Kuuntelemisen politiikasta

”Kyllä se pahalta tuntuu kun joutuu tämmöiseen että yhteiskunta potkii päähän niin pahasti ettei pärjää ilman näitä leipäjonoja.”

”Aika hävettävää täällä jonossa loppujen lopuksi on, ja jos tutut näkevät sut, näiden kassien kanssa, niin ne nauravat, kun joillakin on töitä ja mulla ei ole”.

”Ei voi tehdä sitä mitä haluaa, raha ratkaisee tässä maailmassa kaiken niin ei voi tehdä sitä mitä haluaisi tehdä. Eikä mun tarpeet olisi niin suuria mutta niihinkään ei pääse”.

”Lapset sanoo, että äiti, et sä ole niin köyhä että sun pitäisi sinne mennä, mutta pakko, rahat ei vain riitä”.

Hyvät ystävät,

Näin leipäjonossa jonottavat ihmiset kuvasivat tunnelmiaan noin viikko sitten kun aihetta käsiteltiin A-studiossa. Se oli harvinainen hetki, sillä tavallisesti mediassa äänessä ovat ne, jotka ovat syypäitä siihen, että ihmiset joutuvat jonottomaan satojen muiden joukossa vatsa tyhjänä.

Vappuna, työväen juhlapäivänä, on oiva kohta pysähtyä pohtimaan, miten monin tavoin työ vaikuttaa ihmisten elämään – jos ei pääse työn syrjään kiinni tai joutuu elämään niin pienellä palkalla, ettei se riitä elämiseen. Vappuna on myös oiva aika pohtia, kuinka etäällä monet ihmiset ovat tavallisten ihmisten arjesta, saatikka köyhien ihmisten arjesta. Asia ei ole vähäpätöinen, sillä arviolta 440 000 ihmistä (eli 12 prosenttia suomalaisista) elää suhteellisessa köyhyydessä. 

Kuntavaalien alla kun osallistuin Helsingin asuntopolitiikkaa käsittelevään paneelikeskusteluun, totesin muun muassa, että korkea asumisen hinta on pääkaupunkiseudulla suurin syy kaupunkiköyhyyteen, jonka piiriin myös ihan tavalliset työssäkäyvät putoavat. Siksi meidän on tehtävä kaikkemme, jotta nimenomaan kohtuuhintaisia asuntoja rakennetaan lisää, peruspalveluihin resurssoidaan tarpeeksi ja ihmisten perusturvan tasoa nostetaan.

Samassa paneelissa ollut kokoomuksen Juhana Vartiainen vastasi väitteeseeni toteamalla, että jokaiseen menestyneeseen metropolikaupunkiin kuuluu olennaisena osana korkea asumisen hinta ja kaupunkiköyhyys, ja nämä ovat asioita, joille ei vain voi mitään. Menin sanottamaksi. Sanoiko todellakin tuo hyvinvointivaltion kasvatti, että kaupunkiköyhyys on menestyneen kaupungin symboli? Kyllä sanoi.

Juhana Vartiaisen toteamuksessa ei sinänsä ole mitään uutta. Hän vain röyhkeää sanoa ääneen sen, mitä tämän maan hallituskin ajaa enemmän rivien välissä. Sanomaan kuuluu, että menestys on kiinni omasta uutterasta työstä, ja köyhyys vastaavasti itse ansaittua, eli oma syy. Ja kun näin hoetaan, tullaan sanoneeksi, ettei loppupeleissä köyhyydelle voida tehdä mitään, tai niin kuin Juhana Vartiainen toisaalla on esittänyt, työmarkkinat ikään kuin korjaantuvat itsessään kun työttömien määrän annetaan vapaasti kasvaa. Ja onhan Vartiainen myös ajanut ponnekkaasti sitäkin, että nuorten matalapalkkareservaattia tulisi kasvattaa – eli suomeksi sanottua – ajanut sitä, etteivät nuoret vastaisuudessakaan tule palkalla toimeen.

