkimustietoa on hyödynnettävä jo lainvalmistelun alkuvaiheessa.
Tarvitsemme kunnollisia vaikutusarviointeja, tutkimusperustaista ennakointia ja päätösten jälkikäteistä arviointia.
Päättäjien on myös kuultava monipuolisesti eri alojen tutkijoita, ei vain niitä, joiden näkemykset tukevat valmiiksi valittua linjaa.
Kolmas: rakennetaan tutkijoille ja päättäjille parempia kohtaamispaikkoja.
Vuoropuhelu ei voi perustua vain satunnaisiin lausuntopyyntöihin. Tarvitsemme pysyviä rakenteita, joissa tutkijat ja kansanedustajat voivat kohdata yli puolue- ja tieteenalarajojen. Tutkijoiden ja kansanedustajien verkosto Tutkas on tästä hyvä esimerkki.
Tutkijoiden on tärkeää tunnistaa päätöksenteon oikeat ajankohdat ja kanavat. Päättäjien puolestaan on ymmärrettävä tutkimuksen luonnetta ja sitä, miksi monimutkaiseen kysymykseen ei aina ole yksinkertaista vastausta.
Neljäs: vahvistetaan kansalaisten tiedelukutaitoa ja tieteen viestintää.
Tutkimustiedon on oltava kansalaisten saavutettavissa. Tutkijoiden pitää kyetä selittämään, miten tutkimusta tehdään, mitä tulokset kertovat ja mitä ne eivät kerro. Tiedelukutaito tarkoittaa kykyä arvioida tiedon lähteitä, erottaa tutkimusnäyttö mielipiteistä ja ymmärtää, miksi tiede joskus muuttaa käsityksiään.
Viestinnästä ja tiedelukutaidosta vastaavat yhdessä tutkijat, poliitikot, media ja koulutusjärjestelmä.
Arvoisat kuulijat,
Haluan lopuksi palata Tiedebarometrin keskeiseen viestiin. Suomalaiset luottavat tieteeseen, haluavat tutkijoiden osallistuvan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja katsovat, että päätöksenteossa hyödynnetään liian vähän tutkimustietoa.
Meillä on siis kansalaisten vahva mandaatti vahvistaa tieteen roolia yhteiskunnassa. Tämä mandaatti tuo mukanaan myös vastuun.
Meidän on huolehdittava siitä, ettei tiedettä käytetä vain silloin, kun se tukee poliittisia tavoitteitamme. Meidän on puolustettava tutkijoiden oikeutta tuottaa tietoa myös silloin, kun se on epämiellyttävää, ristiriitaista tai hankalaa.
Samalla tutkijoiden on kannettava osansa yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessaa. Tutkimustieto ei saa jäädä vain julkaisuiksi, joita ymmärtävät pelkästään oman tieteenalan asiantuntijat. Sen on päästävä osaksi julkista keskustelua ja demokraattista päätöksentekoa.
Poliitikkojen on siis hyväksyttävä, ettei tiede aina tarjoa helppoja vastauksia. Tutkijoiden on puolestaan ymmärrettävä, että politiikassa on tehtävä valintoja myös epävarmuuden keskellä.
Päätöksenteon on perustuttava parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon, ja tieteen on saatava tuottaa tätä tietoa vapaasti ja riippumattomasti.
Tieteen vapauden puolustaminen ja tutkimustiedon tuominen osaksi päätöksentekoa eivät ole kaksi erillistä tavoitetta. Ne ovat saman demokraattisen kolikon kaksi puolta.
Tästä meidän pitää yhdessä pitää kiinni.
Kiitos.
Puhe Tiedebarometri 2026 -julkistamistilaisuudessa 12.11.2026