Veronika Honkasalo

Sotajuhlasta rauhanjuhlaan

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe Malmin työväentalolla, 6.12.2014

Hyvät ystävät,

Mitä minulle on koulussa opetettu itsenäisyydestä? Että minun tulisi olla ylpeä historian taistoista. Että minun pitäisi katsoa Siniristilippua ja tuntea kunnioitusta. Nousta seisomaan kun Maamme-laulun sanat kajahtavat. Kuunnella tarinoita kärsimyksestä ja olla nöyränä siitä, kuinka sukupolvet ennen minua taistelivat sen eteen, että saisin olla vapaa. Samoihin opetuksiin on kietoutunut nationalistisia ja väkivaltaisia kuvia vihollisesta.

Olen tuntenut itseni aina epämukavaksi näiden vallassa olevien tarinoiden äärellä. En ole samastunut siihen hurmokseen, jota itsenäisyyspäivän vietto monessa valtaapitävässä herättää. Vakiintunut tapa käsitellä isänmaallisuutta on minusta aina mitä suurimmissa määrin rakentunut sen varaan, mitä se on sulkenut pois. Se on ollut oman ainutlaatuisuuden pönkittämistä muiden kustannuksella, se on haikailua sellaisen yhtenäisyyden perään, jossa kaikki ovat kulttuurisesti samanlaisia. Ennen kaikkea se on ollut sodan ja väkivallan välttämättömyyden juhlistamista.

Ystävät,

Voisimmeko viettää itsenäisyyspäivää toisin? Ja miten sen silloin tekisimme?

Heitin tämän kysymyksen tutuille ja ystävilleni sosiaalisessa mediassa. Kysyin, minkälaisista aineksista rakentuisi nykyaikainen vasemmistolainen itsenäisyyspäivän puhe. Sellainen, joka ei ammentaisi voimaansa kollektiivisista sotamuistoista, vaan lähestyisi itsenäisyyttä toisin.

Mitä itsenäisyyden käsite oikeastaan tarkoittaa, jos sen erottaa historiasta ja sodasta, siitä kansallisesta tarinasta, jota meille aina kerrotaan?

Tutkijana minulle on mieluisaa vakiintuneiden käsitteiden aukipurkaminen ja kyseenalaistaminen. Siksi kysyin, voisiko puheen aloittaa vaikka itsenäisyyskäsitteen pohtimisella. Mitä itse käsite oikeastaan tarkoittaa, jos sen erottaa historiasta ja sodasta, siitä kansallisesta tarinasta, jota meille aina kerrotaan?

Tuttujeni ja ystävieni vastauksissa pohdittiin itsenäisyyttä hyvin monista eri näkökulmista. Yksi totesi, että myös vasemmistolainen voi olla isänmaallinen, vaikka itse ei sanaa juuri käytäkään. Hänelle itsenäisyys tarkoittaa demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän arvostamista, sen kehittämistä ja siitä huolehtimista. Isänmaallisuus on tälle vasemmistolaiselle aktiiville asia, joka ei rakennu siitä, että se sulkee muita pois.

Monet vastaajat liittivät itsenäisyyden myös vapauden pohtimiseen. Näissä pohdinnoissa nousi esille se, miten itsenäisyys suhteutuu vapauteen ja minkälaisesta vapaudesta tulisi tällöin puhua. Yksi ystävä totesi näin: ”Vapaus ymmärretään usein amerikkalaisittain vapaudeksi kaikesta ’holhoamisesta’ ja ulkoisista kahleista, mutta tuollainen negatiivinen vapaus voi jättää ihmisen myös täysin toimintakyvyttömäksi. Suomalainen hyvinvointivaltio varmistaa ihmisille paljon positiivista vapautta – vapautta toimia omien arvojensa ja elämänsä eteen osana yhteisöä. Ainakin minulle suomalainen itsenäisyys ja vapaus ovat tässä mielessä yhteydessä toisiinsa ja liittyvät monella tapaa itsenäisyyspäivän teemoihin.”

Myös monet muut korostivat sitä, ettei vapaus tarkoita sokeaa omien etujen ajamista, vaan vastuuta muista ja kanssaihmisistä – myös globaalisti. Eikä pelkästään ihmisistä, vaan ennen kaikkea luonnosta ja ilmastosta.

