Vanhusten kotihoito on ihmisoikeuskysymys

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Vanhusten kotihoidon tilanteesta puhuvat usein työn parissa toimivat ammattilaiset tai ikääntyneemmät poliitikot. Vanhusten kotihoidon tilanne ei toisin sanoen täällä valtuustossa ole ollut sellainen asia, joka saisi samalla tavalla taakseen puoluerajat ylittävät rivit niin kuin esimerkiksi lasten päivähoito ja koulukysymykset. En ole myöskään nähnyt kotihoidon paremman laadun puolesta järjestettäviä mielenosoituksia tai adresseja? Minusta meillä jokaisella on skarpattavaa tässä. Meistä jokaisella on omaisia, jotka ovat vanhuspalveluiden piirissä, tai joilla sitä kokemusta on jo kertynyt. Meistä jokainen ikääntyy ja tarvitsee todennäköisesti palveluita jossain vaiheessa myös itse. Mutta ei pitäisi olla niin, että vasta omakohtaisten kokemusten kautta silmät aukenevat todellisuuteen.

Juuri nyt strategianeuvotteluiden kynnyksellä meidän kaikkien prioriteettina pitäisi olla se, että Helsinki on kaupunki, jossa on arvokasta ikääntyä ja joka takaa ihmisarvoisen elämän myös elämän loppumetreillä. Siksi olen erityisen iloinen että tuore soten apulaispormestari nosti Helsingin Sanomissa tänään esille, että kotihoito tulee resurssoida paremmin. Olen monesti todennut kuluneella valtuustokaudella, että vanhusten kotihoidon tilanne on Helsingissä ihmisoikeuskysymys, monen liian huonokuntoisena kotihoidossa olevan vanhuksen näkökulmasta jopa ihmisoikeusloukkaus. Samaan aikaan vanhustenhoitoa on tarkasteltava myös sukupuolikysymyksenä, onhan suurin osa kotihoidontyöntekijöistä naisia, kuin myös hoidettavista vanhuksista. Perustellusti voi kysyä johtuuko työn naisvaltaisuudesta ja ilmiön sukupuolittuneisuudesta se, ettei kotihoitoon edelleenkään satsata tarpeeksi?

Kotihoidon tilanne on päästetty viime vuosina niin huonoksi, ettei pelkkä resurssien lisääminen riitä. Henkilöstöä tarvitaan ehdottomasti lisää, mutta myös vanhushoidon kriteereitä tulee höllentää niin, etteivät työntekijät joudu tekemään töitä epäeettisissä olosuhteissa niin kuin nyt. Kun olin pari vuotta sitten opettamassa lähihoitajaopiskelijoita, monet kertoivat että kotihoidossa on tällä hetkellä niin raskasta työn hektisyyden, kuormittavuuden ja epäeettisyyden takia, että sitä jaksaa kolmen kuukauden sykleissä korkeintaan. Samasta asiasta ovat viestineet myös monet ammattijärjestöt. Mutta samasta asiasta viestii meille nyt myös kaupungin oma arviointikertomus. Sen mukaan kotihoidon laatu on heikentynyt, eikä palveluasumiseen pääsemistä joutuu odottamaan liian pitkään. Yksi kotihoitaja kuvasi tilannetta minulle niin, että monet ehtivät kuolla ennen kuin palveluasuminen järjestyy.

Bästa ordförande,

Enligt Hfors egna enkät sade 67 % av hemvårdsklienterna att de inte fått vård på svenska fast de hade önskat så. En anhörig sade till mig för några månader sedan: Man måste få vård på det språk man kommer ihåg! Jag håller absolut med.

Hyvät valtuutetut,

Oman isoäitini viimeisten elinvuosien aikana muistan sen hädän, kun hoitovastuu oli pirstaloitunut ja elämää kuvasi pelko mitä seuraavaksi tapahtuu, minne joudun, mitä minulle tapahtuu, kuka minusta huolehtii. Yhtenä kevätiltana kun istuin isoäitini sängyn vieressä Laakson sairaalassa, hän kysyi minulta onko syntiä toivoa että kuolisi pois.

Hyvät valtuutetut,

Toivoisin että Helsingissä kotihoidon tilanne olisi niin laadukasta ja hyvää, ettei kenenkään pitäisi joutua toivomaan kuolemaa.

Huolehditaan yhdessä, arvon valtuutetut, kotihoidon tilanne kuntoon tällä valtuustokaudella ja taataan ihmisarvoinen vanhuus jokaiselle.

Kiitos!

(Valtuustopuheenvuoro 21.6.2018).

Vastaa