Kolmen kesken

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Monen 30-vuotiaan korkeakoulutetun elämää kuvaa sinnittely pätkätöissä ja lisäkouluttautuminen vailla tietoa siitä, johtaako koulutus välttämättä parempiin työmahdollisuuksiin. Elokuun puolivälissä Helsingin Sanomien mielipidepalstalla nimetön kirjoittaja kirjoitti, että hänen lähettämänsä yli 500 hakemusta ovat poikineet yhden määräaikaisen sijaisuuden.

Siksi on täysin irvokasta, että meillä on rinnakkaisjärjestelmä, joka nimittää työtehtäviin ihmisiä poliittisten kulissisopimusten mukaan, eikä reilulla ja avoimella hakumenettelyllä. Se ei taatusti lisää ihmisten uskoa demokratiaan ja avoimeen päätöksentekoon. Ja meidän vastuullahan olisi nimenomaan kuroa umpeen kuilua päätöksentekijöiden ja kaupunkilaisten välillä. Ei siis ihme, että esimerkiksi vain yksi kymmenestä nuoresta ilmoittaa tuoreen Nuorisobarometrin mukaan, että hänellä on mahdollisuuksia vaikuttaa asuinkuntansa päätöksentekoon. Tulos kertoo siitä, ettei poliittinen järjestelmä ole onnistunut vakuuttamaan nuoria toimintansa laadusta.

Mutta meillä riittää kyllä täällä valtuustossa puhetta demokratian tärkeydestä, asukkaiden kuulemisesta, osallisuuden vahvistamisesta tai ainakin se puhe vahvistuu aina vaalien lähestyessä.

Eräskin puolue tässä salissa on julistanut, että:

”Puolueiden väliset epäviralliset kassakaappisopimukset kaupunginjohtajiston virkojen täytöstä eivät näytä kaupunkilaisten silmissä hyvältä eivätkä lisää valtuustoryhmien keskinäistä luottamusta. Tästä kumpuava tyytymättömyys hankaloittaa kaupungin päätöksentekoa.”

Nyt tämä sama puolue on kuitenkin itse valmis sopimaan kulisseissa apulaiskaupunginjohtajan paikan, jotta oma asema seuraavassa apulaiskaupunginjohtajan ”valinta”tilanteessa olisi taattu.

Vasemmistoliiton valtuustoryhmälle tällainen peli ei vetele. Me olemme sitä mieltä, että jos virkanimitykset halutaan tehdä poliittisesti, pitää se tehdä avoimesti ja rehellisesti. Eli valitaan  apulaiskaupunginjohtajat poliittisten valtasuhteiden mukaan. Tai sitten vaihtoehtoisesti luovutaan poliittisista virkanimityksistä kokonaan ja julistetaan kaikki tehtävät avoimiksi.

Me haluamme, että apulaiskaupunginjohtajan sijaiseksi valitaan pätevin ja asiantuntevin ehdokas. Sen ansaitsevat kaikki soten yli 20 000 työntekijää ja Helsingin palveluiden käyttäjät. Siksi teemme seuraavan vastaesityksen:

”Samalla kaupunginvaltuusto päättää apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuuden avoimesta hausta. Apulaiskaupunginjohtajan viransijaisen pätevyysvaatimuksena on johtosäännön 17 §:n mukaisesti korkeakoulututkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintolakiin. Lisäksi valittavalta edellytetään sosiaali- ja terveysalan tuntemusta sekä johtamiskokemusta.”