Yhteiskunnallisessa kontekstissa vapaus tarkoittaa siis sitä, että ne joilla on enemmän auttavat muita ja antavat omastaan. Mutta se tarkoittaa myös sellaisen yhteiskuntarakenteen puolustamista ja vahvistamista, joka turvaa kaikkien ihmisten edellytykset elää onnellista ja turvallista elämää – siis sitä, ettei hyvinvointivaltio ole hyväntekeväisyydestä kiinni, että köyhimmät yksilöt joutuisivat elämään muiden armeliaisuuden varassa. Niin kuin yksi kommentoija keskustelussa tähdensi: ”Hyvä elämä kuuluu kaikille ihmisille – oikeus turvalliseen elämään ilman sotaa ja köyhyyttä. Oikeus omaan kieleen, koulutukseen, mielekkääseen ja onnelliseen elämään rajoittamatta muiden mahdollisuuksia samaan.”

Näissä ajatuksissa vapauskäsite on melko erilainen, kuin se, jota pönkitetään oikeiston taholta jatkuvasti. Itsenäisyyden mahdollistava vapaus ei vasemmistolaisittain tarkoita sitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Vasemmistolainen ei ole taipuvainen ajattelemaan, että yksilön kohtalo on kiinni yksilöllisistä valinnoista. Oikeistolaiset elävät tässä suhteessa sumussa, he eivät näe että yksilöt syntyvät erilaisiin todellisuuksiin, eivätkä he paljasta sitä, että kapitalististen markkinoiden suojaamiseksi on luotu valtava määrä pykäliä, jotka itse asiassa kaventavat ihmisten vapautta ja edellytyksiä hyvinvointiin.

Näistä räikein esimerkki on suunnitelmat kauppakumppanuudesta EU:n ja Yhdysvaltojen välillä (TTIP). Toinen esimerkki on yksityisten markkinoiden tunkeutuminen hyvinvointivaltion palveluiden piiriin. On luotu monimutkaiset sääntöviidakot, joiden puitteissa kilpailutuksia viedään läpi. Näissä kilpailutuksissa pärjäävät harvoin ne pienemmät yritykset, jotka maksavat verot Suomeen, pitävät työntekijöistään huolta ja maksavat reilua palkkaa. Kapitalistit esiintyvät mielellään vapauden sotureina, mutta tällöin unohtuu, että he ajavat rikkaiden vapauksia. Heidän maailmassaan köyhillä ei vapautta ole. Siksi on tärkeää, että me vasemmistolaiset huolehdimme siitä, että vapauskäsite ei ole yksinomaan oikeistolaisten määriteltävissä. Siksi vapaudesta on tärkeää puhua jatkuvasti.

Vasemmistolainen vapaus korostaa kansalaisyhteiskunnan vahvistamista ja kansalaisyhteiskuntien välistä solidaarisuutta ja yhteistä toimintaa, sekä kansalaisten mahdollisuutta vaikuttaa. Vastassa ovat ylikansalliset suuryhtiöt ja sijoittajat, jotka ovat omineet itselleen ison osan ihmisten arkipäivään vaikuttavaa päätösvaltaa, jota ennen käyttivät valtiot. Esimerkiksi vapaakauppakumppanuus (TTIP), jonka juuri mainitsin, on sijoittajasuojineen iso uhka kansalaisten itsenäisyydelle. Tämänkaltaisia operaatioita vastaan tarvitaan ylikansallisia kansanliikkeitä puolustamaan kansalaisten itsenäisyyttä ja demokratiaa, koska valtiot ja hallitukset eivät siihen enää näytä pystyvän. Hallitukset ovat kiinnostuneita haalimaan sijoittajien rahaa piittaamatta niiden seurauksista kansalliselle demokratialle.

Ystävät,

Palatkaamme vielä hetkeksi itsenäisyyden käsitteeseen. Monille itsenäisyydestä ja itsenäistymisestä tulee mieleen aikuistuva nuori ihminen. Itsenäisyys samastuu siten aikuisuuteen. Ja niin kuin yksi ystävistäni aikaisemmin kertomassani keskustelussa totesi: ”Itsenäisyys on kykyä tehdä omat ratkaisut muista riippumatta ja olla myös vastuussa niistä. Tänä päivänä demokratiaa kaventaa valtavasti monenlainen talousteknokraattinen ohjaus, jonka retoriikka on paljolti sitä että ’kansa’ ei ymmärrä omaa etuaan.” Ystäväni mielestä kansa on tässä talousretoriikassa aina lapsi, eikä sitä kohdella aikuisena. Toiseksi, ongelmia tuottaa myös se, ettei tämä samainen talouseliitti anna välttämättä arvoa niille hyvinvointipalveluille, jotka rakennettiin pitkän uurastuksen tuloksena sotien jälkeen. Ei ymmärretä, että nämä hyvinvointipalvelut on luotu poistamaan epätasa-arvoa suomalaisesta yhteiskunnasta. Ajamalla politiikkaa, joka karsii julkisia palveluita, talouseliitti toisin sanoen kasvattaa epätasa-arvoa. Me voisimme tehdä toisin. Ajatella itsenäisesti ja ajaa sitä, että hyvinvointipalvelut palautetaan.

