Olen Veronika Honkasalo – kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, nuorisotutkija ja kahden koululaisen äiti Helsingin Pukinmäestä.
Teen tiukasti töitä sen eteen, että koko yhteiskuntamme on tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen, ja ihan jokaiselle taataan ihmisarvoinen arki.
Suomi tarvitsee päättäjiä, joilla on rohkeutta kyseenalaistaa talouden vaihtoehdoton politiikka ja kykyä puuttua rakenteisiin, jotka tuottavat eriarvoisuutta ja tuhoavat ympäristöä. Siksi olen mukana politiikassa.
Hyvät valtuutetut, Ihmisoikeuksia ja ihmisarvoista elämää on uskallettava puolustaa varsinkin silloin kun niitä kyseenalaistetaan kaikkein eniten. Ihmisoikeudet ovat asia, jonka suhteen ei tehdä kompromisseja minkään yhteiskunnallisen tilanteen vallitessa. Paineen ja pelon edessä ei anneta periksi. Tässä aloitteessa on kyse demokratian perusteista ja ennen kaikkea sen arvopohjasta. Paperittomat ovat jo Suomessa, he ovat olleet Helsingissä jo ennen… Lue lisää
Varhaiskasvatuksen resurssit ja lapsimäärän yllättävä kasvu ovat kestoaiheita joka vuosi budjettineuvotteluiden yhteydessä. On varsin ihmeellistä, että vuodesta toiseen voi tulla yllätyksenä se, että niin moni helsinkiläisperhe haluaa lapselleen päivähoitopaikan, varsinkin kun kaupungilla on erinomaiset mahdollisuudet seurata väestömäärän kehitystä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että talousarvioehdotuksen laatijat vuodesta toiseen olettavat, että vanhemmat, käytännössä äidit, hoitavat lapsiaan pidempään kotona.… Lue lisää
On outoa, kuinka huonosti erovanhempia ja eron keskellä eläviä lapsia autetaan (HS Mielipide 31.10.17) Lue lisää