Aloite sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittamiseksi Helsingissä

Aloite sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittamiseksi Helsingissä

Me allekirjoittaneet esitämme, että Helsingin kaupunki aloittaa osana talousarviovalmistelua tekemään sukupuolitietoista budjetointia ja kehittämään budjetin sukupuolivaikutusten arvioinnin menetelmiä. Samaan aikaan Helsingin talousarvioprosessiin integroidaan tasa-arvonäkökulma. Tämän edellyttää mm. kaupungin henkilökunnan koulutusta talouteen ja sukupuolten tasa-arvoon liittyen sekä tasa-arvotutkimuksen hyödyntämistä. Tähän mennessä Helsingissä ei ole toteutettu sukupuolitietoista budjetointia tai arvioitu systemaattisesti budjetin sukupuolivaikutuksia.

Sukupuolitietoinen budjetointi tarkoittaa mm. sitä, että talousarviovalmistelussa ja itse talousarviossa huomioidaan sukupuolivaikutukset ja osoitetaan, miten talousarviossa aktiivisesti edistetään sukupuolten tasa-arvoa. Sukupuolibudjetointia on toteutettu esimerkiksi monessa Ruotsin kunnassa ja myös EU:n tasa-arvotyössä. Vuonna 2015 Tukholman kaupunki osoitti n. miljoona kruunua kaupungin sukupuolibudjetointiin.

Helsingissä, 3.5.2017

Veronika Honkasalo (Ja 38 muuta valtuutettua)