Vanhusten kotihoito on ihmisoikeuskysymys

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Vanhusten kotihoidon tilanteesta puhuvat usein työn parissa toimivat ammattilaiset tai ikääntyneemmät poliitikot. Vanhusten kotihoidon tilanne ei toisin sanoen täällä valtuustossa ole ollut sellainen asia, joka saisi samalla tavalla taakseen puoluerajat ylittävät rivit niin kuin esimerkiksi lasten päivähoito ja koulukysymykset. En ole myöskään nähnyt kotihoidon paremman laadun puolesta järjestettäviä mielenosoituksia tai adresseja? Minusta meillä jokaisella on skarpattavaa tässä. Meistä jokaisella on omaisia, jotka ovat vanhuspalveluiden piirissä, tai joilla sitä kokemusta on jo kertynyt. Meistä jokainen ikääntyy ja tarvitsee todennäköisesti palveluita jossain vaiheessa myös itse. Mutta ei pitäisi olla niin, että vasta omakohtaisten kokemusten kautta silmät aukenevat todellisuuteen.

Juuri nyt strategianeuvotteluiden kynnyksellä meidän kaikkien prioriteettina pitäisi olla se, että Helsinki on kaupunki, jossa on arvokasta ikääntyä ja joka takaa ihmisarvoisen elämän myös elämän loppumetreillä. Siksi olen erityisen iloinen että tuore soten apulaispormestari nosti Helsingin Sanomissa tänään esille, että kotihoito tulee resurssoida paremmin. Olen monesti todennut kuluneella valtuustokaudella, että vanhusten kotihoidon tilanne on Helsingissä ihmisoikeuskysymys, monen liian huonokuntoisena kotihoidossa olevan vanhuksen näkökulmasta jopa ihmisoikeusloukkaus. Samaan aikaan vanhustenhoitoa on tarkasteltava myös sukupuolikysymyksenä, onhan suurin osa kotihoidontyöntekijöistä naisia, kuin myös hoidettavista vanhuksista. Perustellusti voi kysyä johtuuko työn naisvaltaisuudesta ja ilmiön sukupuolittuneisuudesta se, ettei kotihoitoon edelleenkään satsata tarpeeksi? Jatka lukemista