Eduskuntavaalitentissä 2015 MTV3:n studion seinällä tikitti valtava velkakello. Se osoitti valtionvelan reaaliajassa, mutta se myös kertoi konkreettisesti, mikä oli median talouspoliittinen agenda vaaleissa. Idean velkakellosta lanseerasi tuolloin Keskuskauppakamari.
Noin kuukausi ennen vaaleja valtiovarainministeriön virkamiesjohto julkaisi oman arvionsa ja vaatii julkisiin menoihin kuuden miljardin leikkauksia. Arviossa ei sanallakaan viitattu aiemmin ilmestyneeseen Talouspolitiikan arviointineuvoston raporttiin, jossa varoiteltiin leikkausten vaikutuksista.
Leikkauslistat, niillä kilpaileminen ja velkapelottelu olivat eduskuntavaalien 2015 perusettiä. Suurimpien puolueiden arviot leikkausten määrästä vaihtelivat, ja kokoomus nieli valtiovarainministeriön luvut sellaisenaan. Kaiken huipentumana valtiovarainministeriön arviot päätyivät suoraan hallitusneuvotteluiden pohjaksi.
Kevät 2019. Valtiovarainministeriön virkamiehet julkaisevat nyt eduskuntavaalien alla arvion, jonka mukaan seuraavalla vaalikaudella sopeutuksia on tehtävä kahden miljardin edestä.
Heti seuraavana päivänä Helsingin Sanomat asettuu pääkirjoituksessaan tukemaan ministeriön ulostuloa sellaisenaan ja muistuttaa: ”Pohjimmiltaan valtiovarainministeriön puheenvuoron moittimisessa kyse on siitä, että realismi rajoittaa ikävästi menolupauksia.” Hesarin pääkirjoituksen mukaan veronkierron tilkitseminen ja harmaan talouden kuriin pistäminen on jonninjoutavaa haihattelua.
Talous on keino, ei päämäärä
Valtiovarainministeriön virkamiesten tehtävänä ei ole asettaa raamia demokraattiselle keskustelulle. En tiedä mitään muuta länsimaista demokratiaa, jossa taloudesta vastaavilla virkamiehillä olisi samanlainen kyseenalaistamaton valta-asema vaalikeskustelujen ohjaamisessa. Näin se, mistä pitäisi keskustella eli siitä, miten esitetyt talouspoliittiset arviot kohtelevat pienituloisia ja kaikkein hauraimmassa asemassa olevia, syrjäytetään. Lakaistaan pois. Hävitetään. Noin vain.
Sipilän hallituksen talouspolitiikasta ovat kärsineet eniten naiset, kun harjoitettu talouspolitiikka on suosinut miehiä ja suurituloisia. Sipilän hallituksen verokevennysten hyötyjät ovat olleet kaikkein varakkaimmat suomalaiset.
Ei ole millään tavalla utopistista esittää, että yhdenvertaisella verotusjärjestelmällä, joka verottaa kaikkia tuloja – myös pääomia – saman progressiivisen taulukon mukaisesti, kerätään varoja hyvinvointivaltion rahoittamiseen. Suomen hyvinvointivaltion pohjaa eli verojärjestelmän kykyä tasata tulo- ja varallisuuseroja, on heikennetty jo pitkään tietoisen politiikan seurauksena.
Talous on mitä suurin poliittinen kysymys. Mutta talous on keino, ei päämäärä. Kun media leimaa yhteiskunnallisen keskustelun talouspoliittisista vaihtoehdoista haihatteluksi ja kehityksen esteeksi, ollaan demokratian näkökulmasta vaarallisilla vesillä.
Eriarvoisuuden torjumisen pitäisi olla näissä vaaleissa ihan jokaisen puolueen agendalla. Ja eriarvoisuutta vähennetään nimenomaan sellaisella talous- ja yhteiskuntapolitiikalla, joka pitää kaikki mukana eikä lisää entisestään eriarvoisuutta.