Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen alaikäisten vankien tilanteesta Suomessa. Honkasalo kysyy kysymyksessään oikeusministeriltä lapsen oikeuksien huomioimisesta sijoitettaessa alaikäisiä vankeja, mahdollisesti samoihin tiloihin aikuisten vankien kanssa. Honkasalo tiedustelee myös, miten alaikäistenvankien sijoittamista ja kotimaista lainsäädäntöä ollaan kehittämässä ja harkitseeko Suomi peruuttavansa lapsivankien sijoittamista koskevan varaumansa YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan sopimukseen.
– Suomalaisessa kriminaalipolitiikassa on ylikovien rangaistusten sijaan pyritty järkevästi, tutkittuun tietoon perustuen ehkäisemään rikollisuutta, edistämään oikeudenmukaisuutta ja minimoimaan rikollisuudesta aiheutuvia haittoja. Ehdottoman vankeuden käyttö on pyritty rajaamaan vakavimpiin tapauksiin. Rikoksentekijöiden sulkeminen keskenään suljettuihin laitoksiin voi itsessään olla monella tapaa haitallista ja muun muassa syventää rikollista elämäntapaa ja verkostoitumista, Honkasalo sanoo.
– Alle 18-vuotiaan eli lapsen kohdalla vankeus on erityisen raskas seuraamus. Vaikka ehdottomaan vankeuteen tuomitseminen itsessään osoittaa lapsen tilanteen ajautuneen äärimmäisen vakavaksi, on yhteiskunnan kiinnitettävä erityistä huomiota tällaiseen tilanteeseen ajautuneiden lasten ja nuorten aseman huomioimiseksi ja elämänpolun kääntämiseksi.
Uutistietojen mukaan Rikosseuraamuslaitos suunnittelee parhaillaan valtakunnallisen, alle 18-vuotiaille tarkoitetun lapsivankiosaston perustamista Vantaalle.
– Jos Suomen onneksi harvat lapsivangit sijoitetaan yhdelle ja samalle osastolle, voitaneen näiden hyvin vaikeiden ongelmien kanssa painivien nuorten tarvitsemat palvelut järjestää vaadittu osaaminen turvaten. Jos lapsia ja nuoria eri puolilta maata sijoitettaisiin Vantaalle, olisi toisaalta varmistettava tarpeellisten yhteyksien säilyminen läheisiin ja muut hyvinvointiin vaikuttavat tekijät.
Honkasalo kiinnittää huomiota myös varaumaan, jonka Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin tehnyt YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevaan sopimukseen. Kyseisen ihmisoikeussopimuksen mukaan kaikkia, joilta on riistetty heidän vapautensa, on kohdeltava inhimillisesti ja kunnioittaen ihmisen synnynnäistä arvoa. Sopimuksen mukaan vankeinhoitojärjestelmän on suotava vangeille sellainen kohtelu, jonka olennaisena tarkoituksena on heidän parantamisensa sekä heidän yhteiskunnallisen asemansa palauttaminen. Lisäksi sopimus edellyttää nimenomaisesti nuorisorikollisten pitämistä erillään aikuisista. Sopimuksen 10 artiklaan tehdyllä varaumalla Suomi on kuitenkin torjunut ehdottoman kiellon nuorten ja aikuisten rikoksentekijöiden erillään pitämisestä.
Honkasalo tiedustelee, aikooko Suomi arvioida uudelleen tekemäänsä varaumaa tai aiotaanko uuden lapsivankiosaston perustamisen yhteydessä myös lainsäädäntöä tarkistaa erillään pitämistä koskevien velvoitteiden tiukentamiseksi.
Huolimatta KP-sopimukseen tehdystä varaumasta Suomea sitoo täysimääräisesti lapsen oikeuksien sopimus, jonka mukaan lapsen vangitsemiseen tai muuhun vapaudenriistoon on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona, ja vapaudenriiston kohteeksi joutunutta lasta on pidettävä erillään aikuisista, paitsi jos katsotaan olevan lapsen edun mukaista menetellä toisin. Kotimainen vankeuslaki noudattaa nykyisin lapsen oikeuksien sopimuksen muotoilua. Alaikäisen vangin pitäminen erillään aikuisista vangeista on pääsääntö, mutta velvoite ei ole ehdoton, vaan mahdollistaa joustavuutta. Pääsäännöstä poikkeamisen tulisi kuitenkin aina perustua nimenomaan lapsen etuun.
