Kansalaisaloite ansaitsee arvokkaamman kohtelun

Viime päiviin asti Suomen eduskunta on kunnioittanut kansalaisaloitteita käsittelemällä ne asiallisesti. Ja hyvä niin, sillä kansalaisaloitteen avulla yhä useampi on voinut osallistua poliittisen asialistan laatimiseen ja vaikuttaa siihen, mitä asioita edustuksellisessa instituutiossa käsitellään ja mistä julkisuudessa keskustellaan.

Mutta kun valiokunnassa hylätään aloite maksuttomasta toisen asteen koulutuksesta yhden väärän sanan vuoksi, tai kun eduskunnan käsitellessä kansalaisaloitetta aktiivimallin kumoamiseksi salissa ei ole paikalla yhtäkään hallituspuolueen edustajaa, lähetetään kansalaisille viesti, ettei heidän osallistumisensa ole kunnioittavan käsittelyn arvoista.

Demokratia perustuu ajatukselle kansalaisten osallistumisesta päätöksentekoon. Suomessakin on oltu huolissaan demokratian tilasta, sillä perinteinen puolueisiin liittyvä osallistuminen on vähentynyt. Samaan aikaan uudenlaisten osallistumisen keinojen suosio on lisääntynyt ja erityisesti nuoret aktivoituvat yksittäisten asiakysymysten äärellä.

Kuitenkin esimerkiksi äänestäminen, joka jo poliittisen järjestelmämme oikeutuksen kannalta on olennainen osallistumisen muoto, on sitä yleisempää mitä paremmin henkilöllä on erilaisia resursseja ja mahdollisuuksia käytettävissään.

Vuoden 2015 eduskuntavaalitutkimuksessa enemmistö koki kansalaisaloitteen parantaneen demokratiaa. Poliittisen osallistumisen muotona kansalaisaloite tähtää siihen, että poliittinen osallistuminen lisääntyy ja osallistuminen laajenee koskemaan yhä laajempaa kansalaisten joukkoa. Nuori ikä, työttömyys ja heikko terveydentila ovat tekijöitä, jotka yleensä laskevat poliittisen osallistumisen tasoa. Kansalaisaloite on kuitenkin ollut suosittu myös nuorten, työttömien ja paljon terveyspalveluita käyttävien parissa. Näin kansalaisaloite on jo olemassaolollaan lisännyt ja laajentanut osallistumista. Se on tukenut demokratiaa.

Kansalaisaloite on saavuttanut tavoitteensa osin jo silloin, kun sen esittämää asiaa käsitellään poliittisessa prosessissa ja julkisuudessa. Mutta päättäjien suhtautuminen  kansalaisaloitteisiin vaikuttaa suoraan siihen, miten houkuttelevaksi tai kannattavaksi osallistumisen muodoksi ihmiset kansalaisaloitteen kokevat.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson on ehdottanut, että kansalaisaloitteille tarjottaisiin esitarkastuspalvelua, jotta aloitteiden käsittely eduskunnassa keskittyisi niiden sisältöön mahdollisten muotovirheiden sijaan.

Jokaisella eduskunnan käsittelyyn toimitetulla kansalaisaloitteella on takanaan 50 000 kansalaisen kannatus, mikä on enemmän kuin yhdelläkään yksittäisellä kansanedustajalla vuoden 2015 vaaleissa. Siksi on perusteltua odottaa, että kansanedustajat ovat valmiita käymään kansalaisaloitteista samantasoista keskustelua, kuin eduskunnan sisältä tulevista aloitteista sen sijaan, että ne pyrittäisiin vaikenemaan kuoliaaksi. Näin osoitetaan, että osallisuus demokratiaan ja politiikan asialistan sisältö kuuluu kaikille myös vaalien välissä, ei vain neljän vuoden välein. Poliittinen järjestelmä voi tukea osallistumista ja näin vähentää eriarvoistumista kunnioittamalla osallistujia. Eduskunnalla on tässä valtavan suuri merkitys myös vaalien välissä.

Vastaa