Nykyinen hallitus on sitoutunut rajaamaan lasten oikeutta päivähoitoon siten, että lapset, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona äitiys-, vanhempain- tai hoitovapaalla, saisivat olla hoidossa vain osa-aikaisesti kuitenkin ”sosiaaliset perusteet huomioivalla tavalla”. Eilen hallituspuolueiden puheenjohtajat sopivat keskenään, että päivähoito-oikeutta rajataan, mutta yksityiskohdista sovitaan myöhemmin.
Varsinkin demareiden soisi nyt käyvän keskuudessaan vakavan keskustelun siitä, haluavatko he historiankirjoihin puolueena, joka oli mukana romuttamassa yhtä hienointa tasa-arvosaavutusta, jonka eteen taisteltiin vuosikymmeniä.
Väännän aiheesta nyt vielä kerran rautalankaa tuoden esiin ongelmia, joita rajoittamiseen liittyy. Ensinnäkin ilmiö on hyvin pieni: aiheesta tehdyt selvitykset osoittavat, että sellaisia lapsia, joiden nuorempaa sisarusta hoidetaan kotona, on kokopäivähoidossa olevista lapsista vain noin 3 %. Käytännössä valtaosa näistä lapsista on siis jo nyt vapaaehtoisesti osapäivähoidossa tai kotonaan. Päivähoito-oikeuden rajoittamisen kustannussäästö on mitätön kaikkeen siihen käytännön harmiin ja turhaan byrokratiaan verrattuna, joita se tulee aiheuttamaan.
Toisekseen asian valmistelussa ei ole lainkaan huomioitu lapsiperheiden realiteetteja. Käytännössä kokopäivähoitoa käyttävillä perheillä lienee perustellut syyt valinnalleen. Vauvaa hoitava vanhempi on lähes poikkeuksetta väsynyt ja täysin kiinni vastasyntyneen hoidossa. Ehkä osa-aikaisuuteen ei ole uskallettu siirtyä, jotta lapsi ei menettäisi tuttua ryhmää kavereineen ja hoitajineen – osa-aikaisuuteen siirtyminen kun aiheuttaa pompottelua päiväkotiryhmien, päiväkotien ja jopa kaupunginosien välillä. Aiheesta tehdyt harvat selvitykset osoittavat, että lähes kaikki kokopäivähoidossa olevat isosisarukset ovat yli 3-vuotiaita, käytännössä jo vertaissuhteita ja aktiivista toimintaa kaipaavia leikki-ikäisiä, jotka tekevät jo nyt maltillisen pituisia hoitopäiviä. Mikään ei osoita, että kokopäivähoitopaikan pitäminen elämäntilanteiden muuttuessa olisi seurausta vanhempien laiskuudesta tai haluttomuudesta hoitaa omia lapsiaan. Usein kyse on tasapainoilusta työ- ja perhe-elämän paineessa.
Kolmanneksi asian valmistelussa ei ole lainkaan huomioitu lasten näkemyksiä. Täytyy muistaa, että lapsi jatkaa päiväkodissa vanhassa tutussa ryhmässään usein siksi, että hän haluaa sitä itse. Pikkusisaren syntymä on lapsen maailman suurimpia muutoksia, jolloin tiettyjen osa-alueiden pitäminen vakaana voi olla kaikkien kannalta mielekkäin ratkaisu. Kuinka moni meistä aikuisista olisi valmis vaihtamaan työyhteisöä siinä vaiheessa, kun elämä on muutenkin mullistuksessa?
Neljänneksi asian valmistelussa ei ole lainkaan huomioitu päiväkotien rakenteita ja resursseja. Mikäli järjestelmää muutetaan, saattaa se paradoksaalisesti johtaa tilanteeseen, jossa päivähoidon käyttötunteja on nykyistä enemmän, ryhmät ovat suurempia ja henkilöstö kuormittuneempaa. Todennäköisesti osapäivähoitolapsille joudutaan nimittäin perustamaan uudet päivähoitoryhmät arjen aikataulujen poiketessa suuresti kokopäivähoitolasten rutiineista. Kokopäivähoitopaikkaan oikeutetut ryhtyvät todennäköisesti pitämään lapsiaan hoidossa pitempään sen pelossa, että lapset muuten siirretään osapäivähoitoon. Muutoksessa hoitoryhmien välillä oleva liikehdintä lisääntyisi lasten siirtyessä elämäntilanteen mukaan ryhmistä ja päiväkodeista toiseen. Tämä vaikeuttaa päivähoidon järjestämisen ennakointia ja aiheuttaa epävarmuutta etenkin lasten arkeen.
Viidenneksi harva on pohtinut, millaisen leimakirveen ”sosiaaliset perusteet” ja niiden arviointi tuottavat. Sosiaalisista perusteista päivähoito-oikeuden edellytyksenä pyrittiin vuosikymmenien ajan pääsemään eroon, sillä se asetti lapset ja perheet eriarvoiseen asemaan ja stigmatisoi ”sosiaalisista syistä” päivähoidossa olevia lapsia. Perusteiden taustoittaminen lisää paitsi tarpeetonta leimaamista, myös byrokratiaa ja erilaisten määritelmien kanssa pelaamista.
Tilannetta, jossa lapsia jaetaan erilaisiin riski- ja tarvekategorioihin ei saa päästää syntymään etenkään, jos katsotaan, että päivähoidolla on nyky-yhteiskunnassa muitakin kuin sosiaalisia tukitehtäviä. Vai onko kukaan kuullut varhaiskasvatuksesta?
Lähteet:
Kotona olevien vanhempien lapset päivähoidossa tammikuussa 2009. Vantaa: Vantaan kaupunki.
Väinälä, Anna (2004) Selvitys kotona olevien vanhempien lasten päivähoitotilanteesta, syyskuu 2004. Selvityshenkilön raportti, ensipainos. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.