– Hyvinvointivaltio ei saa hylätä lapsiaan näiden teoista riippumatta. Vakavien rikosten polulle ajautuneiden nuorten tilanne on monella tapaa äärimmäisen vaikea, mutta sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta siihen on välttämätöntä vastata henkilön ikätaso ja yksilöllinen tilanne huomioiden sekä asiantuntevaa apua tarjoten.
Muun muassa lapsiasiavaltuutettu on katsonut, ettei alaikäisen rikoksentekijän tulisi päätyä vankilaan. Honkasalo jakaa valtuutetun näkemykset:
– Kuuluvatko alaikäiset rikoksentekijät ylipäänsä vankilaan? Valvontaa, toimintakykyä edistävää toimintaa ja työhön perehtymistä sisältävää nuorisorangaistusta on pidetty tehokkaampana keinona puuttua näiden nuorten tilanteeseen, mutta sen käyttö on jäänyt vähälle, Honkasalo sanoo.
***
Kirjallinen kysymys kokonaisuudessaan:
Kirjallinen kysymys alaikäisten vankien sijoittamisesta
Eduskunnan puhemiehelle
Suomalaisessa kriminaalipolitiikassa on ylikovien rangaistusten sijaan pyritty järkevästi, tutkittuun tietoon perustuen ehkäisemään rikollisuutta, edistämään oikeudenmukaisuutta ja minimoimaan rikollisuudesta aiheutuvia haittoja. Ehdottoman vankeuden käyttö on pyritty rajaamaan vakavimpiin tapauksiin. Rikoksentekijöiden sulkeminen keskenään suljettuihin laitoksiin voi itsessään olla monella tapaa haitallista ja muun muassa syventää rikollista elämäntapaa ja verkostoitumista. Alle 18-vuotiaan eli lapsen kohdalla vankeus on erityisen raskas seuraamus. Vaikka ehdottomaan vankeuteen tuomitseminen itsessään osoittaa lapsen tilanteen ajautuneen äärimmäisen vakavaksi, on yhteiskunnan kiinnitettävä erityistä huomiota tällaiseen tilanteeseen ajautuneiden lasten ja nuorten aseman huomioimiseksi ja elämänpolun kääntämiseksi.
YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 10 artiklan mukaan kaikkia henkilöitä, joilta on riistetty heidän vapautensa, on kohdeltava inhimillisesti ja kunnioittaen ihmisen synnynnäistä arvoa. Artiklan 2 kappaleen b kohdan mukaan syytetyt nuoret henkilöt on pidettävä erillään aikuisista ja heidän tapauksensa on mahdollisimman nopeasti ratkaistava. Artiklan 3 kappaleen mukaan vankeinhoitojärjestelmän on suotava vangeille sellainen kohtelu, jonka olennaisena tarkoituksena on heidän parantamisensa sekä heidän yhteiskunnallisen asemansa palauttaminen. Saman kappaleen mukaan nuorisorikolliset on pidettävä erillään aikuisista ja heille on annettava heidän ikänsä ja oikeudellisen asemansa mukainen kohtelu.
KP-sopimuksen 24 artiklan mukaan jokaisella lapsella on ilman syrjintää oikeus alaikäisyytensä edellyttämään suojeluun.
Muiden Pohjoismaiden tavoin Suomi on tehnyt KP-sopimuksen 10 artiklaa koskevan varauman, jolla ehdoton kielto nuorten ja aikuisten rikoksentekijöiden erillään pitämisestä on torjuttu joustavien järjestelyjen mahdollistamiseksi. Huolimatta KP-sopimukseen tehdystä varaumasta Suomea sitoo YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 37 artikla. Suomi ei ole tehnyt varaumia lapsen oikeuksien sopimukseen.
