Avainsana: ihmisoikeudet

  • Rohkeus on voima, joka antaa lohduttomina aikoina toivoa

    Arvoisa juhlaväki, ”Miksi te haluatte opettaa meille tulevaisuustaitoja? Taitoja, jotta me oppisimme navigoimaan siinä maailmassa, jonka te olette tuhonneet.” Näin totesi meille nuori lukiolainen kun sivistysvaliokunnassa järjestimme nuorten kuulemisen tulevaisuustaidoista. Olin itsekin suhtautunut tulevaisuustaitoihin käsitteenä kriittisesti ja vielä ennen kuulemista selvitin, mitä kaikkea tällä termillä tarkoitetaan. Mutta lukiolaisen sanat pysäyttivät toden teolla. Sellaisia hetkiä toivoisin…

  • Suomen ei pidä kauppapolitiikalla tukea kansainvälisen oikeuden vastaisia miehityksiä

    Arvoisa puhemies Maailmalla tapahtuvat ihmisoikeusrikkomukset ovat myös meidän ongelmamme. Emme voi sulkea silmiämme muualla tapahtuvilta ihmisoikeusloukkauksilta tai kuvitella, että olisimme eristetty muusta maailmasta. Muualla tapahtuvat loukkaukset koskevat myös aina meitä. Minä ja muut lakialoitteen allekirjoittajat esitämme säädettäväksi maahantuontikieltoa alueilta, joiden miehityksen yhteydessä rikotaan vakavasti kansainvälistä humanitaarista oikeutta tai ihmisoikeussopimuksia. Tarkoituksena olisi estää ihmisoikeusloukkauksia ja kansainvälisen…

  • Oikeusvaltiosta voidaan puhua vain silloin kun oikeus toteutuu jokaisen kohdalla

    Arvoisa puhemies Nyt saadaan käsiteltäväksi esitys, jota on odotettu pitkään ja laajasti. Olen iloinen, että eduskunta saa viimein käsiteltäväkseen esityksen, jonka puolesta olemme vasemmistoliitossa työskennelleet pitkään ja joka koronan myötä on ikävä kyllä viivästynyt. Oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti viranomaisessa, oikeus muutoksenhakuun ja tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin sekä muut hyvän hallinnon ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeet ovat perusoikeuksia…

  • Tyttöjen sukuelinten silpomisessa on aina kyse raa’asta väkivallasta

    Arvoisa puhemies, Aluksi tärkein viesti: Tyttöjen sukuelinten silpomisesta on aina kyse raa’asta väkivallasta ja räikeästä ihmisoikeusloukkauksesta. Silpomista on käsiteltävä yhtenä naisiin kohdistuvan väkivallan muotona. On hienoa, että tänään käsittelyssä oleva kansalaisaloite omalta osaltaan jatkaa tärkeää keskustelua silpomisen vastaisesta työstä. Suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee laaja yhteisymmärrys silpomisen vastaisten toimien tärkeydestä. On tärkeää, että tämä yhteisymmärrys näkyy myös…

  • Koronakriisi voidaan hoitaa vain perusoikeuksia kunnioittamalla

    Hyvät ystävät,  Noin puoli vuotta Suomea ja muuta maailmaa runnellut koronakriisi on syventänyt jo ennen kriisiä ollutta eriarvoisuutta. Se on saattanut lisäksi pudottaa yhteiskunnan kyydistä myös ne, jotka ennen kriisiä olivat juuri ja juuri mukana. Tai se on ollut viimeinen niitti niille perheille, joissa jaksaminen on ollut jo ennen kriisiä koetuksella. Koronakriisi on tehnyt raa’alla…

  • Symbolisista syistä ei perusoikeuksia tule rajoittaa

    Arvoisa puhemies Koronaepidemian hidastamiseksi on tehtävä kaikki ne toimet, jotka parhaaseen käytössä olevaan tietoon perustuen katsotaan tehokkaiksi ja järkeviksi. Toimet pitää myös tehdä oikea-aikaisesti. Kaikkein tärkeintä on suomalaisten turvallisuus. Se, että joudumme keskustelemaan näin voimakkaista rajoituksista, johtuu siitä, että meidän on turvattava parhaan tehohoidon kapasiteetin riittävyys myös epidemiahuipussa. Samalla on todettava, että vakaviin rajoituksiin joudutaan,…

