• Lapset ja nuoret kärsivät hallituksen politiikasta eniten

    Hyvät ystävät,  Ensimmäinen taival oppositiossa 2023 eduskuntavaalien jälkeen on näyttänyt toden teolla, mitä tapahtuu kun oikeisto vallanhimoissaan myy periaatteensa ja liittoutuu parlamentaarisen äärioikeiston kanssa: vaalilupaukset petetään ja kylmää kyytiä annetaan niin tavallisille suomalaisille, maahanmuuttajille, kulttuurille ja taiteelle, koko kansalaisjärjestökentälle, ay-liikkeelle kuin ilmastolle ja luonnollekin. Oikeisto se on kautta historian ajatellut, että äärioikeisto tainnutetaan tekemällä yhteistyötä… Lue lisää

  • Käännytyslaki on vaarallinen ennakkotapaus

    Arvoisa puhemies,  Minulle yksi tärkeimmistä syistä lähteä mukaan puoluepolitiikkaan 2012 oli nousevan rasismin vastustaminen. Tätä ennen olin vuosia tutkijana ja kansalaisaktivistina seurannut, kuinka rasismi vahvistui suomalaisessa yhteiskunnassa, sekä arkipäivän rasismin että rakenteiden kautta. Rasismin normalisoitumista vauhditti sen leviäminen osaksi myös muiden kuin avoimesti maahanmuuttoa vastustavien puolueiden agendaa. Ja sama on tapahtunut muissa Pohjoismaissa – Tanska… Lue lisää

  • Ihmisoikeuksissa on kyse ihmisarvon suojelemisesta

    Arvoisa puhemies,  Turvapaikanhakijat ovat pitkään leimanneet suomalaista maahanmuuttokeskustelua – vuosikausia. Tämä siitä riippumatta, kuinka paljon Suomesta on haettu turvaa. Tämä siitä riippumatta, että turvapaikanhakijat muodostavat suomalaisesta maahanmuutosta vain pienen osan. Suomeen muutetaan ennen kaikkea perheen, työn ja opiskelun vuoksi. Näiden viiden eduskuntavuoteni aikana olen myös pistänyt merkille, että turvapaikanhakijat muodostavat eduskunnassa sellaisen ihmisryhmän, josta on… Lue lisää

  • Moniäänisen keskustelun salliva demokratia on vahvempi

    Arvoisa puhemies! Suomen ja Yhdysvaltojen välinen puolustusyhteistyösopimus, DCA-sopimus, allekirjoitettiin jo viime joulukuussa, mutta sopimuksen virallinen hyväksyntä vaatii oikeutetusti vielä eduskunnan käsittelyn ja päätöksen. Vaikka itse sopimustekstiä ei voi enää muuttaa, merkityksellistä on kuitenkin se, miten sopimusta Suomessa tulkitaan, ja tässä keskeisessä roolissa on eduskunnan mietintö. Vasemmistoliiton mielestä Suomen turvallisuus on ensiarvoisen tärkeä asia, ja siksi… Lue lisää

  • Luottamusta joko on tai ei ole

    Arvoisa puhemies,  Jokainen nuori nainen tietää tämän:  Epäasiallisesta ja ahdistavasta seksualisoidusta kohtelusta on vaikea kertoa eteenpäin, sillä pelko siitä, ettei sinua uskota on niin suuri. Pelko kertoa epäasiallisesta kohtelusta on suuri sen vuoksi, että pelkäät että sinun maineesi pilataan, sinut suljetaan yhteisön ulkopuolelle. Sinut mustamaalataan. Sinun väitetään valehdelleen, sinun väitetään tavoittelevan vain mainetta ja kunniaa… Lue lisää

