Ystäväni valokuvaaja – uuden ajan torppari

Suomeen on muodostunut uusi paarialuokka, yrittäjyyteen pakotetut duunarit. Heidän lukumääränsä kasvaa julkisen sektorin ulkoistamisbuumin myötä. Nyt tämä työn teettäminen näennäisenä yrittäjyytenä on levinnyt myös aloille, joita on totuttu pitämään turvatumpien työsuhteiden tyyssijoina ­ puhtaanapitoon, terveydenhuoltoon ja moniin avustaviin tehtäviin.

Ystäväni valokuvaaja, 40 v, kuuluu heihin. Kaikenlainen vakiintuminen on tuntunut riskiyrittäjyyden vuoksi mahdottomalta. Hän on jatkuvasti valmis ottamaan vastaan minkä tahansa keikan, lähes millä rahalla tahansa. Mikä kolmikymppisenä tuntui vielä luontevalta, on nelikymppisenä alkanut ahdistaa. Lyhytkin sairaus tuntuu heti kukkarossa, sillä työtä ei voi tehdä, mutta sairauspäivärahaa saa vasta yhdeksän päivän omavastuukauden jälkeen.

Valokuvaajaystäväni oli jo lapsena luova ja taiteellinen. Lukion jälkeen hän pyrki yhä uudestaan Taideteolliseen korkeakouluun. Välivuodet hän teki töitä ruokakaupassa ja opiskeli kansanopistossa. Kun hän viiden vuoden pääsykoerumban jälkeen valikoitui sadoista hakijoista kahdeksan parhaan joukkoon, se tuntui lottovoitolta.

Mutta kun valmistuminen lähestyi, työelämä alkoi mietityttää. Valokuvaus ei enää ollutkaan harvojen taitolaji. Ensin tulivat digikamerat, sitten kännykkäkamerat. Lopulta alkoi näyttää siltä, ettei valokuvaajaa enää juuri tarvita. Kun opintojen alkuvaiheessa sai kesäkuvaajan palkkatyön paikallislehdestä, sama lehti hankkii kuvansa nykyään friikuilta. Tai lukijoilta, joille ei tarvitse maksaa mitään.

Ystäväni valmistui kolmekymppisenä keskelle työmarkkinoiden murrosta. Ainoa tapa työllistyä oli perustaa oma toiminimi. Tilanne ei ollut ihan kamala katastrofi, sillä eihän hän ollut vakiintunut, perustanut perhettä tai ottanut asuntolainaa.

Nyt ystävääni pidetään liian kalliina. Asiakkaat eivät tunnu ymmärtävän, että toiminimellä työtä tekevä maksaa palkkiostaan itse sivukulunsa, alvin ja muita veroja plus tuntuvia vakuutusmaksuja. Uusiin laitteisiin hän pystyy investoimaan vain harvoin. Monella hänen valokuvausta harrastavalla ystävällään on paremmat kamerat, linssit ja jalustat. Liiketilasta ystäväni ei edes haaveile.

Toki ystäväni voisi ryhtyä tekemään jotain muuta. Mutta koko kouluajan kestänyt haave, sitkeä opinahjoon pyrkiminen, seitsemän vuoden opinnot ja kymmenen vuoden jatkuva yrittäminen tuntuvat kuitenkin kohtuuttomilta uhrauksilta.

Mutta töitä ei enää vaan oikein ole. Nyt ystäväni on alkanut pelätä eläkeikää, sillä hän ei ole pystynyt kerryttämään eläkettä tarpeeksi. Köyhän opiskeluajan ja aikuisuuden jälkeen tulevaisuudessa häämöttää köyhä vanhuus.

Monet taiteilijat, toimittajat ja tutkijat ovat eläneet tässä epävarmuushelvetissä jo pitkään. Nyt tämä työn teettäminen näennäisenä yrittäjyytenä leviää aloille, joita on totuttu pitämään turvatuimpien työsuhteiden tyyssijoina, kuten terveydenhuoltoon ja puhtaanapitoon.

Vaalipaneeleissa usein toistettu kysymys on, mitä pienyrittäjien ja itsensä työllistäjien aseman parantamiseksi tulisi tehdä. Tässä muutama ehdotus:

– Pätkä‐ , osa‐aika ja keikkatöitä tekeville on maksettava olosuhdelisää.
– Yrittäjien työssäoloehtoa ansiosidonnaiseen pitää lyhentää niin että se vastaa palkansaajien vastaavaa ehtoa.
Kollektiivinen neuvotteluoikeus on mahdollistettava palkansaajien lisäksi myös itsensä työllistäjille.
– Yrittäjäeläkemaksu ei saa olla suurempi kuin palkansaajien eläkemaksu. Valtion ja työnostajien on maksettava loput.
– Pienyrittäjien oikeutta työttömyysturvaan pitää parantaa ja sen pitää perustua ajankohtaiseen työtilanteeseen.
– Sosiaaliturvan on mahdollistettava siirtymät työnteon muodosta toiseen.
– Ansiosidonnaista työttömyysturvaa on voitava kerryttää samaan aikaan tehtävällä työsuhteisella työllä ja freelance‐ toimeksiannoilla.
– Arvonlisäveron tilittämisen alaraja on nostettava 25 000 euroon.
– Nollatuntisopimukset on kiellettävä.

Nykyisellään pienyrittäjien ja itsensä työllistäjien asema on kestämätön. Suomen pitää pysäyttää uuden palkkiotorppareiden luokan syntyminen!

(Julkaistu City-lehden blogissa, 19.3.2015)

Vastaa