  • Ihmisoikeustuomioistuimen tuomio pakotti Suomen katsomaan peiliin

    Eduskunnan ihmisoikeusverkosto kokosi perjantaina 6.3. viranomaisia, asiantuntijoita ja kansanedustajia pyöreän pöydän keskusteluun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen marraskuussa Suomelle antaman tuomion vaikutuksista Suomen turvapaikka- ja palautuspolitiikkaan ja käytäntöihin. Tilaisuudessa kuultiin sisäministeriön maahanmuutto-osaston, Maahanmuuttoviraston, oikeusministeriön, korkeimman hallinto-oikeuden, Poliisihallituksen, Pakolaisneuvonta ry:n ja Turvapaikanhakijoiden tuki ry:n edustajia. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 14.11.2019 tuomion, jossa Suomen todettiin ensimmäistä kertaa loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeutta…

  • Enemmistö osaa kriittisen keskustelun taidon ihmisarvoa kunnioittaen – vain perussuomalaisille se näyttää olevan mahdotonta

    Sananvapautta uhataan tällä hetkellä suomalaisessa yhteiskunnassa monin eri tavoin. Kasvava vihapuhe ja verkkoviha rajoittavat varsinkin vähemmistöihin kuuluvien sananvapautta ja demokraattista osallistumista laajasti. Jyväskylän yliopiston tuoreen kuntapolitiikkaa tarkastelleen tutkimuksen mukaan naiset kärsivät vihapuheesta enemmän kuin miehet. Moni ei vihapuheen vuoksi uskalla lähteä ehdolle vaaleihin tai välttää tietoisesti tiettyjä poliittisia aiheita. Erityisesti maahanmuuttoon, yhdenvertaisuuteen ja sukupuolten tasa-arvoon…

  • Eduskunnan ihmisoikeusverkoston jäsenten kannanotto Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle antaman tuomion johdosta

    Me allekirjoittaneet eduskunnan ihmisoikeusverkoston jäsenet haluamme ilmaista vakavan huolemme Suomen turvapaikkapolitiikan ja -prosessin ongelmista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 14.11.2019 tuomion, jossa Suomen todettiin loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaa ja 3 artiklaa palautettuaan irakilaisen turvapaikanhakijan kuolemaan. Mieheen kohdistuneista aiemmista murhayrityksistä huolimatta hänelle ei myönnetty turvapaikkaa ja hänet palautettiin Bagdadiin, jossa hänet surmattiin vain kolme viikkoa paluun jälkeen.…

  • Kirjallinen kysymys Irakin tilanteesta

    Jätin tänään hallitukselle alla olevan kirjallisen kysymyksen mielenosoitusten väkivaltaisesta tukahduttamisesta Irakissa. Suomen tulee EU:n puheenjohtajamaana toimia rauhanomaisen ratkaisun löytämiseksi ja demokratiakehityksen edistämiseksi Irakissa. Hallituksen on vastattava kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin kolmen viikon kuluessa.

  • Eduskunnan ihmisoikeusverkosto: Humanitaarisen avun pääsy ja avustusjärjestöjen toiminta Pohjois-Syyriassa on turvattava

    Eduskunnan ihmisoikeusverkosto on erittäin huolissaan Turkin hyökkäyksen humanitaarisista seurauksista Pohjois-Syyrian kurdialueille. Syrian Observatory for Human Rights -järjestö arvioi Turkin operaatiosta koituneen ainakin 120 siviiliuhria. YK:n mukaan yli 180 000 ihmistä, mukaan lukien 80 000 lasta, on tähän mennessä paennut Turkin aloittamia sotatoimia. Nämä ihmiset ovat akuutin humanitaarisen avun tarpeessa. Vaikka suurin osa on etsinyt turvaa lähialueilta, tuhannet…

  • Kirjallinen kysymys Chilen tilanteesta

    Jätimme tänään edustajakollegani Mai Kivelän kanssa hallitukselle kirjallisen kysymyksen Chilen tilanteesta. Chilen hallitus on vastannut kovin ottein korruptiota ja epätasa-arvoa vastustaviin mielenosoituksiin. Suomi ei voi olla hiljaa tilanteen edessä.