Lapsen oikeuksien sopimuksen 37 artiklan mukaan sopimusvaltiot takaavat, että lapsen vangitsemiseen tai muuhun vapaudenriistoon on turvauduttava vasta viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona. Vapaudenriiston kohteeksi joutunutta lasta on kohdeltava inhimillisesti ja kunnioittaen synnynnäistä ihmisarvoa ottaen huomioon hänen ikäistensä tarpeet. Erityisesti on vapaudenriiston kohteeksi joutunutta lasta pidettävä erillään aikuisista, paitsi silloin kun katsotaan olevan lapsen edun mukaista menetellä toisin. Lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan mukaan kaikissa lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.
Ennen lokakuussa 2006 voimaan tullutta nykyistä vankeuslakia (767/2005) alaikäisten vapautensa menettäneiden erillään pitämisestä ei ollut velvoittavaa säännöstä kansallisessa lainsäädännössä. Vankeuslain säätämisen yhteydessä huomautettiin (HE 263/2004 vp. s. 89), että kun Suomi ei ollut tehnyt varaumaa lapsen oikeuksien sopimukseen, eivät alaikäisten erillään pitämistä koskeva kotimainen sääntely ja käytännössä noudatettu menettely olleet sopusoinnussa lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa. Myös perustuslain 7 §:ssä edellytetään kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tapaan, että vapautensa menettäneille kuuluvista oikeuksista säädetään lailla.
Vankeuslain 4 luvun 8 §:ssä säädetään vankilaan sijoittamisen yleisperiaatteista. Pykälän 1 momentin mukaan vankilaan sijoitettaessa on otettava huomioon muun muassa vangin ikä, yhteyksien säilyminen lähiomaisiin tai muihin läheisiin, ikä ja mahdollisuudet sijoittua rangaistusajan suunnitelman edellyttämään toimintaan. Vankia ei tule sijoittaa suljetumpaan vankilaan tai vankilan osastoon kuin vankilan järjestys ja turvallisuus sekä vankilassa pitämisen varmuus edellyttävät. Pykälän 2 momentissa säädetään lisäksi nimenomaisesti, että alle 18-vuotias on sijoitettava sellaiseen vankilaan, että hänet voidaan pitää erillään aikuisista vangeista, jollei hänen etunsa muuta vaadi.
Sijoittamisesta vankilassa säädetään vankeuslain 5 luvussa. Luvun 1 §:n mukaan vangin osastolle sijoittamisessa on otettava huomioon rangaistusajan suunnitelma, vangin yksilölliset ominaisuudet, ikä, vangin mahdollisuudet täyttää osallistumisvelvollisuutensa sekä vankilan järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen, vangin tai muun henkilön turvallisuus ja rikollisen toiminnan estäminen. Vankeuslain 5 luvun 2 §:n mukaan alle 18-vuotias vanki on pidettävä erillään aikuisista vangeista, jollei hänen etunsa muuta vaadi. Tutkintavankeuslain (768/2005) 3 luvun 1 §:n mukaan alle 18-vuotias tutkintavanki on pidettävä erillään aikuisista tutkintavangeista, jollei hänen etunsa muuta vaadi.