  • Koulutuslupaus petettiin toistamiseen

    Arvoisa puhemies,  Osallistuin Akavan vaalipaneeliin tammikuussa. Paneeliin osallistui myös Petteri Orpo. Tuossa vaalipaneelissa Orpo totesi ensimmäisen kerran, että kokoomukselle koulutus on erityisuojeluksessa – erityisesti silloin, kun on vaikeat ajat. Kun kokoomus puolestaan esitteli puolueensa koulutuspoliittisen ohjelman tämän vuoden helmikuussa, Orpo lupasi, ettei koulutuksesta leikata. Läpi vaalikevään me korostimme Vasemmistossa, ettei miljardien leikkauksia valtiontalouteen voi saada… Lue lisää

  • Edustajistoaloite tarpeettomista hinnan korotuksista

    Ruuan hinta on noussut historiallisen paljon viimeisen vuoden aikana. Samaan aikaan energian hinta ja korot nousevat ja monet tavalliset työssäkäyvät ihmiset ovat kovilla. Hintojen nousu on ottanut ison siivun palkansaajien ostovoimasta, sillä palkat eivät ole nousseet inflaation tahdissa. Itse asiassa reaalipalkat romahtivat eniten yli 60 vuoteen.  Ruuan hinnan nousua selittää mm. pitkä pandemia-aika, Venäjän hyökkäyssota… Lue lisää

  • Joukkovoima ja vahva kansalaisyhteiskunta suojaavat pienipalkkaisia ihmisiä

    Ystävät ja toverit, Vappu on merkityksellinen juhlapäivä monin eri tavoin, mutta ennen kaikkea se on työväen juhla – suomalaisen työn päivä sekä kansainvälinen työväen päivä. Päivä, jolloin juhlitaan työväen saavutuksia, joita ilman esimerkiksi tätäkään hyvinvointivaltiota ei olisi olemassa. Vapun alkuperäistä merkitystä emme saa unohtaa, varsinkaan aikana, jolloin yhä suurempi osa työntekijöistä tarvitsisi tuekseen vahvoja liittoja… Lue lisää

  • Luonnollisten hiilinielujen vahvistaminen on elintärkeä kysymys

    Arvoisa puhemies! Ilmastoon ja luontoon liittyvät kysymykset liittyvät vahvasti perus- ja ihmisoikeuksiin, turvallisuuteen sekä talouteen. Voimme olla iloisia Suomessa siitä, että luonto on monille kansalaisille tärkeä asia. Suomi on alueellisesti iso maa, ja monet meistä pitävät itsestäänselvyytenä, että saamme nauttia puhtaasta ilmasta ja monimuotoisesta luonnosta. Puhdas ilma ja monimuotoinen luonto eivät kuitenkaan ole itsestäänselviä asioita.… Lue lisää

  • Uussuomettumisen aika

    Arvoisa puhemies, Ensi perjantaina Venäjän raakalaismaisesta ja kansainvälistä oikeutta rikkovasta hyökkäyssodasta tulee kuluneeksi vuosi, eikä ulospääsyä sodalle näy. Venäjä toi sodan Eurooppaan. Se on sanoinkuvaamattoman lohdutonta. Ukrainan kansan kärsimys Venäjän hallinnon harjoittaman julmuuden keskellä ei ole mitään muuta kuin väärin ja täysin kohtuutonta. Venäjän toimintaa on mahdotonta rationaalisesti ymmärtää. Ukraina tarvitsee kaiken tuen, mitä vain… Lue lisää

  • Translain aika on nyt!

    Arvoisa puhemies,  Transihmisten ihmisoikeustilanne Suomessa on tällä hetkellä kestämätön ja se on ollut sitä jo pitkään. Aivan liian pitkään transihmiset on pistetty odottamaan myös tämän lain valmistelua ja valmistumista. Aivan kohtuuttomasti transihmiset on pistetty myös kestämään ihmisarvoa loukkaavaa puhetta, sen totaalista riistämistä. Tältä osin tämän salin puheet ovat olleet monilta osin luokattomia. Sanat ovat tekoja.… Lue lisää