Hyvät ystävät,

Suomalaisessa yhteiskunnassa voimistuu jatkuvasti sokeus niille yhteiskunnan rakenteille, jotka mahdollistavat toisten menestyksen ja jarruttavat toisten pyrkimyksiä turvalliseen elämään. Tästä sokeudesta kertoo hyvin Vartiaisen ajattelun rinnalla Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder parin kuukauden takainen kommentti Twitterissä, jossa hän totesi: ”Suomessa koulutus on maksutonta. Kaikilla on sama mahdollisuus. Oma vika, jos ei kouluttaudu.” Fjäderin kommentti ohittaa ne lukuisat tutkimukset, jotka nimenomaan tuovat esille, että hyväosaisuus on vahvasti periytyvää. Vastaavasti tiedetään, että esimerkiksi vanhempien toimeentulotukiasiakkuus luo hauraan pohjan lapsen myöhemmälle iälle. Mutta jos ajatellaan, että oma onni on ansaittua, kovasta työstä kiinni, niin kuin Vartiainen ja Fjäder, voidaan jättää elämän kolhimat ihmiset oman onnensa nojaan. Ja niinhän tämän maan hallitus kiihtyvällä tahdilla tekee. Eikä väliä ole sillä, että esimerkiksi Euroopan neuvosto huomautti Suomea jo vuonna 2014 siitä, että perusturvan taso on liian alhainen, että kyse on jo köyhässä asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvasta ihmisoikeusloukkauksesta.

Euroopan neuvoston mietinnöt eivät ole johtaneet korjauksiin, sen sijaan hallitus on päinvastoin kurittanut suomalaisten pienituloisten asemaa suhteessa enemmän kuin hyvätuloisten. Mutta hallituksen politiikka ei pelkästään kurjista huono-osaisten asemaa, vaan se myös vahvistaa sellaista ihmiskuvaa, jonka mukaan jokainen on syypää omaan kohtaloonsa. Julminta on, että tämä puhetapa monesti muuttuu usein myös osaksi köyhässä asemassa olevan ihmisen omaa itseymmärrystä. Ja se on köyhien ihmisten elämästä tarkoituksella etääntyneiden tarkoituskin. Itseymmärrykseksi muuttuvan retoriikan avulla estetään köyhimmässä asemassa olevien barrikadit ja vastalauseet ja varmistetaan hiljaisuus.

Hyvät ystävät,

Siksi meidän tehtävänä on pitää meteliä. Me emme voi olla hiljaa sen edessä, kun hallitus kurittaa pienituloisia mm. Kikyn, sote-uudistuksen, vuokra-asuntojen tulorajojen, työttömyysturvan leikkausten kautta. Ja jos ihmiset eivät jaksa itse nousta barrikadeille, pitää meidän tehdä se heidän puolestaan. Mutta ennen kaikkea meidän on sanotettava ihmisten kokemukset arkipäivän köyhyydestä osaksi päivänpolitiikkaa. Se edellyttää kuuntelemisen politiikkaa.

Politiikassa hektisyys, häly ja valtataistelut jättävät kuitenkin harvoin tilaa kuuntelemiselle. Aina emme edes huomaa, milloin pitäisi pysähtyä kuuntelemaan. Kuunteleminen vaatii keskittymistä ja aikaa. Se edellyttää keskustelijoilta myös itseymmärrystä ja omasta etuoikeutetusta asemasta luopumista. Kuunteleminen vaatii valmiutta asettua epämukaviin tilanteisiin, omien käsitysten haastamista ja lähtökohtien tarkistamista. Ennen kaikkea kuunteleminen vaatii kuitenkin toisen puheen ottamista tosissaan.

”Puhutaan että Suomi on hyvinvointivaltio, mutta näissä jonoissa pyörii satoja ihmisiä joka ikinen päivä. Että pitäisi näiden poliitikkojen itse tulla näkemään ja kokeilemaan ihan piruuttain. Elää viikko ihan tässä samalla köyhyysrajalla. Ei ole kotia, kämppää tai joutuu asumaan kaverin luona tai ei ole mahdollista pestä pyykkiä, eikä tehdä ruokaa ja muuta. Ehkä ne silloin tajuaisivat mikä tämän homman nimi on.”

”Kyllä mä luulen että Juha ihan sisimmissään tietää mitä jengi täällä ajattelee ja miltä heistä tuntuu, ja jos ei tiedä, niin voi tulla kattoon ja kokeilemaan. Se helpottaa. Ja jos ajatellaan, niin koko Suomi voisi tulla leipäjonoon, jos ollaan näin tiukassa tilanteessa valtion kanssa.”

Hyvät ihmiset, näitä viestejä meidän pitää pysähtyä kuuntelemaan ja huolehtia siitä, etteivät ihmisten todellisuudet eriydy toisistaan. Meidän yhteiskuntamme arvostaa liiaksi sisua ja itsenäistä selviytymistä, avun pyytämisen ja yhteisöllisenkin avun tarjoamisen sijaan. Mitä jää siinä vaiheessa jäljelle, jos myötäelämisen taito katoaa?

Hyvää vappua!

(Vappupuhe Kirkkonummen vasemmiston vappujuhlassa 1.5.2017)

Vastaa