Olen Veronika Honkasalo – kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, nuorisotutkija ja kahden koululaisen äiti Helsingin Pukinmäestä.
Teen tiukasti töitä sen eteen, että koko yhteiskuntamme on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen, ja ihan jokaiselle taataan ihmisarvoinen arki.
Suomi tarvitsee päättäjiä, joilla on rohkeutta kyseenalaistaa talouden vaihtoehdoton politiikka ja kykyä puuttua rakenteisiin, jotka tuottavat eriarvoisuutta ja tuhoavat ympäristöä. Siksi olen mukana politiikassa.
Lukuisat tutkimukset (Suomen kontekstissa mm. Hatakka, Niemi, Välimäki) ovat jo pitkään tarkastelleet äärioikeiston poliittisia toimintatapoja ja retoriikkaa ympäri Eurooppaa. Tutkimusten keskeisenä havaintona on ollut, että äärioikeisto hyödyntää taitavasti perinteistä mediaa oman politiikkansa levittämiseen. Usein hyödyntäminen tapahtuu niin, että tehdään huolella ennakkoon suunniteltu provokaatio esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Skandaalin keskeisenä elementtinä on antaa yksinkertaistettuja ja liioiteltuja vastauksia… Lue lisää
Köyhyys ja taloudellinen eriarvoisuus ovat asioita, jotka ovat lasten ja nuorten näkökulmasta monesti aikuiskatseiden ulottumattomissa. Se ilmenee nuorten keskuudessa esimerkiksi hienovaraisena ulossulkemisena, kun vaatteita ja tavaraa ja niiden puutetta arvioidaan esimerkiksi ystävyyden ehtona. Räikeimmillään taloudellinen eriarvoisuus pudottaa lapsia ja nuoria esimerkiksi koulutuksen ulkopuolelle ja kaventaa siten merkittävällä tavalla mahdollisuuksia hyvään elämään. Suomen hallitus kiillotti kilpeään… Lue lisää
Helsingin tulee asuntopolitiikassaan lisätä kohtuuhintaista asumista ja vähentää segregaatiota. Uusi vuokrantasausjärjestelmä kulkee täysin päinvastaiseen suuntaan. Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja hallinnoivan Hekan hallitus päätti loppuvuodesta 2017, että Helsingin kaupungin vuokra-asunnoissa siirrytään uuteen vuokrantasausjärjestelmään, jossa kaupungin asuntojen vuokrien halutaan seuraavan alueiden markkinavuokria. Vuokrantasausjärjestelmä on uudestaan käsittelyssä Hekan hallituksessa 2. lokakuuta. Uusi vuokrantasausjärjestelmä tarkoittaa, että vuokrat nousevat tasausmallin seurauksena… Lue lisää