  • Nuorisorikollisuutta ei ratkaista rangaistuspopulismilla

    Arvoisa puhemies,  Lapsilla ja nuorilla on oikeus väkivallattomaan elämään ja arkeen. Kaikkeen väkivaltaan on puututtava tiukasti, tekijät saatava vastuuseen ja avun piiriin. Uhreille tulee antaa tukea – aina. Lasten ja nuorten rikollinen käyttäytyminen on merkki yhteiskunnan ja palvelu- ja tukijärjestelmän epäonnistumisesta. Rikollinen käyttäytyminen on aina oire jostakin. Rikoksiin syyllistyneet lapset ja nuoret ovat aina ensisijaisesti… Lue lisää

  • Vain rauha on kestävän turvallisuuden perusta

    Arvoisa puhemies,  Helmikuun 24. päivän muistavat kaikki. Venäjän aggressiivinen ja kansainvälistä oikeutta räikeästi rikkova hyökkäys itsenäiseen Ukrainaan on ollut niin raaka, ettei sitä rationaalisesti ole voinut jäsentää. Venäjä toi Eurooppaan sodan. Tällaista aikakautta ei kukaan olisi halunnut kokea. Ukrainan tukemista on jatkettava vankkumattomasti. Sodan pitkittyessä ukrainalaiset tarvitsevat solidaarisuuttamme enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suomen ja EU:n… Lue lisää

  • Pakolaisvakoilu on kriminalisoitava

    Ihmisoikeudet eivät ole asia, jonka puolustaminen on ajankohtaista vain tuolla jossain muualla maailmassa, vaan ihmisoikeudet ovat läsnä meidän arjessamme joka päivä. Sanon usein, että meidän tulee rohkeammin puolustaa esimerkiksi vanhusten- ja mielenterveyspalveluiden riittävää resurssointia juuri ihmisoikeusnäkökulmasta. Jokaisella on oikeus arvokkaaseen elämään myös sen loppuvaiheilla. Jokaisella parantumattomasti sairaalla mielenterveyspotilaalla on oikeus ihmisarvoiseen hoitoon, asumiseen ja perusturvaan. … Lue lisää

  • Saamelaisilla on oikeus päättää itse, keitä saamelaisyhteisöön kuuluu

    Arvoisa puhemies, Olen erittäin iloinen, että saamelaiskäräjälaki, tämä erittäin keskeinen ihmisoikeuskysymys, on vihdoin saatu eduskunnan käsittelyyn. Saamelaiskäräjälakia on yritetty uudistaa usealla hallituskaudella – tuloksetta. Meidän on kuitenkin kyettävä korjaamaan laeissa olevia epäkohtia, vaikka se olisi hankalaa.   Tässäkin asiassa ydinkysymys on loppupeleissä yksinkertainen: Mikäli haluamme suojella saamelaisten kieliä, kulttuuria ja oikeuksia, meidän tulee säätää alkuperäiskansan itsemääräämisoikeutta… Lue lisää

Kunnioitan suuresti kansanedustajan työtä. Mutta juuri nyt tuon ammattiryhmän edustajat eivät näyttäydy edukseen. Täällä ”onnitellaan” uutta puheenjohtajaa ja samalla haistatellaan ja lyödään kiilaa se mikä ehditään. Ei uskoisi, että eduskunnan työ on kaikessa yhteistyötä.

Onko kokoomuksen whatsapp-ryhmässä käynyt käsky twiitata keskustan olevan vasemmistolainen😀Näyttää tosi pöljältä. Samaa hokevat muutkin kuin nämä kaksi. Varsinainen klooniarmeija vailla omia ajatuksia.

@PerttiSivonen @veronikahonka Andersson kritisoi Purran politiikkaa, ei henkilöä, vaikka miten päin tuon puheen kääntää. Jos poliitikon tekemisten arvostelu olisi loukkaus henkilöä itseään kohtaan niin sitten meidän alamaisten olisi ylistettävä johtajiamme ja pystytettävä patsaita ja palvottava niitä /S