Sekä alaikäisen vankilaan sijoittamisessa että vankilassa sijoittamisesta säädetään pääsäännöksi KP-sopimuksen ja lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen pitäminen erillään aikuisista vangeista. Kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvä velvoite ei kuitenkaan ole ehdoton, vaan mahdollistaa joustavuutta. Pääsäännöstä poikkeamisen on kuitenkin perustuttava nimenomaan lapsen etuun. Vankeuslain nykyistä lapsen erillään pitämistä sääntelyä perusteltiin nimenomaisesti lapsen oikeuksien sopimuksen velvoitteen täyttämisellä. Säännöksen perustelujen mukaan poikkeaminen erilläänpitämisvelvoitteesta edellyttäisi harkintaa kussakin yksittäisessä tapauksessa kokonaisvaltaisesti. Perustelujen mukaan on selvää, että lapsen edun merkitystä ei saa sivuuttaa esimerkiksi pelkästään sen vuoksi, että soveltuvia tiloja ei ole käytössä. (HE 263/2004 vp s. 150)
Uutistietojen mukaan Rikosseuraamuslaitos suunnittelee valtakunnallisen, alle 18-vuotiaille tarkoitetun lapsivankiosaston perustamista. Viraston mukaan lasten ja nuorten tuki ja palvelut voitaisiin tällöin järjestää nykyistä ammattitaitoisemmin ja paremmin. Osasto olisi tietojen mukaan tarkoitus sijoittaa Vantaan vankilaan rakennettavaan lisärakennukseen. Rikosseuraamuslaitos on lisäksi esittänyt lakimuutosta, jolla alaikäisten tutkintavankien sijoituspaikaksi tulisi vankilan sijaan lastensuojelulaitos.
Rikosseuraamuslaitoksen mukaan Suomessa suorittaa vankeustuomiota vuosittain 5–10 alaikäistä henkilöä. Joulukuussa heitä oli uutisen mukaan vain yksi. Tutkintavankeina alaikäisiä on muutamia kymmeniä vuosittain. Vankilat tekevät lapsivankien tukemisessa tiivistä yhteistyötä huoltajien, perheen, lastensuojelun, terveydenhuollon, koululaitoksen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Rikosseuraamuslaitoksen mukaan alaikäisten tarvitsemien palveluiden ja tuen ohjaaminen nykymallissa yksittäisiin vankiloihin on kuitenkin vaikeaa.
Esimerkiksi lapsiasiavaltuutettu on vastikään katsonut, ettei alaikäisen rikoksentekijän tulisi päätyä vankilaan. Valtuutettu on niin ikään kiinnittänyt huomiota siihen, että lainsäädännön mahdollistama nuorisorangaistus olisi monesti tehokkaampi keino puuttua nuoren tilanteeseen ja tukea nuorta, mutta tätä vaihtoehtoa käytetään hyvin vähän. Nuorisorangaistus on mahdollinen 15–17-vuotiaiden kohdalla ja se koostuu valvonnasta, sosiaalista toimintakykyä edistävistä tehtävistä ja ohjelmista sekä työelämään ja työhön perehtymisestä. Nuorisorangaistus ei toisaalta rinnastu rangaistusjärjestelmässä ehdottomaan vankeuteen, vaan asettuu ankaruudeltaan ehdollisen vankeuden tasolle, mutta siihen voidaan tuomita, jos ehdollista vankeutta valvontoineen ei ole pidettävä riittävänä tekijän sosiaalisen selviytymisen edistämiseksi tai uusien rikosten ehkäisemiseksi.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Miten hallitus aikoo varmistaa, että vankeusrangaistusten täytäntöönpano on täysimääräisesti sopusoinnussa lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa ja että lapsen turvallisuutta, hyvinvointia, tuen saamista ja pääsyä rikoksettomaan elämään ei vaaranneta sijoittamalla alaikäisiä ja aikuisia vankeja samoihin tiloihin?
Miten varmistetaan, että alaikäisten vankien sijoittamisessa turvataan myös tarpeellisten yhteyksien säilyminen lapsen läheisiin sekä muut lapsen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, jos lapsivangit eri puolilta maata sijoitetaan jatkossa yhdelle, Vantaalle sijoittuvalle osastolle?
Aiotaanko myös lainsäädäntöä tarkistaa lapsivankien aikuisista vangeista erillään pitämistä koskevien velvoitteiden tiukentamiseksi, ja aikooko Suomi arvioida uudelleen kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen 10 artiklaan tekemäänsä varaumaa?
Aikooko hallitus arvioida laajemmin ehdottoman vankeuden sopivuutta alaikäisten rikoksentekijöiden kohdalla ja esimerkiksi nuorisorangaistuksen käytön edistämistä?
Helsingissä 22.1.2021
Veronika Honkasalo /vas