Sillä todellinen itsenäisyys on mahdollista vasta sitten, kun selusta on turvattu. Nykyään itsenäisyydellä viitataan kuitenkin pikemminkin pakkoitsenäisyyteen. Esimerkiksi silloin, kun ihminen joutuu elämään omillaan ja eristyksissä vaikka ei haluaisi. Sillä, että huonokuntoinen vanhus joutuu pärjäämään itsekseen kotona, ei ole mitään tekemistä itsenäisyyden kanssa. Ja voiko täydestä itsenäisyydestä puhua sellaisen nuoren kohdalla, joka joutuu ottamaan vastaan useampia osa-aikaisia matalapalkkatöitä seitsemänä päivänä viikossa, kun muuta ei ole tarjolla tai tinkimään työehdoista töiden menettämisen pelossa? Itsenäisyys edellyttää vapautta ja vapaus taas sitä, että vauraus ja hyvinvointi ovat jakautuneet tasaisemmin kuin nyt, jotta ihmisillä oikeasti olisi mahdollisimman suuri valta omaan elämäänsä, mutta myös yhteisöllistä suojaa.

Ystävät,

Puheeni alussa kysyin, voisimmeko viettää itsenäisyyspäivää toisin? Vastaukseni on kyllä voisimme – rauhaa juhlistamalla. Mutta se edellyttää, että uskallamme ajatella itsenäisesti ja kriittisesti. Se edellyttää, että uskallamme poiketa kaavoista, ja että kollektiivisen Talvisodan alkamisen juhlistamisen sijaan muistaisimme esimerkiksi, että Suomen ja Venäjän välille solmitusta välirauhasta on kulunut tänä syksynä 70 vuotta. Välirauha syksyllä 1944 lopetti sotatoimet, Suomeen tuli Liittoutuneiden maiden valvontakomissio. Suomi tulkittiin natsi-Saksan liittolaiseksi ja sitä kohdeltiin sellaisena ilmeisen aiheellisesti. Sodan päättyminen merkitsi myös sitä, että Suojeluskunnat ja muut fasististyyppiset järjestöt kiellettiin ja ammattiyhdistykset ja radikaalivasemmistolaiset järjestöt saivat jälleen toimintaoikeudet ja poliittiset vangit vapautettiin.

Siitä on siis kulunut nyt 70 vuotta ja vasta välirauhan jälkeen alkoi Suomessakin hyvinvointivaltion ja ns. länsimaisen demokratian rakentaminen. Tätä ei ole nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä oikein muodikasta muistella, mutta monelle vuonna 1929 lopetetulle ammattiliitolle ja lopetettujen ammattiosastojen lehdille, kuten myös aivan tavallisille työläisille, kyse on tärkeästä hetkestä ja vuosijuhlasta. Silloin vasta myös meidän edustamamme organisaatio sai jälleen lailliset toimintaoikeudet ja vasemmistolaiset aktiivit pääsivät ulos vankiloista.

Ystävät,

Itsenäisyydessä on kyse rauhasta, ja rauhanliikkeelle on erityistä tilausta juuri nyt. Itse asiassa meidän pitäisi puhua rauhasta paljon enemmän. Sillä, suomalaisen valtamedian lobbauksesta huolimatta on hyvä muistaa, että enemmistö kannattaa edelleen sotilaallista liittoutumattomuutta, tasa-arvoa ja hyvinvointivaltiota.

Itsenäisyyden paras tae on nojata laajaan rauhaan ja hyvinvointivaltioon luottavien ihmisten valtaisaan kansalaisyhteiskuntaan ja tukea sen pyrkimyksiä ja ponnisteluja kaikissa sen eri muodoissa.

Oikein hyvää rauhanjuhlaa kaikille!

P.S. Puheen sisältöä ovat inspiroineet lukuisat ystävät ja tutut Facebookissa, Päivi Uljas ja Anna Kontulan kirjan Kirjeitä oikealle (2014) luku vapaudesta, s.25-47.