Avainsana: pormestari

  • Pormestariston palkkojen oltava kohtuullisuuden rajoissa

    Tein kaupunginhallituksen johtamisen jaostossa esityksen ennen joulua, jonka mukaan kaupunginjohtajan esitystä olisi muutettu niin että tulevien apulaispormestareiden ja pormestarin palkkoja olisi madallettu (apulaispormestareille 6500 e/kk plus kuntalain nojalla kokouspalkkiot ja pormestarille 9000 e/kk plus kokouspalkkiot). Esityksemme perustuu suoraan kansanedustajien ja ministeriöiden palkkio- ja palkkatasoon. Lisäksi esitin, että pormestariston autoetu poistetaan, sillä heillä on virka-auto käytössä…

  • Kuntavaaleista 2017 lähtien kaupunkilaiset saavat päättää, kuka Helsinkiä johtaa

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Olen ollut Helsingin kaupunginvaltuutettuna pian kolme ja puoli vuotta. Se on todella lyhyt aika moneen täällä istuvaan konkarivaltuutettuun verrattuna, mutta aika nopeasti olen syöksynyt kuntapolitiikan syövereihin niin, että ulkopuolisen asemasta on enää vaikea arvioida, miltä politiikka näyttää ulospäin. Monet meistä ovat kuitenkin edelleen sitä mieltä, että ruminta Helsingin kuntapolitiikassa ovat nimenomaan…