Minulle kaiken politiikan tärkeä tavoite on hyvinvoinnin tasaisempi jakaminen ja eriarvoistumisen ehkäisy. Sen pitää olla myös kulttuuripolitiikan tavoitteena, sillä kulttuuri sekä peruspalveluna että itseisarvona kuuluu kaikille. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla vanhempien taloudellinen asema vaikuttaa suoraan mahdollisuuksiin päästä kulttuuripalvelujen pariin.
Kirjastojen, kulttuuriharrastusten ja taiteen on oltava kaikkien saavutettavissa. Siksi kulttuuripolitiikan pitää edistää kulttuurin saatavuuden demokraattisuutta, taiteilijoiden toimeentulon edellytyksiä ja ruohonjuuritason toimintaa. Taiteen tekijät tarvitsevat paremman sosiaaliturvan, kulttuuritoiminta jatkuvuuteen kannustavan tuen ja Suomi kattavan ja hyvin resurssoidun kirjastoverkon. Nyt valtion budjetista vain alle prosentti menee kulttuuriin.
Taiteilijoiden sosiaaliturvaan liittyy paljon samoja kysymyksiä kuin muiden pätkä-, osa-aika ja keikkatöitä tekevien tilanteeseen. Taiteilijat maksavat apurahoista maatalousyrittäjien eläkkeen ja muusta tulosta yrittäjäeläkevakuutuksen. Näihin menee noin puolet lähtökohtaisesti epäsäännöllisistä tuloista, ja lopulta eläkekin jää hyvin pieneksi. Eläketurvaa korjaamaan perustettiin vuonna 2012 työryhmä, mutta tehtävä ei onnistunut ja asia jäi ennalleen. Tätä työtä täytyy jatkaa, sillä taiteilijan työn sullominen yrittäjyyteen on keinotekoista.
Kulttuuriharrastuksiin pitää olla mahdollisimman matala kynnys osallistua. Harrastajateattereita, työväenopistojen kulttuurikerhoja ja muuta ryhmätoimintaa pitää tukea niin, että ryhmät pääsevät itse miettimään, käytetäänkö tuki tiloihin, ohjaajaan tai johonkin muuhun, mikä edistää toimintaa ja saa mahdollisimman ison joukon osallistumaan.
Kulttuurimyönteisyys ei välttämättä tarkoita valtavia taloudellisia investointeja, vaan enemmän tahtoa ymmärtää ammattimainen taiteen tekeminen työksi.
Kulttuurilaitoksista etenkin kirjastot toimivat yhteisenä muistinamme. Kirjastolain on taattava maksuton pääsy yhteiseen kulttuuriperintöömme, elämyksiin ja uusimpaan tietoon. Kirjastot edistävät lukemista ja koska etenkin digitaalinen lukutaito on vahvasti kiinni käytettävissä olevista laitteista, kirjaston tehtävänä on kuroa kiinni kuiluja ja tarjota kaikille mahdollisuus oppimiseen, osallistumiseen ja virkistäytymiseen.
Taideaineiden painoarvon pitää säilyä opetussuunnitelmissa, apurahojen monipuolisuus on turvattava, alennettu arvonlisävero ulotettava koskemaan myös sähkökirjoa ja prosenttiperiaatetta laajennettava eli yhä useampien rakennuskohteiden kustannuksista prosentti käytettävä taiteeseen.
Kulttuurimyönteisyys ei välttämättä tarkoita valtavia taloudellisia investointeja, vaan enemmän tahtoa ymmärtää ammattimainen taiteen tekeminen työksi. Se vaati aktiivisuutta myös taiteen tekijöiltä, joiden on osallistuttava keskusteluun kulttuurin merkityksestä. Ilman aitoa vuorovaikutusta ei kulttuurikysymyksistäkään synny hyviä päätöksiä.
Kulttuuri luo myös uutta osaamista, lisää yhteisöllisyyttä ja kansainvälistä yhteistyötä. Saamme jatkuvasti uutta tietoa taiteen ja kulttuurin vaikutuksista ihmisten henkiseen ja fyysiseen terveyteen, siksi kulttuuri on myös keskeinen osa vasemmiston vaaliohjelmaa.
Poliitikkojen tehtävä ei ole arvottaa taidetta, vaan huolehtia kulttuurin monimuotoisuudesta ja edistää taiteen tekijöiden asemaa ja kulttuurin saatavuutta. Taide on mahdollisuus nähdä tarkemmin ja syvemmälle, se on kyky kuvitella vaihtoehtoja.